Ihmisen luonto: Liberaali ja hyvää tarkoittava kansalaisaktivisti ratkaisisi hedelmöityshoitokiistan varmasti ennätysajassa.
Liberaali ja hyvää tarkoittava kansalaisaktivisti ratkaisisi hedelmöityshoitokiistan varmasti ennätysajassa. Tietenkin kaikilla ihmisillä on oikeus hankkia lapsia, ja jos he eivät saa lapsia itse eikä yhteiskunta voi heitä siinä auttaa, heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta sosiaaliseen asemaan, tulotasoon tai sukupuoliseen suuntaukseen katsomatta.
Minua häiritsee tässä termi ’oikeus’. On selvää, ettei oikeus saada lapsia voi perustua samanlaiseen perustarpeeseen kuin oikeus olla vapaa tai oikeus säästyä kidutukselta. Vielä vähemmän se sopii moraaliseksi ohjenuoraksi lääkärin ja potilaan väliseen suhteeseen.
Kaikki julkisen terveydenhuollon liukuhihnalla juosseet tietävät, miten kauas olemme kulkeneet parantavan suhteen ajoista. Lääkärilakon, kiristyspolitiikan ja keikkalääkäritoiminnan ansiosta ammattikunta on saanut ahneuden kiillon ympärilleen. Siitä huolimatta meillä ei ole varaa päästää irti parantavan suhteen ideasta. Kun ihmiset sairastuvat vakavasti, he haluavat yleensä ”oman” lääkärin.
Ihmisille ei mikään ole tärkeämpää kuin luottamus siihen, että meitä hoitava lääkäri on hakeutunut ammattiinsa myötätunnosta ja halusta auttaa ja että hän edelleen kantaa jotain tuosta tunteesta sisällään. Kuinkahan moni lääkäri vastaavasti hoitaa potilaitaan siksi, että potilailla on siihen oikeus. Ei (toivottavasti) kukaan. Lääkäreiden toimintaa ohjaa eettinen ja ammatillinen vakaumus, joka velvoittaa heidät lievittämään kärsimystä siellä missä he sitä kohtaavat.
Jos jatkossa menemme lääkäriin vaatimaan oikeutta, lääkärin ja potilaan suhde muuttuu täysin. Se, että ihminen saa uuden oikeuden, ei – toisin kuin monet ymmärtävät – tarkoita, että hän saisi myös uuden velvollisuuden. Päinvastoin, kun yhdellä on oikeus, jonkun toisen velvollisuus on huolehtia, että oikeutta ei loukata. Tämä periaate tekisi lääkäreistä virkailijoita ja asiakaspalvelijoita ja muuttaisi hoitosuhteen mekaaniseksi. Se olisi askel kauemmas parantavasta suhteesta ja lääkäreiden yhteiskunnallisen erityisaseman loppu.
Sopii kysyä, onko nykyinen liukuhihnahoito osittain tulosta tämän ”oikeusperiaatteen” sisäistämisestä suomalaisessa terveydenhuollossa.
Miksi hedelmöityshoidot eivät voisi perustua edelleen lääkärin eettiseen ohjeistoon? Lapsettomuus aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä monille ihmisille ja siksi lääkärit kokevat sen hoitamisen tärkeäksi. Se on hyvän samarialaisen velvollisuutta, joka ei perustu lakiin kirjoitettuihin oikeuksiin, vaan inhimilliseen myötätuntoon. Oikeuksiin vetoaminen on kaiken keskustelun loppu. Sen jälkeen on jäljellä vain sarja pakkoliikkeitä.
Jani Kaaro
