Voimakalenterin jutut

Lukuaika: 3 minuuttia

Voimakalenterin jutut

Voimakalenterin jutut

Porkkananenien protesti

TOIMINTA. Uhanalaiseksi luokiteltu lumiukko (pupulus nivalis) saa suojelijansa liikkeelle helmikuussa. Huolestuneet lumiukot ja heidän taustajoukkonsa valtaavat useampien kaupunkien katuja, tienvieriä ja puistoja.

Perinteisesti lumiukot eivät ole olleet poliittisesti kovin aktiivisia. Nyt lajilla on huoli tulevaisuutensa puolesta. Suomen lumiukkoja uhkaa maanpakolaisuus, koska lumiraja liukuu ilmastonmuutoksen myötä koko ajan pohjoisemmaksi. ”Hiilivoimalat kiinni, täällä sulaa”, lumiukot protestoivat.

Veden alle hautautuvien saarivaltioiden, satojen miljoonien uhattujen ihmishenkien ja yleistyvien myrskyjen ja luonnonkatastrofien rinnalla lumiukkojen uhanalaisuus on vain hiutale kinoksessa. Lumiukot muistavat kohtalotovereitaan kyltillä, jossa lukee: ”Tuulimyllyjä, ei tornadoja”.

Maan ystävien ideoima tempaus on osa järjestön ilmastokampanjaa. Toimintapäivään voi osallistua tekemällä yksin tai yhdessä lumiukon ja varustaa sen ilmastonmuutoksen vastaisella kyltillä. Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan -kampanjaan on haastettu mukaan päiväkoteja, kouluja ja järjestöjä. Mikäli lunta ei ole käytettävissä, myös kierrätysmateriaalin käyttö on sallittua.

Maisa Kuikka

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan -toimintapäivä 8.2. ainakin Turussa, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Rovaniemellä, Oulussa, Vaasassa, Kuopiossa ja Porissa. Lisätietoja ja materiaalia lauri.myllyvirta@maanystavat.fi tai www.maanystavat/lumiukot.

_______________

Hilpeys vai ennakkoluulo

ELOKUVA. Nainen vai artisokka -elokuvafestivaali tuo Helsingissä valkokankaalle mielenkiintoisia naisohjaajia ja -näyttelijöitä. Pääpaino on uusissa elokuvissa.

”Olemme poimineet parhaat naiselokuvat vuoden 2004 festivaalitarjonnasta, mukana paljon hyviä leffoja, jotka eivät tule levitykseen Suomessa”, kertoo Artisokka-työryhmän jäsen ohjaaja Saara Saarela.

Elokuvat nähdään Bio Rexissä ja Forumissa. ”Lucile Hadzihalilovicin Innocence sai pääpalkinnon Tukholman elokuvajuhlilla. Ranskalaisohjaajan visuaalisuuden ja pelon yhdistelmä herätti heti mielenkiintoa”, suosittelee Saarela.

Takavuosina festivaalien punaisena lankana on ollut kokeellisuus. Tänä vuonna korostuu komedia. Makupalana mainittakoon Gurinder Chadhan Bollywood-ilottelu Hilpeys ja ennakkoluulo. Saarela nostaa vielä esiin oman mottonsa: ”Toivon, että näillä festivaaleilla ovat pääosassa hyvät elokuvat. Ei niinkään se kenen tekemiä ne ovat.”

Timo Forss

Nainen vai artisokka -elokuvafestivaali Helsingissä 11.–13.2. www.artichoke.lasipalatsi.fi

_______________

Alangon uusi upea ääni

TEATTERI. Nuori tumma nainen laulaa kauniilla äänellä rumista asioista kaukana näyttämöllä. ”Kun Suomi putos puusta” -biisin sanat muuttuvat melkein kauniiksi Sanna Kurki-Suonion suussa:

Hikisiltä poskipäiltä räkä valui minne lie

mainos

koskenkorva körttikansan nirvanaan vie

karjalainen kierosilmä katsoo näyttöpäätteeseen

litmas-unto osti pullon busoleeta murheeseen

Ismo Alangon sanoma puree kontrabasson ja hanurinkin säestyksellä. Joensuun kaupunginteatterin Nyt eletään -tragikomedia on kirjoitettu Alangon tuotannon inspiroimana, ja Kurki-Suonio bändeineen on tehnyt lauluihin uudet sovitukset.

Trio lumoaa näyttämön kymmenen kertaa. Näytelmän harjoitusta katsoessa oikein odottaa, milloin bändi ilmestyy tyhjästä keskipisteeseen herkkine tulkintoineen.

