Ignacio Ramonet’n mukaan journalismin eräs tulevaisuus on menneisyydessä.

Alkuvuodesta suomalaista mediakeskustelua herätti Helsingin Sanomien siirtyminen tabloidimuotoon ja piskuisen uuden ”hitaan journalismin palvelun” Long Playn aloittaminen.

Hesari mainosti muutosta koko konserninsa turvin, Long Play keräsi innostuksensa sosiaalisesta mediasta ja ammattitoimittajilta.

Vitsikkäintä kummassakin tapauksessa on se, että mitään uutta ei oikeastaan tapahtunut. Toinen lehti vaihtoi sivukokoa, toinen media herätti huomiota sillä, että se aikoo julkaista yhden jutun. Ja kaikki kunnia siis Long Playlle, joka teollaan nosti yhden jutun arvoa kertaheitolla.

Mistä on kyse, jos julkisuutta keskeisissä lehtimedioissa saa sillä, että julkaisee yhden jutun?

Kyse on suuresta muutoksesta: ”Koko toimittajan ammatti on läpikotaisten uudistusten edessä, mikä on merkki rakenteellisesta muutoksesta”, kiteyttää Le monde diplomatique -lehden entinen päätoimittaja Ignacio Ramonet.

Ramonet pohtii kirjassaan Mediaräjähdys journalismin nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Hän purkaa toimittajan työhön liittyvää identiteettikriisiä, median luotettavuuden murenemista ja sarjahuijareita.

Hän nostaa esille myös Wikileaksin ja muutamia uusia tekijöitä, joista tosin monet eivät ole enää niin uusia: Ramonetin kirja on julkaistu ranskaksi jo vuonna 2011.

Nettiaikana reilun vuoden vanhat uutuudet alkavat tuntua vanhoilta.

Mutta mitä itse asiassa on tarrautumisemme jatkuvasti päivittyvään uutistulvaan?

Ramonet ei analysoi kirjassaan juurikaan itse ”uutuuden” viehätystä, sitä sairaalloista kramppia, joka pakottaa länsimaisen ihmisen seuraamaan asioita, joista moni ei liity hänen elämäänsä muuten kuin influenssan tavoin leviävänä keskusteluna.

Välillä tuntuu siltä, että turrutamme kommenteilla toisemme hengiltä, olemme sitten toimittajia tai somen käyttäjiä.

Tässä mielessä toimittajien innostuminen Long Playstä antaa osviittaa tulevaisuudesta: ihmiset haluavat jotakin muuta kuin pelkkää uutta infoa.

Ensimerkit Hesarin siirtymisestä tabloidiin eivät vakuuta. Juttuja on lyhennetty ja kuvia suurennettu. Taustalla on kummallinen ajattelu. Eiväthän ne, jotka eivät ole kiinnostuneet kirjoituksista, lue niitä lyhennettyinäkään. Nyt Hesari panostaa isoihin kuviin, isoon tekstikokoon ja aikakauslehtimäiseen ilmavuuteen. Suomen parhaalta päivittäislehdeltä on kuitenkin lupa odottaa enemmän.

Yhä nopeammin selattavaksi tehty tabloid ei nimittäin välttämättä ole koko journalismin tulevaisuus.

Varmaa on, että tulevaisuus tulee koostumaan monesta erilaisesta mediasta, mutta kaikki ei välttämättä muutu. Ramonet ottaa esimerkiksi saksalaisen Die Zeit -sanomalehden, jonka myyntiluvut ovat vain kasvaneet.

Perinteikkäässä saksalaislehdessä on ajateltu toisin. Die Zeitissa julkaistaan yhä pitkiä, hyvin dokumentoituja, asiapitoisia ja vaikeitakin artikkeleita. Sen ytimekäs ohjesääntö sanoo näin: ”Nykyisiä paniikin sanelemia median piirteitä (nopeus, lyhyys, yksinkertaisuus, kepeys) on vastustettava.”

Die Zeitissa uskotaan, että ”ihmiset haluavat laatumerkittyä informaatiota eli tietoa, jonka he tietävät olevan peräisin luotettavasta lähteestä.”

Ehkä laadukkaan journalismin yksi tulevaisuus onkin menneisyyden tavoissa, hyvässä vanhanaikaisuudessa ja sitoutuneissa lukijoissa.

Ignacio Ramonet: Mediaräjähdys. Journalismi hajonneen viestinnän aikakaudella. Suom. Hermanni Yli-Tepsa. Into 2012. 130 s.

_______________

Hidas on kaunista

”Jos täällä räjähtäisi pommi, Suomesta katoaisi merkittävä osa mediaa”, Timo Harakka vitsailee. Yleisö hörähtää hyväksyvästi.

Kansallisteatterin Lavaklubi pullistelee median Kuka kukin on -väkeä, jotka ovat tulleet tsemppaamaan kolme-nelikymppisen tiimin uudisraivaajahanketta. Long Play julkaisee verkossa kerran kuukaudessa pientä maksua vastaan tutkivan, pitkän repparin.

Bisseä särpivät toimittajat ovat erityisen kiinnostuneita siitä, kannattaako toiminta. Istisanomisuhan alla on satoja toimittajia, joista varmaan suurin osa tienaisi leipänsä mieluummin journalismilla kuin huoraamalla viestintätoimistoissa. Free-toimittaja Hanna Nikkasen avausjuttua suitsutetaan.

Nikkanen on kirjoittanut kuukausien tutkimustyön pohjalta Rovaniemen palloseuran korruptioskandaalista. Tekijöiden kunnianhimosta kertoo, että kun Nikkasen juttua editoitiin, saattoi yhdessä illassa kadota 30 000 merkkiä. Lopulta juttuun jäi 41 000 merkkiä. Vertailun vuoksi: tämän juttu on 1 509-merkkinen.

Nikkanen myhäilee. ”Kyseessä on joko tosi lyhyt kirja tai tosi pitkä juttu.”

Susanna Kuparinen

Hanna Nikkanen on Voiman verkkolehden Fifin entinen päätoimittaja, nykyinen kansainvälinen seikkailijatar. Muut LP:n toimituskunnan jäsenet ovat päätoimittaja Johanna Vehkoo, Reetta Nousiainen, Anu Silfverberg, Riku Siivonen, Antti Järvi, Ilkka Pernu ja Ilkka Karisto.

Kimmo Jylhämö