Ohjaaja Johanna Freundlich & maailma, joka ei ole mustavalkoinen.
Monivuotinen ponnistus nimeltä Angels in America on juuri saanut päätöksensä. Elokuinen Helsingin Korjaamon Stage -festivaali hyörii ympärillä, kun teatteriohjaaja Johanna Freundlich, 33, istuutuu haastateltavaksi. Näytelmän lavasteita puretaan ja seuraavia kasataan. Eilisen esityksen jäljiltä Freundlich ei ole juuri nukkunut ja hän pahoittelee, että hänen on vahdittava puhelinta, koska hänen vastuullaan olleet varaston avaimet ovat unohtuneet.
”Vaikka puhelimen päällä pitäminen on minusta ärsyttävän hektistä”, Freundlich sanoo.
Tuottaja käy välillä tuomassa toista puhelinta Freundlichille ja kysyy, onko ohjaaja vielä hengissä.
Freundlich on hengissä ja hereillä. Purkukaaoksen keskelläkin keskustelu kääntyy rauhanaktivismiin ja siihen, kuinka maailma ei ole mustavalkoinen. Freundlichia kiinnostaa erityisesti rauhantyö Israelissa.
Freundlich selittää, että kansalais-aktivismi ja taiteen tekeminen kumpuavat samasta lähteestä, mutta erillisinä asioina.
”Tavallaan aktivismi on sitä, että jonkin asian voi kirjoittaa flyerille tai muotoilla yhdeksi statementiksi. Siinä ajetaan omaa mielipidettä ja lähdetään siitä, että vastakkainen mielipide on väärä. Aktivismi on sitä, että yrittää ajaa jotain asiaa läpi. Taide on paljon monimutkaisempaa. Totta kai asiat tihkuu taiteeseen, mutta se ei ole minulle se pääasiallinen aktivismin kanava.”
”Näytelmä ei voi olla pamfletti, mutta en tarkoita, etteikö teoksella voisi olla sanottavaakin. Sen täytyy vain lähteä luovemmasta kulmasta.”
Syyskuussa Freundlich järjestää tapahtuman ohjaaja, näyttelijä, teatterinjohtaja Juliano Mer-Khamisin muistolle yhdessä palestiinalaistaustaisen näyttelijä Noora Dadun kanssa. Mer-Khamis murhattiin keväällä Länsirannan Jeninissä, perustamansa Freedom Theatre -teatterin edessä. Mer-Khamis kutsui itseään sataprosenttisesti palestiinalaiseksi ja sataprosenttisesti israelilaiseksi juutalaiseksi – yhtälö, jota pidetään mahdottomana. Mer-Khamis halusi toimia molempien kansojen edustajana.
”Se vaatii hillitöntä rohkeutta, omanarvontuntoa ja selkärankaa, kun suurin osa ihmisistä ajaa kahtiajakoa. Hänellä oli ällistyttävä elämätarina.”
Freundlich sanoo, että teatterilaisena häntä koskettaa se, että joku menettää henkensä sen takia, mitä tekee teatterissa.
”Tässä ei ollut kyse mistään harhalaukauksesta. Hän sai tappouhkauksia jo aiemmin, mutta jatkoi työtään niistä huolimatta.”
Mer-Khamisin Freedom Theatre järjesti ammattimaisen teatterin ja lyhytelokuvien lisäksi muun muassa lapsille ja nuorille draamaterapiaa.
”Haluaisin ajatella, että Suomessa on sillä tavalla erilainen eetos, ettei täällä ihmiset niin herkästi lähde uhkailemaan. Väkivalta ei ole läsnä. Teatterissa ei täällä ole sillä tavalla vaarallista kuin Länsirannalla.”
Sekä taiteessa että elämässä Freundlich vastustaa ihmisten sulkemista muotteihin. Liian kliseisen ihmiskuvan vastustamisesta on muodostunut Freundlichille tärkein teesi ohjaajan työssä.
”Voihan karikatyyri joskus olla hauska, kunhan on tietoinen ihmismielen ristiriitaisuudesta. Joku ihmetteli kerran että miten voi olla mahdollista, että sama henkilö on uskovainen ja myydä itseänsä. Minusta vastaus on, että ihan hyvin.”
Toinen teesi on yleisön arvostaminen. Esimerkkinä Freundlich mainitsee Angels in American kirjoittajan Tony Kushnerin ja hänen teoksensa. Ne ovat Freundlichin mukaan helposti lähestyttäviä, mutta antavat katsojalleen jotain pureksittavaa.
”Yleisö on ryhmä yksilöitä. Minulle on tärkeää, että teen sellaista teatteria, jonka takana voin seistä. Haluan myös, että se puhuttelee erilaisia ihmisiä – ei vain niin, että meidän yleisö on jo samaa mieltä.”
