Stam1na provosoi metallin keinoin.
LEMILÄISEN STAM1NAN debyyttilevy ei jätä sijaa epäilyille: tässä tylyttää Suomen seuraava metallimenestyjä. Bändin nimeä kantava levy kyykyttää kuulijan rytmisellä ja sanoituksellisella estottomuudellaan, äkäisillä riffeillään, korniudet välttävällä koukkuisuudellaan, melodisella polveilevuudellaan ja monikerroksisilla sanoituksillaan. Stam1na näyttää mistä rokkikukko kusee.
Laulaja Antti ”Hyrde” Hyyrystä, kitaristi Pekka ”Pexi” Olkkosta ja rumpali Teppo ”Kake” Veliniä ei voi kuin onnitella. Onniteltaviksi Vanhan kuppilaan saapuvat Michael Moore -paitaan pukeutunut Hyrde ja Pexi, joka kantaa Mokoma-klaanin levymerkin Sakara Recordsin värejä.
Varmaotteiset staminaattorit eivät astu kehiin keltanokkina. Bändi on ollut kasassa miltei kymmenen vuotta, levyä on väännetty lähes yhtä kauan ja Suomen keikkamestoihin on tutustuttu muun muassa kiertueella Mokoman lämppärinä.
UUSIA BÄNDEJÄ yritetään aina ottaa haltuun vertaamalla niitä tunnettuihin nimiin, mutta Stam1nan kohdalla kaikki esitetyt vertaukset (System of a Down, Mokoma, Kotiteollisuus) vetävät vesiperän. Pankaamme staminaattorit itse hahmottelemaan itselleen sukupuu.
Pexi Olkkonen nimeää isoisäksi Stonen, ja Hyrde Hyyrynen komppaa: ”Miun musiikillinen herääminen tapahtui joskus kahdeksanvuotiaana, kun broidi huudatti vinyyliään ja ilmoitti, että nää jätkät on sitten suomalaisia. En uskonut ennen kuin tavasin levyn kääntöpuolelta äijien nimet: Roope, Nirri, Janne… Siinä vaiheessa meikän pää räjähti. Silloin tajusin että musiikki voi muuttaa myös minun elämän.”
Pexi saa kunnian nimetä myös isoäidin: ”Miulla kaiken alku ja juuri oli Guns n’ Roses. Musiikkiharrastukseni lähti siitä, kun viisi–kuusivuotiaana kuulin radiosta ’Sweet Child of Minen’.”
Seuraavaksi perinnöllisyystutkimuksessa nousevat esiin Iron Maiden, Metallica, Pantera ja Sepultura. ”Stam1nan tämänhetkisessä musiikissa kuuluu vaikutteita myös ruotsalaisilta bändeiltä, Soilworkilta, In Flamesilta ja Opethilta”, Pexi jatkaa, ja Hyrde lisää listaan The Hauntedin, At the Gatesin ja Meshuggahin. Miehet päätyvät yksimielisesti nimeämään bändinsä musiikillisiksi vanhemmiksi ruotsalaiset tahkoajat ja Slayerin.
KUN TIVAAN sisaruksiksi luokiteltavia hengenheimolaisia, Pexi päästää suustaan tässä yhteydessä ei-toivotuksi osoittautuvan M-sanan. Hyrde purnaa: ”Otetaanko tavoitteeksi, ettei enää verrata Mokomaa meihin? No, onhan Moksu monessa mielessä samoilla laitumilla, mutta ei meitä silti yhdistä musiikillisesti kuin suomen kieli ja raskaat riffit.”
Miehet hahmottelevat yhdessä bändien erot kiteyttävän julkilausuman: ”Stam1nan musiikki on Mokomaa monitahoisempaa ja teknisempää, ulosanti kulmikkaampaa ja eri tavalla melodista. Emme pidä musiikkiamme thrashina, vaikka siitäkin on ammennettu joitain vaikutteita.”
Stam1nalle on helppo povata runsaslukuista musiikillista lapsikatrasta. Lapsista puheen ollen, mitä viisivuotiaat Stam1inan-alut, pikku-Hyrde ja pikku-Pexi, ajattelisivat jos näkisivät missä miehet ovat nyt?
Pexin vastaus jättää sanattomaksi: ”Olisin varmaan pistämässä itseäni putkaan tai jotain, koska haaveeni oli tulla poliisiksi. Uhosin, että sitten kun miusta tulee iso, miusta tulee poliisi ja sakotan iskää. Olisin siis paheksunut kovasti nykyisiä tekemisiäni.” Hyrde nostaa kätensä ylös: ”Tiesin kyllä, että Pekka on äärimmäisen särmä jätkä, mutta tämä menee kyllä jo yli. En uskalla sanoa mitään, muuten tuo laittaa miutkin putkaan.”
KUN TULEE PUHE Stam1nan lyriikoista, Hyrde uhmaa Pexin sisäistä poliisia ja kertoo, että sanoituksissa tärkeintä on provokaatio. Ihmisten herättely lienee helppoa: joissain piireissä herneet taatusti hyppivät nenään esimerkiksi ”Koe murha!” -biisin tahtiin. Tabuaiheita ja elämän pimeitä puolia käsittelevien artistien taide tulkitaan yleensä kovin kirjaimellisesti, vaikka sitä leimaisi kuinka ilmiselvä satiiri, ironia tai kieli poskella -meininki.
Hyyrynen selvittää: ”Jos joku vetää meidän satiirisista sanoituksista pultit, voin vain hurrata kun saatiin jengi miettimään asioita. Ilman antiteesiä ei ole synteesiä. Me pelataan ihmisten ennakkoluuloilla ihan tietoisesti. Keskustelua on herätettävä keinolla millä hyvänsä.”
Debyyttilevyn tekstit kommentoivat paljon pelolla hallitsemista sekä erilaisia vallan ja väkivallan mekanismeja. Hyrden mukaan ne ovat syntyneet reaktiona Yhdysvaltain maailmanpolitiikassa omaksumaan rooliin.
”Maailmanpoliisi-Yhdysvalloissa demokratian pakkosyöttäminen ja mediavalta muuttuvat melkeinpä fasismiksi. Olen valkoihoinen, hyvinvointiyhteiskunnassa elävä nuori, joka on osa länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa ja osasyyllinen maailman rappioitumiseen. Se herättää miussa surua ja vihaa, jota puran teksteihin.”
POLITIIKASTA populaarikulttuuriin: millainen olisi elokuva, jonka soundtrackiksi Stam1nan debyyttilevy sopisi? Unohtakaa David Finchin, Charlie Kaufmanin ja David Cronenbergin kaltaiset elokuvakieroilijat, staminaattoreilla on mielessään jotain ihan muuta.
”Kermakakkukomedia! Kauhua se ei olisi, eikä jännitystä, actionia ehkä. Koreografi, puvustaja ja ohjaaja olisi Wesley Snipes, se vampyyrintappaja.” Olkkonen vaatii pääosaan henkiin herätettyä Bruce Leetä, ja miehet päätyvät kompromissiin: ”Se olisi leffa jossa Bruce Lee ja Wesley Snipes taistelevat toisiaan vastaan kermakakuilla.”
Hyvä, kermakakuin apatiaa vastaan. Stam1nan musiikillinen sotastrategia riisuu aseista sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.
Stam1nan debyyttilevy Stam1na kaupoissa 2.3. Lope julma lasetus 2005 -kevätkiertueen ensimmäiset keikat: 4.3. Helsingin Semifinal, 12.3. Lappeenrannan Monari, 25.3. Jyväskylän Bar 68 ja 26.3. Kuopion Henry’s Pub.
Kristiina Sarasti