Nyt eletään on ohjaaja Riku Innamaan ja käsikirjoittaja Marko Järvikallaksen taiteellinen lopputyö Teatterikorkeakouluun. Kaksikko kuuluu Alanko-sukupolveen. ”Kun Hassisen kone tuli, oltiin jo tiedostavia, opeteltiin tupakanpolttoa”, ohjaaja Riku Innamaa sanoo kopioidessaan käsiohjelman vedoksia.

Näytelmä kuvaa suomalaisuutta maaltamuuton jälkeisissä mielentiloissa. Korvissa soi harjoitusten jälkeen ”Kun Suomi putos puusta” -kappale. Ja hyvä että soi, se on niin… loistava!

Sami Takala

Nyt eletään -tragikomedia 5.2.–7.5. Joensuun kaupunginteatterissa, Rantakatu 20. www.jns.fi/kaupunginteatteri

_______________

Filmitähtiä vaahtokylvyssä?

VALOKUVA. Pala Tampereen työväen historiaa vaipui maan rakoon, kun Finlaysonin värjäämö purettiin tammikuussa. Perinteinen tamperelainen Kansan Lehti ehti kuitenkin jo 1960-luvulla reportaaseillaan tallentaa työtä ja tehtaita. Lehti ajautui konkurssiin 1991, mutta kuvat jäivät jäljelle. Työväen keskusmuseon näyttely esittelee muun muassa viimeiset dieselveturit valmistaneet Valmetin kiskokalustotyöntekijät. Kuvia elävöittävät Kansan Lehdestä poimitut otsikot kuten ”Filmitähtiä vaahtokylvyssä? Ei vaan muovinsaumaajia Tampereelta”.

Maisa Kuikka

Teollisuusreportaasi! – Valokuvia työstä ja tehtaista 1960-luvulla 18.1.–21.5. ja Pois potkitut 16.11.2004–13.3.2005 Työväen keskusmuseossa Tampereella, Väinö Linnan aukio 8. Avoinna ti–su 11–18.

_______________

Kotiasiat kunniaan

KUVATAIDE. ”Onko tää joku uskovaisten juttu?” kadunmies kysyy Kontulan ostarilla katsellessaan taiteilija Harri Kiven Tervetuloa meille -projektin avajaisia.

Kivi on tuonut torille asuntovaunun, josta hän jakaa nakkeja nälkäisille.

”Tässä asui eräs mies parisenkymmentä vuotta ja hän elätti itsensä myymällä makkaroita”, Kivi kertoo entisestä luksusvaunusta.

Kiven projekti koostuu monitaiteellisista kotikurkistuksista. ”Suomessa ei ole slummeja nähty, kaupungit ovat täynnä laitapuolta”, Kivi huomauttaa.

mainos

”Tarkoituksena on kuitenkin tutustua taloudelliselta ja kulttuuriselta taustaltaan erilaisiin koteihin.”

Tapahtumia järjestetään metsässä, asuntoloissa ja hotellihuoneissa – kaikkialla, missä jonkun koti vain voi olla.

Hannele Huhtala

Tervetuloa meille 1.1.–31.5. Seuraava tapahtuma julkistetaan aina kahta viikkoa aiemmin, ilmoittautuminen ja videot edellisistä tapahtumista.

www.tervetuloa.info.

_______________

Ei enää sukset ristissä

LIIKUNTA. Trenditietoiset kaupunkilaiset ovat parin viime vuoden mittaan lämmitellet suhdettaan maailman hienoimpaan urheilulajiin, murtomaahiihtoon. Vaikka tämä talvi on Etelä-Suomessa ollut hiihdon ystäville karvas pettymys, voi suhteen helmikuussa viedä uudelle tasolle osallistumalla Finlandia-hiihtoon.

Tänä vuonna Lahden urheilukeskuksen toiminnanjohtaja Matti Haapoja odottaa hyvin pohjustetuille laduille 6 000 osallistujaa. Hiihtäjille on varattu 1 000 litraa mustikkasoppaa, 500 kiloa suolakurkkuja ja 300 kiloa energiajuomajauhetta.

Aloittelijatkin ovat tervetulleita. ”Hiihtää voi omaan tahtiin, ei kannata lähteä kilvoittelemaan.”

Haapoja uskoo hiihdon suosion johtuvan ihmisten halusta päästä luontoon. ”Kun hiirtä aktivoi päivän, niin ei hiki tahdo tulla, paitsi tuskan hiki, kun kone kaatuilee.”

Vuoden hittituote on voitelutarra. ”Helsingin flikatkin lähtee hiihtämähän, kun ei tarvitse liisteriä panna.”

Anna-Reetta Korhonen

Finlandia-hiihto, 60 kilometriä tai 30 kilometriä, Lahdessa 26.2. www.finlandiahiihto.fi

_______________

Voima

  • 9.9.2009