Hengen nostatus

Lukuaika: < 1 minuutti

Hengen nostatus

Hyvinvointivaltio on järkevin malli. The Spirit Level on Euroopan puhutuimpia kirjoja juuri nyt.

Pelkän intuition perusteella voi jo väittää, että räikeä epätasa-arvo tekee yhteiselosta hankalaa. Silti lukuisat tutkimukset ja raportit ovat osoittaneet eriarvoisuuden kasvaneen kolmenkymmenen vuoden aikana myös poliittisesti vakaissa hyvinvointivaltioissa.

Menestyskirjassaan The Spirit Level brittiläiset epidemiologit Richard Wilkinson ja Kate Pickett väittävät piristävän suoraan, ettei eriarvoisuudessa ole mitään mieltä. Jopa polarisoivaa kehitystä systemaattisesti tukenut The Economist -lehti myönsi kirja-arviossaan, että vaikka argumentti ei miellytä, todisteaineistoa on vaikea sivuuttaa. 

Kirjan kritiikki osuu rajuimmin Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Japanin, Ruotsin, Norjan ja Suomen muodostama nelikko esiintyy hyvintoimivan elämän mallina. Tosin ongelmat ovat kasvaneet myös näissä maissa.

Tappotilastojen tarkempi vertailu saa suomalaisen mietteliääksi.

Absoluuttista köyhyyttä on Britanniassa vähän, mutta kovettuneen hierarkian pohjalla elämä on lyhyempi, sairaampi, väkivaltaisempi ja onnettomampi kuin edellisellä sukupolvella. 

Eriarvoisuuden haitat tuntuvat myös keski- ja hyvätuloisten elämässä pelkona ja eristäytymisenä. Ja se vie paljon verorahoja.

Jos Lontoon sisäiset eriarvoisuudet saataisiin niihin pohjoismaisiin mittakaavoihin, joita Spirit Level suosittelee, tuloksena olisi liikalihavuuden puolittuminen, mielisairauksien väheneminen vajaaseen kolmannekseen nykyisestään, teiniraskauksien väheneminen neljännekseen, tappotilastojen puolittuminen ja sen väestönosan, joka ilmoittaa luottavansa tuntemattomiin, osuus nousisi 85 prosentilla.

Nyt sosiaalimenot ovat huikeat ja vaihtoehdottomuudesta kumpuava, muukalaisvihaa lietsova politiikka menestyy.

Suomessakin voi hyvin kysyä, voiko mielenterveysongelmia tai syrjäytymistä vähentää ilman, että kyseenalaistaa talousajattelua, joka näkee pääomien kasautumisen luonnollisena asiana, huolimatta sen sosiaalisesta ja ekologisesta kestämättömyydestä.

Kirjoittaja asuu Lontoossa. Kirja-arvio kokonaisuudessaan Fifissä.

Richard Wilkinson and Kate Pickett: The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better. Allen Lane. 331 s.

Eeva Berglund

  • 26.4.2010