Arvostelussa Mark Lanegan Bandin Blues Funeral.

Kahdeksan vuoden jälkeen Mark Laneganilta ilmestyy uusi soololevy. Laneganin jäljittelemätöntä baritonia on toki kuultu tiheään, esimerkiksi duettona Isobel Campbellin kanssa. Kaikesta huolimatta Blues Funeral on odotettu levy.

Lyriikoissa liikutaan syvissä, mutaisissa vesissä, kuten sopii odottaakin. Musiikillisesti luvassa on murisevia kitaroita ja… synapoppia? Tosiaan, esimerkiksi rumpukoneen päälle kudottu Harborview Hospital olisi tyylipuhdas popviisu, elleivät tumma tulkinta ja sanat vetäisi sitä takaisin Laneganin maailmaan.

Tällaisista kontrasteista muodostuu Blues Funeralin hienoimpia hetkiä, kun alun outoudesta pääsee eroon. Monesta perinteisemmästä biisistä sen sijaan olisi voinut nipistää: nyt junnaavat riffit venyvät paikoin yli kuuteen minuuttiin.

Lanegan on omassa elementissään amerikkalaisen mytologian pimeiden puolien tulkitsijana. Välillä tälläkin levyllä on hilkulla, ettei fiilistelyssä lipsuta nolouden puolelle.

Silti, koukkuunhan tähän jää. Laneganin musiikki on valkoisen miehen bluesia grunge-ajan lapsille pureskeltuna.

Mark Lanegan Band: Blues Funeral. 4AD 2012. Neljä tähteä.

Maria Karuvuori