Keskustalaiset taustavaikuttajat tekevät vasemmistohenkistä globalisaatioanalyysiä, mutta vetävät oikeistolaiset johtopäätökset.
KESKUSTALAISET kulttuurijärjestöt Maaseudun sivistysliitto ja Alkio-opisto kutsuivat koolle oman think tank -joukon ja kokosivat ajatuksensa kirjaksi. Teos kysyy retorisesti, pitäisikö globalisaatiota kohtaan osoittaa rohkeutta vai nihkeyttä.
Keskustalaisen ajatuspanssarivaunun ohjausjoukot paikallistavat keskeisimmäksi tekijäksi kysymyksen kansallistunteesta. Sisällöllisesti se vastaa ”Koti, uskonto ja isänmaa” -iskulausetta, joka on poliittisesti erkaantunut on jo vuosia sitten Kokoomuksesta. Vaikka kysymys kansallistunteesta korventaa enää vain sivistysporvareita, maajusseja ja vasemmistojääriä, se koskettaa suurta äänestäjäjoukkoa.
NYKYÄÄN poliittisessa keskustelussa halutaan ”herättää ajatuksia” ja ”tarjota uusia ideoita”. Liturgiaan kuuluu myös odottaa ”varsinaisen keskustelun” alkamista ja tunnustaa, että ei usko omistavansa ”lopullista totuutta”. Näitä värinöitä heijastelee myös keskustalaisen Maahenki- kustantamon tuote.
Kepulaisen politiikan taustajoukoissa toimitaan ”omana itsenään” – tämä tarkoittaa sitä, että toimijat eivät välttämättä edusta tausta organisaatiota, kuten muiden muassa kristillistä Kotimaa-konsernia, Elinkeinoelämän Valtuuskuntaa, Yleä, Stakesia, Helsingin yliopistoa, Etlaa tai Dodoa.
On hienoa, että globalisaatio-keskustelussa pyritään koettelemaan syvällisesti omaa arvopohjaa. Hienoa ja railakasta on myös kirjan kuvitus. Silti kokonaisuuden onnistumisesta ei voi sanoa samaa.
TEOKSEN OHJAUSRYHMÄÄN kuuluvat muiden muassa Maaseudun sivistysliiton puheenjohtaja Matti Kalliokoski, Ahtisaaren kriisi-instituutin Crisis Management Iniative -yhdistyksen toiminnanjohtaja Pauliina Arola, pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäki ja Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.
Päämääränä on purkaa suomalaista kansallistunnetta ja sen osatekijöitä: Suomen historia on vain tarina, kansakunnan rakentaminen ei ole enää kulttuurin päätehtävä, luterilainen uskonnon ohella on muitakin uskontoja, maanpuolustuslähtöinen armeija on historiaa, valtiokeskeisyydestä on siirryttävä kansalaisiin ja niin edelleen. Ilmeisesti uusia ja haastavia ajatuksia keskustalaisille.
Käsitteiden analysoiminen ja purkaminen on 1960-luvulta alkaen kuulunut akateemiselle vasemmistolle, ja siksi purkamistyö johdattaakin helposti vasemmistolaisiin ajatuskulkuihin. Keskustalaisuutta on näemmä vasemmistolainen analyysi, mutta oikeistolaiset johtopäätökset. Seurauksena on se, että yhteys analyysin ja johtopäätösten välillä on välillä hukassa.
Selkeä ongelma kirjassa on myös se, että se ei ole kenenkään kirjoittama. Se on kyllä toimittaja Matias Möttölän toimittama, toimenpidesuorituksista vastaa ohjausryhmä ja järjestelyistä Anna-Mari Vimpari. Eikä kirja ole tutkimuskaan, koska siitä puuttuvat kaikki kirjallisuusviitteet. Siksi se jää pieneksi piipitykseksi ja harmaaksi taustavaikuttamiseksi harmaan pääministerin politiikassa.
OHJAUSRYHMÄ EHDOTTAA ”kansalaisuuden päivittämistä”, sitä mantranomaista sanontaa, että ”kansalaisten osallistumista lisätään”. Tätähän valtapuhe toistaa toistamistaan – lisää keskustelua ja lisää osallistumista vapaaehtoispohjalta samalla kun puoluepolitiikka porskuttaa yhä enemmän julkisella tuella. Teoksen alkusanoissa kiitetään oikeusministeriötä think tank -työskentelyyn saadusta taloudellisesta avusta. Ja samalla kysytään, miksi politiikasta vieraannutaan.
Suurin ongelma keskustalaisten aivohiirien työssä on se, että lopputulos seuraa ideologisesti täysin EVA:n ja muiden tutkimustehtaiden ideologiaa varovaisesti korrekteja sanamuotoja tapaillen: ”Jotta uskaltaisimme avautua itään, meidän tulisi sitoutua länteen.”
Tai miltä kuulostaisi henkinen liittyminen Natoon?
Rohkeutta vai nihkeyttä? Suomalaisen kansallistunteen ja globalisaation suhde. 109 s. Maahenki 2005.
Kimmo Jylhämö