Samaan hengenvetoon Freundlich myöntää, että tämä on välillä vaikeaa.
”Jos ajattelee Angelsia, niin kyllähän se on tietty porukka, joka tulee katsomaan seitsemäntuntista näytelmää, jonka alaotsikko on Homofantasia kansallisista teemoista. Toisaalta ainakin Yhdysvalloissa näytelmä löi itsensä läpi mainstreamiin, mihin sitä ei oltu tarkoitettu. Se on minusta hienoa.” Näytelmähän kuitenkin kertoo viidestä homomiehestä, aidsista ja mormoneista.
”Silti siinä on jotain laajempaa inhimillistä kosketuspintaa.”
”En välttämättä pidä sellaisista näytelmistä, joissa on vain yksi päähenkilö ja muut peesaa sitä. Yleensä tässä maailmassa kukaan ei ole varsinaisesti päähenkilö.”
Viimeisen puolentoista vuoden sisään Freundlich on ohjannut kuusi teosta. Hänen syksynsä menee näistä kolmen lämmitysharjoituksissa. Freundlich on juuri kiinnitetty Tampereen Teatterikesän valitsijaraatiin ja hän iloitsee siitä, että pääsee näkemään vaihteeksi, mitä kollegat tekevät. Valinnat nähdään sitten ensi kesänä.
Freundlich pohtii pitkään vastausta kysymykseen, lähtisikö hän vielä täysin itsenäiseen projektiin – sellaiseen kuin Angels in America.
”En kadu hetkeäkään tässä projektissa, mutta en voisi elää koko ajan tällä tavalla. Välillä on mukava keskittyä pelkkään ohjaamiseen ilman, että tarvitsee miettiä riittävätkö puhvetissa sämpylät ja mistä saa sunnuntaina vessanpesuaineita. Mutta tässä oli luksusmäärä aikaa, sitä toivoisi muihinkin projekteihin.”
Johanna Freundlichista ei ole Wikipediassa vielä sivua. Suomalaisten teatteriohjaajien listalla hänet mainitaan. Freundlich nauraa, että on varma, että Wikipedian tekstit ovat kohteiden itsensä kirjoittamia.
Mutta jos nyt joku sen tekisi, mitä Freundlich haluaisi, että hänestä kirjoitettaisiin Wikipediaan?
”Kääk. En mä osaa sanoa kuin että olen ohjannut 15-vuotiaasta ja tosi erilaisissa porukoissa.”
Erilaisten paikkojen ääripäinä Freundlich pitää esitystä Savonlinnan oopperajuhlilla Olavinlinnassa, johon mahtui suuri yleisö, ja Angels-produktion esitystilaa, entistä videovuokraamoa, johon mahtuu 50 henkeä kerralla.
”Tunnen suurta kunnioitusta kaikkia niitä paikkoja kohtaan, joissa olen työskennellyt, niin kuin vaikka Kellariteatteria. Se oli yhdenlainen teatterikoulu, teatterin esikoulu. Arvostan sitä, etten ole tullut määritellyksi liian ahtaasti. Nautin sellaisesta, että voi surffailla.”
Helsingin Kruununhaassa toimiva Kellariteatteri on perinteinen nuorten harrastajateatteri. Näyttelijät valitaan pääsykokeilla, teatteri pyörii talkoovoimin eikä sillä ole taiteellista johtoa.
Freundlichille teatteri on ollut niin johdonmukainen haave, ettei muita vaihtoehtoja uralle ole tullut harkittuakaan. Hän sanoo ihailevansa työtavoiltaan leveän uran ohjaajia, kuten esimerkiksi Otso Kauttoa, joka vuonna 1994 teki Kansallisteatteriin Angels in American ja sitten ”projekteja johonkin jurttaan”. Toinen esimerkki on Erik Söderblom, joka on nyt juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, mutta tehnyt Q-teatterissa pitkän uran.
”Arvostan ohjaajia, jotka ovat vähän maailmojen välissä, hyvällä tavalla.”
Maailmojen välissä Johanna Freundlich on myös itse. Hänen isänsä on kotoisin New Yorkista ja Johannalla on kaksoiskansalaisuus.
”Opiskelin Yhdysvalloissa vuoden ennen kuin pääsin täällä Teatterikorkeakouluun ja päätin tulla Suomeen. Välillä kaipaan Amerikkaan ja olisi mielenkiintoista joskus työskennellä siellä, mutta en mitenkään ajattele, että Amerikassa kaikki olisi paremmin. Suomessa on moni asia hyvin, taiteilijan näkökulmasta. Vaikka ei täälläkään kaikki hyvin ole. Ei missään maassa ole, en ole sen asian suhteen mustavalkoinen.”
Freundlichin mukaan Suomessa on totuttu varsin yhdenmukaiseen elämään.
