Hintojen laskua odotellessa

Lukuaika: 2 minuuttia

Hintojen laskua odotellessa

Rahan voima: Sitä on taas ilmassa. Kauppakorkeakoulun drop-outit ja muut tee-se-itse-asiantuntijat suunnittelevat myyvänsä ahtaat kaksionsa Helsingin kantakaupungista, ennen kuin hinnat syöksyvät ”uskomattomalle tasolle”.

Sitä on taas ilmassa. Kauppakorkeakoulun drop-outit ja muut tee-se-itse-asiantuntijat suunnittelevat myyvänsä ahtaat kaksionsa Helsingin kantakaupungista, ennen kuin hinnat syöksyvät ”uskomattomalle tasolle”.

Nyt kuulemma taas kannattaa asua vuokralla, ja sitten rahastaa muiden ihmisten kärsimyksellä heti ensi kesänä, kun on taas törkeän halpoja arvoasuntoja ja omakotitaloja kaupan. Ihan kuin olisin kuullut tämän aiemminkin, enkä nyt palaa Siihen Kertaan, kun asuntojen hinnat todella romahtivat.

Uskomatonta tasoa tässä ilmiössä on vain se, että nämä entiset tulevaisuuden lupaukset eivät opi sitten millään. Mitähän miettii eräskin markkinointipäällikkö, joka myi kaksionsa Kruununhaasta neljä vuotta sitten sadalla tonnilla ja on siitä lähtien asunut vuokralla ja odottanut hintojen syöksykierrettä?

Tai kansantaloustieteen ikiylioppilas, joka on viisi vuotta maksanut noin tuhannen euron vuokraa vuokraluukustaan, koska koko ajan on ollut varmat hintaromahduksen merkit ilmassa.

Onhan noita romahduksen merkkejä. Korot nousevat, kaksioita myydään Pohjois-Helsingin mutakuopassa Tapulikaupungissa 130 tuhannella eurolla ja pörssikurssitkin aina silloin tällöin syöksyvät pari prosentin kymmenystä alaspäin. Yksinkertaisempikin kotiekonomisti voisi luulla, että lopun ajat ovat jo käsillä, samalla kun hinnat jo hipovat kipurajaa. Mutta ei.

Toistaiseksi ostovoimaa piisaa ja lainaa saa. Pankit jo itkevät, että kilpailu uusista asuntovelallisista syö niiden omia katteita. Nyt edullinen vinkki kaikille pankeille: ainahan voitte alkaa myydä jotain typerää lainan kaveriksi, vaikka lainaturvan tai korkokaton. Ai mutta niinhän te taidatte jo tehdäkin.

Pankeista puheen ollen, joku raja pitäisi siinä ruikuttamisessa olla. Miten ne voivat yhtä aikaa kehottaa ihmisiä ottamaan velkaa 30 vuodeksi ja toisaalta hurskastella, että onhan se kamalaa, jos ihmisraasuilla on liikaa velkaa. Pitäisi kuulemma ihmisten itse miettiä, miten korkojen nousu vaikuttaa omaan maksukykyyn.

Come on, pankit. Tehän sitä lainaa annatte. Tässä ketään yksittäistä pankkia, konttoria tai niiden käytäntöjä syyttelemättä, kuka olisi antanut seitsemän vuotta sitten kolmea lasta yksinhuoltavalle varattomalle lastentarhanopettajalle miljoona markkaa velkaa?

Ei kukaan, mutta tänä vuonna kolme pankkia jopa kilpaili tästä edellä mainitusta lastentarhanopettajasta ja hänen velkarahoistaan.

Ei ole yhtä tai kahta nuorta perhettä, joka tulee pankin lainaneuvotteluista hölmistyneenä kotiin. Vaikka lainaa on alun perin ajateltu ottaa satatonnia, on pankeissa annettu ymmärtää, että nyt sitä saisi enemmän.

Ihmisen logiikka toimii valitettavasti siten, että ylisuuri lainalupaus otetaan vastaan kehuna: Me ollaan sen verran päteviä veronmaksajia, että meille annetaan lainaa 250 tonnia. Ostetaan sillä joku ylihintainen kolmio Vuosaaresta, Itä-Helsingin perukoilta.

Vielä pari sanaa hintojen romahdusta odottelevista juipeista. On vastenmielistä, että joku odottaa hyötyvänsä muiden ahdingosta. Kyse on sentään toisten ihmisten elämästä, kodeista ja muistoista. Kodit ovat asumista, eivät keinottelua varten!

Kirjottaja on Espoossa asuva vapaa toimittaja.

Edith Ahola

  • 9.9.2009