Lukuaika: 3 minuuttia

Hajota & pidä hauskaa

Adam Robertsin scifiromaani väittää, että vapaistakin ihmisistä voi tulla tappokoneita, koska sotiminen on kivaa.

Jättiläiset kävelevät Euroopan yli ja tuovat muassaan tuhoa. Niillä ei ole päätä eikä kasvoja, eivätkä ne tuo ihmisille pelastuksen sanomaa tai pyri hallitsemaan heitä. Ne muuttavat maailmaa pelkällä tappavan leikkisällä tallustelullaan, ja niiden olemassaolon syy ja oikeus on niissä itsessään.

Jätit ovat uuden maailman-ajan armeijoita, jotka koostuvat keskenään verkottuvista vapaaehtoisista, äärimmäisen demokratian esitaistelijoista ja sotimisen jännitystä hakevista ihmisistä, jotka eivät sopeudu vanhan maailman feodaalisiin järjestelmiin. On parempi sotia vapaana kuin orjana.

New Model Army on Adam Robertsin rönsyilevä kertomus ja filosofis-poliittisten väitteiden sekä vastaväitteiden sikermä vapaudesta, sotimisesta ja historiallisesta murroksesta.

Pintatasolla kirja kertoo ”pimeiden verkkojen” ja wikien avulla organisoituvista armeijoista, jotka soljuvat veden lailla ohi jäykkien armeijoiden ja sotilaallisten perinteiden, hajaantuvat ja kokoontuvat yhä uudelleen.

Kirjan nimi viittaa Englannin sisällissodan (1642–1651) aikana syntyneeseen tasavaltalaiseen ja puritaanisten aatteiden läpäisemään armeijaan, joka irtaantui aiempien armeijoiden alueellisista ja hallinnollisista siteistä. Juuri itsenäisyytensä vuoksi tämä New Model Army vaikutti olennaisesti tasavaltalaishallituksen ja Oliver Cromwellin valtakauden syntyyn.

Kirjan uudenmalliset armeijat eivät kuitenkaan seuraa mitään johtajaa tai pyrkimystä, vaan ne ovat ennen kaikkea palkka-armeijoita, jotka tekevät sodankäynnin mahdolliseksi aiemmin voimattomille tahoille, kuten itsenäisyyttä havitteleville alueille. Armeijat sotivat itsenäisyysliikkeiden puolesta Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissakin.

Sodankäynnistä on tullut halvempaa ja tehokkaampaa ja siksi yleisempää. Armeijoiden sotilaille sotien päämäärät ovat kuitenkin merkityksettömiä tai sivuasioita. Olennaisinta niille on olla uuden maailman jättiläisen vapaa osa.

Roberts ei silti kirjoita vapaista armeijoistaan utopiaa:

”Suurin osa ei ollut edes erityisen sitoutunut demokratian ideologioihin. Useimmat liittyivät mukaan, koska se antoi heille tilaisuuden pistää asioita paskaksi ja varmistaa, että kukaan ei vittuillut heille. He liittyivät demokraattiseen NMA:han tavallisen armeijan, perinteisen jengin, jalkapalloheimon tai mafian sijaan, koska lähihistoria oli osoittanut, että demokraattiset NMA:t ovat yksinkertaisesti parempia pistämään asioita paskaksi kuin muut organisaatiot.”

Roberts kirjoitti vuonna 2010 ilmestyneen New Model Armyn Irakin ja Afganistanin yhä uudelleen roihahtavien taistelujen taustaa vasten. Ajatus ”demokraattisista al-Qaidoista”, jotka murskaavat perinteisiä armeijoita myös perinteisillä mittapuilla eli miestappioilla, voi tuntua liioittelevalta.

On tosin hyvä muistaa, että länsiliittoutuneiden kärsimät tappiot esimerkiksi Irakissa ovat olleet vain pieni osa hallitusvallan tappioista. Kun lasketaan mukaan Irakin poliisivoimien ja armeijan tappiot, sota on ollut verisen symmetristä.

Robertsin kuvaukset massatuhoon kykenevien aseiden halvaantumisesta tehokkaan ”hajaantuneen armeijan” edessä eivät myöskään tunnu enää Syyrian sodan jälkeen niin oivaltavilta.

Sotilastekniset spekulaatiot ovat kuitenkin sivuteema, ja kirja keskittyy ennen kaikkea vapauden ja historiallisen muutoksen pohdintaan. Roberts ei tietenkään kirjoita uutta luovaa vapauden filosofiaa, mutta yhdistettynä sotaisaan ympäristöön tutut ääridemokraattiset kannat saavat lihaa ylleen.

Vapautta ja todellista demokratiaa eivät saa aikaan hallintomuodot, vaan taidokkaat ja osallistuvat ihmiset.

Jatkuvasti varusteita hankkiva ja niitä huoltava sekä ensiaputaitoja ja teknistä osaamistaan kohentava sotilas on kuin suoraan Rousseaun kirjoituksista. Uudet armeijat ovat ympäristö, jossa vapaus ja sen ”kansalaisuus” voivat syntyä.

New Model Army ei ole miellyttävä kirja, ja se on monissa asioissa väärässä – tosin Robertsin kirjoitustyyli ei paljasta yksinkertaista ”kirjoittajan ääntä”.

Vaikka Roberts käsittelee sitä, miten historiallinen muutos ja uusien järjestäytymisen muotojen syntyminen vaatii väistämättä jonkinlaista väkivaltaa tai tuhoa, hän kosiskelee myös ajatusta ihmisen sisäsyntyisestä sotaisuudesta.

Tämä ei kuitenkaan ole yksioikoista, sillä sota ei ole koskaan pelkkää primitiivisen olemuksen paljastumista vaan aina sosiaalisuuden välittämää, mitä Roberts käsittelee ”leikkisän ihmisyyden” teorioita mukaillen:

”Ihmiset tekee ainutlaatuiseksi se, että me suodatamme kaiken tekemämme leikin läpi. Nussiminen, leikkisyyden taivuttamana, kääntyy sekä ympärivuotiseksi ja monimutkaisemmaksi naimiseksi, nussimisroolileikeiksi ja kaikeksi sellaiseksi. Se kääntyy tanssimiseksi ja musiikiksi; taiteeksi, kulttuuriksi ja uskonnoksi. Leikkisyyden taivuttama taistelu kääntyy urheiluksi, ja politiikaksi, ja uskonnoksi.”

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Ihmiset eivät sodi vain taistelussa syntyvän toveruuden, feodaalisten valtasuhteiden tai sisäsyntyisen väkivaltaisuuden vuoksi vaan siksi, että sotiminen on hauskaa. Hauskuus ja nautinto voivat olla siksi erittäin vakavia asioita. Myös vapaat ihmiset voivat muodostaa jättiläisiä, joille syntyy oma elämä, oma mieli ja oma tappava leikkisyyden himo.

Adam Roberts: New Model Army. Gollanz 2010. 282 s.

3 tähteä.

Ville Lähde

  • 24.6.2014