”Jos ajatellaan vaikka ihmisoikeuksia ja monikulttuurisuutta, niin täällä on vaikea löytää etujärjestöjä. Yhdysvalloissa civil rights movement on paljon kehittyneempi. Siellä tiedostetaan laajemmin, että eriarvoisuutta on, ja asioita yritetään korjata.”
Saman tien Freundlich lisää, että yhtä totuutta ajetaan Yhdysvalloissakin. Hän kertoo, miten osallistui Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen Washingtonissa vuonna 2004 ja paikalla oli kymmeniätuhansia ihmisiä. Seuraavana päivänä kaupungin päälehdessä mielenosoituksesta oli vain muutaman lauseen uutinen.
Freundlichin newyorkilaiset isovanhemmat ovat juutalaisia, mutta hänen lapsuudenkodissaan se ei näkynyt.
”Koen juutalaisen identiteetinyhtenä osana itseäni, niin kuin amerikkalaisuudenkin. Totta kai se vaikuttaa siihen, että mitä asioita seuraa ja mihin asioihin kiinnittää huomiota. Vaikka kiinnostavat minua kaikki muutkin asiat maailmassa.”
Freundlich tukee israelilaista ja palestiinalaista rauhantyötä, ”sitä niin sanotusti radikaaleinta siipeä, joka oikeasti pyrkii tekemään asioita edistääkseen rauhaa”.
Erityisesti Freundlich on työskennellyt israelilaisten aseistakieltäytyjien, refusenikkien parissa. He eivät suostu palvelemaan kotimaansa armeijassa palestiinalaisalueilla, vain vuoden 1967 rajojen sisäpuolella.
Freundlich kertoo, että refusenik-liike on kasvanut. Yhä useammat Israelissa ovat sitä mieltä, että Israelin pitäisi mahdollisimman nopeasti vetäytyä Länsirannalta.
”Sotilasmiehitys on myös minun mielestäni täysin kestämätön tilanne, joka on jatkunut aivan liian pitkään. Refusenikit istuvat mieluummin vankilassa kuin suorittavat asepalveluksen maansa rajojen ulkopuolella.”
”Rauhantyöhön liittyy paljon tunteita. Kaikki jotka siellä toimivat, joutuvat pistämään itsensä täysillä likoon.”
Freundlich ei pidä ajatuksesta, että olisi olemassa jokin The Finns – suomalaiset. Perussuomalaisten puolue yrittää omia The Finns -nimeä puolueensa englanninkieliseksi nimeksi, mutta ajatusta vastustetaan laajasti. Freundlich sanoo, että ei ole olemassa myöskään mitään tiettyä israelilaisten tai palestiinalaisten ryhmää, The Israelis – tai The Palestinians -mielessä, joka kattaisi koko kansakunnan ajatukset politiikasta tai maailmasta.
”Minä vastustan sitä, että ajatellaan, että on vain kaksi leiriä. Aina löytyy ihmisiä, jotka uskaltavat pistää itsensä siihen väliin, vaikka sitten tulee sanomista. Yleensä vielä omien joukosta tulee kovin kritiikki.”
Juutalaiseen kulttuuriin kuuluu Freundlichin mukaan terve vastaansanominen perinne, sitä kautta hänkin saa pontta pohtia asioita toisilta kanteilta.
”En siedä sitä, jos joku tulee sanomaan, että ’kaikki suomalaiset tekevät tai ajattelevat näin ja näin’. Tai että koska olen myös Yhdysvaltojen kansalainen, minun täytyy ajatella jollain tavalla.”
Freundlich viittaa palestiinalais-yhdysvaltalaisen kirjailijan Edward Saidin sanoihin, että pitää ymmärtää vastapuolen historiaa. ”Ja viholliskuvia pitää horjuttaa ja hajottaa”, Freundlich lisää.
Kysyn, onko Freundlichin omalla juutalaisella taustalla merkitystä sen kannalta, että hän on kiinnostunut juuri Lähi-idästä.
”En ajattele, että likapyykki pestään kotona, vaan tilanne esimerkiksi Israelissa on myös ulkomaiden asia. Vaikkei asu jossain maassa, asioista pitää pystyä puhumaan.”
Freundlich listaa esimerkkeinä Etelä-Afrikan, Balkanin ja Armenian ja toteaa, ettei näidenkään maiden kohdalla ole ollut pelkästään maan sisäinen asia purkaa rotuerottelua tai muuten epäoikeudenmukaista politiikkaa.
Ideaalimaailmassa feministin ei tarvitse olla nainen ja rasismia voi vastustaa myös sitä itse kokematon henkilö. Freundlich sanoo huomanneensa maailmalla, että rauhantyössä toimivat tuntevat sympatiaa muiden maiden rauhantyöntekijöitä kohtaan.
”Pitää tukea niitä ihmisiä, jotka toimivat ja joiden toiminnasta voi itse ajatella, että se on oikein.”
