Viinaa, itsemurhia, syyllisyyttä. Elokuvaohjaaja Zaida Bergroth teki elokuvan hyryläläisistä pojista, joiden elämä taipuu kaikesta huolimatta kohti toivoa.

”Elokuva tarjoaa yhden mahdollisuuden ymmärtää isien ja poikien välisiä suhteita. Elokuva on tehty kaikille niille pojille, jotka tunnistavat Skavabölen pojista itsensä.”

Elokuvassa Suomi näyttää itseltään. Lapset ruskeissa velourvaatteissa rivarilähiön pihalla – kuva voisi olla lähes kenen tahansa perhealbumista. Maa on roudassa ja miehet juovat. Bergrothin elokuva on rankka, mutta se kipinöi elämäniloa.

Skavabölen pojat on Bergrothin ensimmäinen kokopitkä elokuva, saksalais-suomalainen yhteistuotanto.

”Tähän mennessä elokuvan nähneet saksalaistuottajat ovat joitain kohtauksia kauhistelleet. Ei minusta elokuvassa ole mitään älyttömän rankkaa kuitenkaan. Leikkaaja Niels Pagh Andersen lähetti joitain leikkausversioita kommentoitavaksi Tanskaan kollegalleen. Sieltä tullut palaute oli innostunutta, mutta todettiin myös, että tällainen elokuva olisi voitu tehdä vain Suomessa.”

Elokuva huokuu slaavilaista henkeä. Haastattelun aikana Bergroth hihkaisee, että yksi merkki, joka varmasti on virittänyt slaavilaiseen tunnelmaan, on ortodoksien kotialttari, joka on elokuvan perheen, Kallioiden, olohuoneessa.

Oma slaavilainen hehkunsa on varmasti myös elokuvan surumielisyydessä ja roimassa alkoholin käytössä.

Skavabölen pojat on ohjaaja-käsikirjoittaja Antti Raivion kirjoittama näytelmä. Sen ensi-ilta oli 1990-luvun alussa Raivion perustamassa helsinkiläisessä Q-teatterissa. Zaida Bergroth näki näytelmän vuonna 2004 Masalan nuorisoteatterissa ja halusi tehdä siitä elokuvan. Tarinassa veljekset Rupert ja Evert Kallio kasvavat vaikenemisen, alkoholismin ja kotiväkivallan keskellä. Murheellisessa maailmassa tarinan ytimen muodostaa veljesten välinen kiinteä ja välittävä suhde. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Rupert tulee armeijasta kotiin ja leipoo veljelleen syntymäpäiväkakun.

”En olisi tehnyt tätä, jollei keskiössä olisi toivo. Elokuvassa on huumoria ja lämpöä, ja pojilla on mahdollisuus kunnolliseen tulevaisuuteen”, Bergroth sanoo.

Elokuva sijoittuu sekä 1970- että 1980-luvuille. Bergrothin mielestä ei ollut mitään järkeä tehdä 70-lukuiloittelua, koska hän haluaa tehdä elokuvia, joiden tarinalla on merkitystä.

Näytöksen jälkeen kuulen keskustelun, jossa pohditaan, mistä elokuvan nimi tulee.

Bergroth nauraa, että koko nimen kertominen on yhden pienen suomenruotsalaisen naapurintytön vastuulla. Hän kertoo repliikissään, että Hyrylä on ruotsiksi Skavaböle. Sinne Kallion veljekset muuttavat.

”Antti Raivio kertoi, että hän hyryläläisenä nuorena kertoi aina tytöille, että oli kotoisin Skavabölestä. Se oli hänestä makeempaa kuin Hyrylä!”

Elokuva huokuu pikkukaupungin henkeä: naapurit kyttäävät, nuoriso kokoontuu soramontulle tappamaan aikaa, tapaamaan kavereita ja juomaan kaljaa. Bergroth kertoo viettäneensä nuorena vain muutamia kesiä Sysmässä, muuten asuneensa aina Helsingissä, vaikkakin eri kaupunginosissa.

