Berliiniläisen taidemuseon näyttely koettelee saksalaisten terrorismitraumoja.
TERRORISTIRYHMÄ Rote Armee Fraktion piti 1970-luvulla Saksan liittotasavaltaa otteessaan. Kaupunkisissien ja järjestyneen yhteiskunnan sodankäynti hallitsi vuosia lehtiä ja televisiouutisia. Berliinissä kohun saattelemana tammikuussa avattu näyttely Zur Vorstellung des Terrors: Die RAF-Ausstellung (”Terrorismista: RAF-näyttely”) esittelee 50 taiteilijalta töitä, joissa käsitellään traumaattista aikakautta, RAF:n suhdetta mediaan ja saksalaisten yhteistä muistia.
LÄNSISAKSALAISEN vasemmistoradikalismin äärimmäisin ilmentymä RAF, myös Baader-Meinhof-ryhmäksi kutsuttu, jakoi kansan mielipiteet omana aikanaan. Valtaosassa väestöä se herätti vihaa ja kauhua, joita Springer-kustantamon lehdet, etunenässä Bild Zeitung, jatkuvalla uutisoinnilla ruokkivat.
Toisaalta liikkeen alkuvaiheessa nuoriso, vanhemman polven intellektuellit ja jopa osa lehdistöä ymmärsi ryhmää, joka halusi kitkeä Auschwitz-sukupolven jäänteet yhteiskunnasta polttopulloin ja vastusti Vietnamin sotaa hyökkäämällä amerikkalaisarmeijan tukikohtiin. Ymmärrys tosin hiipui, kun liikkeen keulakuvat Andreas Baader, Gudrun Ensslin ja kirjoituskoneen konekivääriin vaihtanut journalisti Ulrike Meinhof oli vangittu. RAF:n seuraava sukupolvi ei nimittäin enää polttanut tyhjiä tavarataloja, vaan kidnappasi poliitikkoja ja liikemiehiä ja kaappasi lentokoneita saadakseen johtajansa vapaaksi.
BAADER-MEINHOF-LIIKKEEN toiminnan lopettamisesta on kulunut vuosikymmen, ja joidenkin mielestä se onkin nyt muiden 1960–70-lukujen vasemmistoradikaalien tyyliin cool: karismaattinen, aikoinaan imagoaan hyvin tietoisesti rakentanut Andreas Baader poseeraa t-paidoissa melkein kuin Che Guevara.
Suurelle osalle saksalaisia Baader-Meinhof ei kuitenkaan ole siisti muotijuttu, vaan osa traumaattista lähimenneisyyttä. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeisessä ilmapiirissä ei haluta käsitellä kotona kasvanutta terrorismia. Berliinin Kunst-Werke-instituuttiin pystytetty näyttely herättikin jo suunnitteluvaiheessa vastalauseiden myrskyn. Näyttelyn alustava työnimi ”RAF:n myytti” nosti karvat pystyyn. Pelättiin, että näyttely esittelisi terroristit tarunomaisina hahmoina suopeassa valossa, glorifioisi kansanviholliset. Nimekkäät oikeistopoliitikot, etenkin kristillisdemokraattien (CDU) edustajat, vaativat näyttelyn peruuttamista, sillä RAF:ssa ei ollut kyse idealismista, vaan viattomien tappamisesta.
KUNST-WERKEN PERUSTAJAN Klaus Biesenbachin mukaan RAF:n ”mediakaikua”esittelevä ja erittelevä näyttely pyrkii nimenomaan riisumaan myytin ja antamaan siten mahdollisuuden liikkeen perusteelliselle historialliselle uudelleenarvioinnille. ”Kyse on kuitenkin taiteesta, ei politiikasta”, hän painottaa.
Julkisen vastustuksen vuoksi näyttelyn aikataulu siirtyi myöhemmäksi, eikä Kunst-Werke hakenut näyttelylle julkista rahoitusta. Tarvittavat varat kerättiin ennakkoluulottomalla keinolla: neljätoista taiteilijaa, muiden muassa Dinos ja Jake Chapman, myi töitään eBay-verkkohuutokaupassa ja lahjoitti voiton instituutille. RAF-näyttelyn herättämä kohu kertoo kuvien voimasta, onhan terroristiryhmää käsitelty suurempaa meteliä herättämättä elokuvissa ja kirjallisuudessa.