Hän ihmettelee suomalaisia, jotka herkästi ottavat Israelista puhuttaessa hyvin jyrkän kannan puoleen tai toiseen.
”Molemmin puolin on ihmisiä, jotka ovat valmiita dialogiin, heillä on yhteisen kunnioituksen agenda. Tuntuu kummalliselta, että Suomessa tästä asiasta ei voitaisi keskustella ilman riitoja. Toki aitoa keskustelua haluavat israelilaiset ja palestiinalaiset ovat vähemmistö, mutta ehkä tilanne muuttuu, sillä tällaisena se ei voi jatkua.”
Onko Israelin boikotoiminen sitten rakentava ratkaisu?
”Se on vaikea kysymys. Tiedän israelilaisia, jotka ajattelevat, että niin pitäisi tehdä. He ovat niin pulassa siellä. Kyllä se varmasti harkittuna ja oikein kohdennettuna on hyvinkin tehokas keino.”
Freundlich sanoo rauhanaktivistina ajattelevansa, että meidän pitää käyttäytyä hyvin, mutta silti olla suora viestissämme.
”Kannattaa vain tutustua aiheeseen mahdollisimman hyvin ja tehdä sitten sen mitä voi.”
Muistoilta Juliano Mer-Khamisille 7.9. Helsingin Kansallisteatterin Lava-klubilla kello 18.30. Freundlichin ohjaukset Toinen vasemmalta Ahaa-teatterissa & Il Trittico Suor Angelica Kansallisoopperassa jatkuvat syksyllä 2011.
_______________
Tony Kushnerin hengessä
Angels in Americasta nähdään lisäesityksiä – ”ehkä vielä joskus”.
Johanna Freundlichin juuri päättynyt suurprojekti oli itsenäisenä tuotantona toteutettu Tony Kushnerin (s. 1956) näytelmä Angels in America, jonka jokainen näytös myytiin loppuun. Teatteri perustettiin Helsingin Viipurinkadulle entiseen videovuokraamoon.
Angels in America on erikoislaatuinen produktio, väliaikoineen yksi esitys kestää 8,5 tuntia. Se sai ensi-iltansa viime lokakuussa ja lisäesityksiä tulee – ”ehkä joskus”.
Angels in America käsittelee suuria teemoja: seksuaalisuutta, uskontoja, pyhää ja pahaa. Hahmoissa on juutalaisia, mormoneja ja ateisteja.
”Minulle ei ainakaan tule äkkiä mieleen teoksia, jotka kokoavat maailmaa sillä tavalla kuin tämä näytelmä ja sekoittavat mukaan kaikkea henkilökohtaisesta aina isomman mittakaavan teorioihin.”
Freundlichille Angels in American tekeminen oli unelma, jollaisen voi toteuttaa vain kerran elämässä.
”Tajusin ettei kukaan teatterijohtaja soita minulle ja pyydä tekemään sitä. Päätin, että nyt tämä tehdään. Vaikka projekti kesti kolme ja puoli vuotta, koko työryhmä oli hyvin sitoutunut alusta asti.”
Tony Kushnerin ajatusmaailma viehättää Freundlichiä, ”vaikkei hän mikään Bertolt Brecht ole, jonka jokainen teos on mestarillinen”.
”Kushner on sanonut, että teatterin pitää olla fabulous, ihanaa. Musta se on hyvin sanottu. Vaikka Angelsissakin on mukana teoriaa, siinä pysyy teatterin maagisuus. Siinä on elämä ja sellaisia kysymyksenasetteluita, jotka minua kiinnostavat ja koskettavat.”
Vaikka näytelmä kuvaa 1980-luvun lopun Yhdysvaltoja, sen teemat ovat yhä surullisen ajankohtaisia.
”Suomessa ilmapiiri on oikeastaan kiristynyt ja konservatiivisuuden aalto on noussut. Silloin kolme vuotta sitten, kun aloimme tehdä tätä, ajattelin, että ympäröivä maailma olisi nyt vähän toisenlainen.”
Kuten Freundlich, myös Kushner on ollut aktiivinen Lähi-idän asioissa. Newyorkilaiselta, juutalaiselta Tony Kushnerilta aiottiin toukokuussa 2011 evätä kunniatutkinto, joka hänelle oltiin jo antamassa City University of New Yorkista. Yliopiston lautakunnan jäsen vaati Kushneria perumaan mielipiteensä, joita piti Israelin valtion vastaisina.
Aiheesta syntyi kohu ja muun muassa Kushner Crisis -blogi. Muutaman päivän jälkeen, julkisen painostuksen alla, Kushnerille myönnettiin hänen ansaitsemansa arvonimi.
”Kushneria on kutsuttu petturiksi missä milloinkin. Tilanne on tulenarka.”
Hannele Huhtala
_______________
Hannele Huhtala