”On siinä jotain eroa, millaista nuoriso on Sysmässä kuin vaikkapa Skattalla, mutta paljon on samaakin.”

Käsikirjoitus on uusi, sen Bergroth työsti yhdessä Antti Raivion ja miehensä, käsikirjoittaja Jan Forsströmin, kanssa.

”Tutustuimme Taikissa opiskellessa ja siellä päätimme kokeilla yhdessä kirjoittamista. Yhteistyö sujuikin sitten niin luontevasti, että tällä tavalla on ollut hyvä tehdä töitä. Minä tuotan paljon materiaalia, Jan osaa poimia siitä ja kuljettaa idiksiäni dramaturgiaksi.”

Antti Raivio on nähnyt elokuvan jo muutamaan kertaan ja on Bergrothin mukaan todennut sen uskolliseksi alkuperäiselle tarinalle, mutta silti ihan omakseen.

Jotkut ehdottivat tarinan siirtämistä nykyaikaan. Bergrothin näkemys kuitenkin oli, että tarina kuuluu aikaansa. Hän ei halunnut muitakaan muutoksia.

”Vaikka päähenkilöt ovat poikia, ei minulla ollut mitään vaikeuksia samastua heihin. Ei käynyt mielessäkään, että kysyisin Antilta, voisiko päähenkilöt vaihtaa tytöiksi”, Bergroth nauraa.

Bergroth valmistui vuonna 2004 Taideteollisen korkeakoulun ohjaajalinjalta, seitsemän vuoden opintojen jälkeen. Ennen Taikia Bergroth opiskeli Prahassa elokuva-akatemian vuoden koulutuksen.

”Olin 15-vuotiaasta lähtien harrastanut videokuvausta. Ajattelin ryhtyväni kuvaajaksi. Prahassa mystiikka ohjaamisen ympäriltä hälveni ja ymmärsin visuaalisen maailman suunnittelun kuuluvan vahvasti myös ohjaajan työhön.”

Kuvallinen maailma on Bergrothille tuttua kotoa, hänen äitinsä on kuvataiteilija Marjatta Tapiola. Prahan vuoden Bergroth muistaa kasvunpaikkana, lähtiessään maailmalle hän oli 19-vuotias.

”Se oli aikaa ennen kännyköitä. Olin tullut Prahaan muutamaa viikkoa ennen koulun alkua, ja vasta silloin tajusin, etten tunne kaupungista ketään. Kaikki mitä teki oli sitten koulun ympärillä, kirjoitti ja ohjasi. Muistan, että elokuvieni aiheet olivat silloin kovin dramaattisia.”

Koulutusta Taideteollisessa korkeakoulussa Bergroth pitää hyvänä. Hän tutustui ja teki yhteistyötä siellä nyt Skavabölen pojatkin kuvanneen Anu Keräsen kanssa.

”Heti tulee sellainen olo, että Lauri Törhöstä pitää jotenkin puolustella. Hän oli hyvä laitoksen johtaja. Törhönen sai hankittua laitokselle paljon. Mutta opetukseen kaipasin enemmän ohjausta ja dialogia kokeneiden tekijöiden kanssa.”

Bergroth on kerännyt mainetta lyhytelokuvillaan ennen nyt ilmestyvää kokopitkää elokuvaa. Hänen lyhytelokuvansa Heavy Metal (2007) ja Lasileuka (2004) on palkittu Tampereen lyhytelokuvajuhlilla.

Bergrothin mukaan suomalainen elokuva voi tällä hetkellä hyvin.

”Kaipaisin kyllä omaäänisempää kerrontaa. Sitä, että ohjaajat tekisivät elokuvia aiheista, jotka ovat itselle tärkeitä.”

Bergroth viittaa elokuvan kulttuuriväen ja tuottajien välillä keväällä käytyihin keskusteluihin siitä, mihin Elokuvasäätiön rahoja pitäisi suunnata.