”Ihmisten, joiden elämän traumaattisiin vaiheisiin kuvat liittyvät, on ymmärrettävästi vaikea käsitellä niitä. Ja toiset, joilla ei ole kuvastoon henkilökohtaista suhdetta, tuntuvat silti odottavan, että taide olisi kaunista, hyvää ja totta”, sanoo näyttelyn toinen kuraattori Felix Ensslin. Hänen omalla kohdallaan näyttelyyn liittyy hyvin henkilökohtaisia tuntemuksia. Ensslin näki lapsena Gudrun-äitiään vain etsintäkuulutusjulisteissa.
BAADER-MEINHOFISTA on ollut aiheeksi kolmen eri sukupolven taiteilijalle. Varhaisimpia, tunnetuimpia ja kiistellyimpiä näyttelyn taiteilijoista on Gerhard Richter. Hänen viidentoista maalauksen sarjansa 18. lokakuuta 1977 perustuu RAF:n ajanjaksoa kuvaaviin, aikalaisille umpituttuihin valokuviin: Ulrike Meinhof, Baaderin ruumis, Ensslinin hautajaiset, Baaderin täpötäysi kirjahylly.
Aivan toisesta kulmasta Baader-Meinhofin myyttiä lähestyy kanadalainen porno-ohjaajana tunnettu Bruce LaBruce, jonka elokuvassa Raspberry Reich joukko nuoria matkii Baader-Meinhofia ja harrastaa ”Gudrun Ensslinin” ohjailemana paljon seksiä. Saksalainen Johannes Wohnseifer yhdistää installaatioissaan terroristien kuuluisat kuvat ja omat muistikuvansa elämästä kymmenvuotiaana skeittarina, jonka naapurissa RAF piilotteli yhtä panttivangeistaan.
Ensslin ja muut järjestäjät korostavat Kunst-Werken näyttelyn tehtävää kollektiivisen muistin käsittelyn välineenä. Toisen RAF:n johtohahmon jälkeläinen näkee näyttelylle paljon maanläheisemmän tarkoituksen. Ulrike Meinhofin tytär Bettina Röhl kirjoittaa Die Zeitissa: ”R-A-F on niin kuin S-E-X, se myy.”
Zur Vorstellung des Terrors: Die RAF – Ausstellung avoinna Kunst-Werkessä Berliinissä, Auguststraße 69, 16.5. asti. Esillä yli sata teosta 50 taiteilijalta. Näyttelyn taiteilijat: Franz Ackermann, Dennis Adams, Bettina Allamoda, Eleanor Antin, Thomas Bayrle, Sue de Beer, Ulrich Bernhardt, Joseph Beuys, Dara Birnbaum, Klaus vom Bruch, Erin Cosgrove, Lutz Dammbeck, Christoph Draeger, Felix Droese, Heinz Emigholz, Hans-Peter Feldmann, Peter Friedl, Johan Grimonprez, Rudolf Herz, Jörg Immendorff, Johannes Kahrs, Scott King, Scott King / Matt Worley, Martin Kippenberger, Rainer Kirberg, Astrid Klein, Andree Korpys / Markus Löffier, Bruce LaBruce, Claude Lévêque, Theo Ligthart, Jonathan Meese, Michaela Meise, Michaela Melián, Klaus Mettig, Olaf Metzel, Rob Moonen / Olaf Arndt, Hans Niehus, Marcel Odenbach, Sigmar Polke, Yvonne Rainer, Gerhard Richter, Thomas Ruff, Thomas Schütte, Katharina Sieverding, K. R. H. Sonderborg, Klaus Staeck, Stih & Schnock, Frank Thiel, Wolf Vostell, Peter Weibel, Willem (Bernhard Holtrop) ja Johannes Wohnseifer.
Taru Torikka
