Vailla vakinaista ry toteuttaa dokumentaarisen valokuvanäyttelyn asunnottomuudesta osana Euroopan köyhyyden ja syrjäytyneisyyden ehkäisyn vuotta 2010.
Vailla vakinaista ry toteuttaa dokumentaarisen valokuvanäyttelyn asunnottomuudesta osana Euroopan köyhyyden ja syrjäytyneisyyden ehkäisyn vuotta 2010.
Väitöstutkimukseni Mukana kuvassa – valokuvaus yhteisöllisten projektien välineenä käsittelee valokuvausta osana projekteja, jotka toteutan yhdessä asunnottomien tai asunnottomuutta kokeneiden kanssa.
Maailma muuttuu ja niin myös asunnottomuus, eikä asunnottomuus koske enää vain rantojen hiljaisia miehiä. Pätkätöiden myötä asunnottomuuteen on syntynyt uusi ilmiö, pätkäasunnottomuus. Lähtökohtana on, että näyttely tuo esiin kuvaajien omakohtaisen kokemuksen asunnottomuudesta.
”Parasta oli se, että saimme itse kuvata todellista asunnottomien elämää. Tietoa ja kokemusta tietenkin on. Ei kun menoks, kamera mukaan ja töppöstä toisen eteen. Kohteita oli paljon, ja niistä syntyi joskus kinasteluakin. Päästyämme yhteisymmärrykseen homma sujui leikiten. Nostalgia nosti päätään, hymy karehti huulilla ja ihmetys siitä, kuinka selvisimme tästä raskaasta retkestä”, kommentoivat projektiin osallistuneet valokuvaajat Meile Pentikäinen ja Sergei Sadejeff.
Liisa Söderlund & työryhmä: Hiljaisuus rikkoutuu II 14.10.–13.11. Helsingissä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa. Näyttely jatkaa 2010 Kiasmassa esillä ollutta Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyä.
Liisa Söderlund