”En vastusta suuren yleisön elokuvien tekemistä, mutta pienemmillekin pitäisi löytyä tilaa. Kun ryhdytään tekemään elokuvaa pelkästään kaupallisessa mielessä ja suurten katsojalukujen toivossa, niin minusta lähtökohta on väärä ja johtaa helposti katsojan aliarviointiin.”

Bergroth toivoo, että Elokuvasäätiö kannustaisi tekemään erilaisia teoksia.

Skavabölen pojat on rahoitussyistä suomalaissaksalainen yhteistuotanto. Ulkokohtaukset on kuvattu kaikki Suomessa, Tuusulassa, Kirkkonummella ja Porvoossa. Useat kohtaukset sijoittuvat ullakolle, jossa Rupert muistelee lapsuutta. Ullakko on rakennettu berliiniläiseen studioon.

Elokuvan budjetti oli 1,8 miljoonaa euroa. Lapsinäyttelijöistä johtuen rahaa tarvittiin tavallista pitempiin kuvauksiin ja erikoistehosteisiin.

”Tuottaja Jarkko Hentulan kanssa päätettiin heti, että alimitoitettuna tätä ei tehdä. Tajusin budjettia miettiessäni, että raha on aikaa, käytännössä siis lisää kuvauspäiviä. Vasta kahta kuukautta ennen kuvauksien alkamista lopullisesti varmistui, että meillä on kasassa kaikki rahat. Se oli stressaavaa aikaa.”

Saksalaista elokuvassa on myös musiikki. Siitä vastaa Alexander Hacke, eriskummallisen industrial-yhtye Einstürzende Neubautenin jäsen. Elokuva ei nostata sinivalkoisia kyyneliä iskelmällä markkupölöstyyliin. Mutta Lasse Virénin voittojuoksua juhlitaan kunnon suomalaiseen tapaan.

Bergroth kertoo, että tiesi jo varhain käsikirjoitusvaiheessa haluavansa aikuisten rooleihin Leea Klemolan ja Martti Suosalon.

”Kun Leea ja Martti kuulivat, että suunnittelin heitä vanhemmiksi, molempien reaktio oli, että jahas, vai sillä tavalla. He eivät aiemmin olleet näytelleet yhdessä. Minusta heissä on jotain samankaltaisuutta, samanlaista herkkyyttä ja kykyä olla läsnä.”

Leea Klemola oli näytellyt jo Bergrothin lopputyössä, Lasileuassa, äitiä.

Äidin kohtalo elokuvassa on dramaattinen, mutta Bergroth halusi välttää naisen asettamista uhriksi.

”Kun Leea suostui tähän rooliin, tiesin, että liian yksinkertaiset tulkinnat muuttuvat mahdottomiksi.”

Nuoria näyttelijöitä haettiin kauemmin. Bergroth kertoo, että koekuvauksissa huomasi heti, kestävätkö näyttelijän hermot kuvauksia.

”Veljesten välille syntyi uskottava isoveli–pikkuveli-asetelma molemmissa pareissa. Se oli hienoa.”

Bergroth kertoo, että Skavabölen poikien kuvauksissa oli hyvä henki ja rohkaiseva ilmapiiri.

”On kuvauksissa sitten aikuisia tai lapsia, ohjaamisessa on kyse kommunikoinnista. Poikien takia pyrin rehellisesti koko ajan kertomaan, mitä haluan ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Elokuvantekoon liittyy usein sellainen huutamisen kulttuuri. Nyt päätimme, että pidetään hyvä henki yllä poikien takia. Mutta siitä tuli hyvä psyykkaus itsellekin: kaikki on hyvin ja sujuu!”

Kun veljekset vannovat verivalan roskakatoksessa, heidän puolestaan toivoo, että kaikki todella menisi hyvin ja he jaksaisivat tragedioista huolimatta.

Skavabölen pojat ensi-illassa 4.9.
Ship of Fools, Alexander Hacke & Danielle de Picciotto 6.9. Helsingissä, Korjaamon Vaunusalissa. Vieraina Jari Suominen, Laura Naukkarinen, CW04, Pekko Käppi & Kaisa El Ramly.

Hannele Huhtala