Toisaalta: Mikko Annalan kolmen novellin sarjan ensimmäinen tarina.
Jos mää en kaikkia täsä maailmasa tietäskään, nii sen mää tiiän että on tämä helevetti vie nykyään järetön valtio.
Vaikka mulla tuli aktiiviaikoina sanottua usiamman kerran, että mää en saatana siihen maahan mee ku yhesä tappauksesa ja se on tykistönsaattajana, nii kyllä mun piti viime heinäkuussa se sana pyörtää. Mää olin seurannu tätä hommaa sivusta aiva liian kauvon. Sitte mää tein Venäjälle vakkoilumatkan.
Näki heti että sielä rajan takana on iha eri meininki ku täälä. Mun ei tarvinu ku muutama minnuutti pössötellä Sisulla Karjalan kannaksela ku sielä ajo ensimmäine armeijan paku vastaan. Ja seuraava tuli jo viien minnuutin päästä. Ku sama essiintymistihheys jatku Terijoelle asti, ei siitä voinu tehä ku yhen johtopäätöksen.
Sielä on liikekannallepano jo hyväsä vauhisa.
Mulla pukkas puna poskille ku mää mietin mitä meilä sammaan aikaan tehhään. Turha luullakkaan, että täälä vastattais samala mitalla. Meilä on viime aikoina ollu nii vässykät residentit ja ministerit, että ei se oo ihimekkään ku naapuri on tullu ylimieliseksi. Meiltähä ei oo kukkaan käyny monneen vuosikymmeneen Kremlisä juomasa niitä paukapäitä pöyvvän alle.
Mää en tajua mikä eduskunnan tötteröihin on menny. Puolustusvoimien pudjettia leikataan koko ajan. Siinä misä Venäjälä kulukee maantielä armeijan vehettä enemmän ku Latuskaa, Helsinggisä näkkee kunnon parraatin hyvä jos joka kolomas vuosi. Miksi se ryssä meitä pelekäis, jos me ei kerta omia mörssäreitä ees sille näytetä.
No mää päättiin korjata tilanteen. Ku mulla ei ollu rahhaa ostaa oikeita pommeja, mun oli pakko käyttää vähä järkiä. Mää kävin hakemasa velipojan autotallista sen siliäksi kuluneet viistoistatuumaset talavirenkaat ja rettuutin ne mönkijällä tuonne rajan pintaan. Mulla oli sielä lankopojan kesämökki jota pysty hyvin käyttämään tukikohtana. Mää panin sinne ratiosysteemin pystyyn ja nimesin sen Hirvenpesäksi.
Mää valelin ulukona ne renkaat pensalla ja räppäytin palamaan. Siitä nousi nii komia savu että se näky varmasti vähintää Pietarin pohojoispuolelle saakka. Jokkaine varmasti tietää että ku polttaa pinon renkaita, se näyttää samalta ku ois ampunu scud-ohojuksen. Sehä o iänikunen konsti jota käytettii jo Persialahella
Seuraavaksi mää istahin kesämökillä mun vastaanottimen ääreen. Mää olin valamiiksi säätäny antennin semmoseen kulumaan, että sielä kuulu suurin osa Pietarin paikallisratioista. Venäjän kielestähä mulla oli alakeet hallusa jo työn puolesta, ja nytte tän mun rojektin tiimoilta olin opiskellu ittenäisesti vähä lissää.
Vaa ei sieltä ratiosta tullu mittään muuta ku semmosta ankiaa haitariteknoränkytystä.
Se oli mulle aluksi tietenki järkytys. Mutta meleko äkkiä mää tajusin että itänaapurissaha on aina ollu helevetin tiukka sensuuri. Ei sielä valtion asioista palijo paikallisratiosa jauheta. Nii mää päätin sitte vielä lisätä panoksia.
Mää olin viikon verran siinä poltellu renkaita, mistä ny millonki olin saanu niitä kaavittua kassaan. Mun piti tietenki käyä ettimässä koko ajan kauvempaa ja se rupes hilijalleen ottamaan voimille. Yhen helevetin rankan päivän jäläkeen mun tukikohan ovelta kuuluki sitte yhtäkkiä perkeleemmoine kolokotus. Sielä huuvettiin mua nimeltä ja hakattiin sitä ovia meleko vihasesti.
Oli heleppo tietää että se oli kgb. Ne oli varmaan ensin satteelliiteilla paikantanu Hirvenpesän ja puottanu sitte rajan taakse desantteja, jokka halus nytten viiä mut Moskovaan kidutettavaksi. Mää otin mun Lahti-Salorannan kainaloon ja kävin sängyn alle asemiin. Mää päätin että vaikka ne mitä tekis, nii en antas niille ainuttakkaan ohojuskoordinaattia.
Mää sihtailin sielä sängyn alla ainaki seuraavaan aamuun asti. No josaki vaiheesa mää sitte tietenki väsähin. Ku mää heräsin, ne oli tullu sisäle ja ottanu mun pikakivväärin poijes. Vaikka mää oon aina tienny, että Venäjällä on kova erikoisagenttikoulutus, nii kylä ne äijät siihenki nähen puhu helevetin hyvvää suomia. Se oli lähestulukoon virheetöntä, vaikka oli siihe jotaki kummallista murremolokotusta sotkeentunu mukkaan.
Tietenki niilä oli peitetarina valamiina. Vaa oli se nii uskomaton, ettei sitä pystyny vakavalla naamalla kuuntelemmaan. Ne väitti iha pokalla olevasa suomalaisia ympäristötarkastajia.
Vaikka mää en uskonu mittään mitä ne sano, ne jatko sitä inttämistä. Ne halus kovasti tietää, mitä mää olin sielä menneen viikon aikana touhunnu ja miksi, vaa ehä mää mittään kertonu. Skudeja ne ei ääneen maininnu kertaakaan, oli ne sen verran taitavia.
Lopulta ne raahas mut pihale ja sano että mää olin muka aiheuttanu Suomen ja Venäjän luonnolle suurta vahinkua. Ne renkaat on muka jotenki myrkyllisiä. Mää sannoin niile että paskat nämä mittään myrkyllisiä on. Iha vittuillakseni otin sitä kumimössyä kouran täyteen ja hotkasin siitä kunnon palasen.
Siihe mun muistikuvat sitte päättyyki. Seuraava mitä mää tiiän on se että mää herrään Töölön sairaalasta meleko pitkä syytelista yöpöyvällä. Ne ryssät oli tietenki mut josaki välisä huumannu. Vaa emmää käsitä millä perusteila ne meinaa mua syyttää. Jos mää oon jotaki menny lavertelemmaan, nii se on kyllä tapahtunu aineitten vaikutuksen alasena.
Voima julkaisee Mikko Annalalta kolmen novellin sarjan. Seuraavat osat ilmestyvät numeroissa 8 & 9.
Mikko Annala
