Niger-joen suisto on nykyään entistä köyhempi & väkivaltaisempi. Shell, USA & EU aseistavat öljyä hamutessaan Nigerian hallintoa sen omia kansalaisia vastaan.

Sitten Ken Saro-Wiwan teloituksen vuonna 1995, aktivistit ympäri maailman ovat painostaneet Shelliä kantamaan vastuuta toiminnastaan Niger-joen suistolla. Alue on öljystä ja muista luonnonrikkauksistaan huolimatta yksi maailman köyhimmistä ja saastuneimmista maista. Kansainvälinen painostus onkin saattanut Shellin median syyniin kerta toisensa jälkeen. 

Viimeksi ihmisoikeusaktivistit pääsivät otsikoihin iloitessaan Shellin 15,5 miljoonan dollarin sovittelusta Saro-Wiwan ja kahdeksan muun ogoniaktivistin teloittamista koskeneessa oikeudenkäynnissä. Summa korvaa teloitettujen läheisten kokemia kärsimyksiä ja on pesämuna ogoniheimon omalle kehitysrahastolle. Hyvä niin. Ainakin yhdelle alueen noin 250 heimosta on siis tiedossa rahallista tukea.

Totta onkin, ettei Jorma Ollilan kipparoimaa Shelliä voi helposti ainakaan numeroiden perusteella syyttää. Se on nimittäin viidentoista viime vuoden aikana kanavoinut yhä enemmän rahaa jokisuiston yhteisöille yritysvastuun nimissä. Vuonna 2008 Shell ilmoitti maksaneensa huimat 240 miljoonaa dollaria Nigerin jokisuiston yhteisöjen tukemiseksi, kun 1990-luvun puolivälissä summa oli vain noin 30 miljoonaa dollaria. Summan suhteellisesta pienuudesta huolimatta Shell väitti olleensa Nigerian suurin ”donor”-kumppani jo 1990-luvulla.1

Kummallista tilanteessa kuitenkin on, että huolimatta tästä kahdeksankertaisesta lisäyksestä yrityksen yhteiskuntavastuubudjetissa on Nigerin jokisuisto tänä päivänä entistä köyhempi ja väkivaltaisempi. Nigerian valtiota tulee tietysti syyttää alueen marginalisoinnista, riistosta ja liittoutumisesta öljy-yhtiöiden kanssa – ja se on kaiken syytöksen ansainnutkin. 

Paikallisten vastarinta on silti usein kohdistunut juuri öljy-yhtiöihin. Väkivaltaisuudet huipentuivat vuonna 2006, kun monien etnisten ryhmien muodostama Nigerin jokisuiston itsenäisyysliike julisti alueelle ”öljysodan”. Öljy-yhtiöiden riistoon turhautuneet paikalliset nuoret näkevät väkivallan usein ainoana vaikutuskeinona elintilansa parantamiseksi.

Organisoituneen väkivallan taktiikoita ovat olleet muun muassa öljytyöntekijöiden kidnappaukset ja öljyn varastaminen maaston halki mutkittelevista öljyputkista. 

Väkivaltaisuus on ajautunut kierteeseen, jossa USA:n ja EU:n tukemat Nigerian hallituksen joukot ja öljy-yhtiöiden palkkaamat yksityiset turvallisuusjoukot militarisoivat aluetta, kun taas paikallisasukkaat vastaavat militarisointiin yhä organisoidumman väkivällan keinoin. Hiljattain monet militantit ovat kuitenkin suostuneet hallituksen tarjoamaan aselepoon. Aselevon kesto jää nähtäväksi, koska samalla esimerkiksi EU on ilmoittanut lahjoittavansa Nigerian poliisi- ja asejoukkojen koulutukseen 580 miljoonaa euroa vuosien 2009–2013 välillä.2 

Tässä kontekstissa Shell on hallinnoinut yhteiskuntavastuuhankkeita, joiden tavoitteena on paikallisten yhteisöjen kehittäminen eli ”community development”. Kehityshankkeissa on käytetty mitä modernimpia lähestymistapoja Foucault’laisesta kehitysmentaliteetin itsekurillisesta sisäistämisestä lähtien. Tasaisin väliajoin yhtiö on myös vaihtanut lähestymistapansa nimeä ollakseen uusien kehityspoliittisten trendien aallonharjalla – ”yhteisöavustus”, ”kumppanuuskehitys” ja ”kestävän yhteisökehityksen ohjelma” ovat olleet näistä viimeisimmät. 

Näiden ohjelmien tulokset ovat kuitenkin monien lähteiden mukaan olleet mitäänsanomattomia tai hyvin marginaalisia. On selvää, että yhtiöllä on ollut ongelmia ymmärtää paikallisia realiteetteja vaikka se onkin kovasti yrittänyt. Shell myönsikin vuonna 2003 vuotaneessa yrityksen sisäisessä raportissa, että sen yhteiskuntavastuuohjelmat ovat itse asiassa kiihdyttäneet alueen konfliktia yhteiskunnallisen kehityksen sijaan.3 

Syynä tähän on, että ohjelmat ovat toimineet niin sanotun ”isäntäyhteisö”-periaatteen mukaan. Tämä periaate johti siihen, että vain ne yhteisöt, joiden mailla on porattu öljyä, ovat olleet oikeutettuja ohjelmien tarjoamaan apuun. Astetta alempana ovat ”vaikutuksenalaiset yhteisöt”, joiden mailla on öljyputkia. Yhteisöt, joiden alueella ei ole öljyntuotantoa, eivät ole olleet kelvollisia avun saantiin, vaikka niiden elinolot olisikin täysin tuhottu. Alue on toisin sanoen kartoitettu sen öljyntuotannollisen arvon mukaisesti.

Shellin ja monien muiden öljy-yhtiöiden valikoiva politiikka on luonut yhteisöjen välille kilpailuasetelman, joka on syventänyt alueen konfliktia. Isäntäyhteisö-politiikan lisäksi Shell on valikoinut yhteisöjen sisältä ohjelmien vastuuhenkilöiksi ihmisiä, joilla ei ole ollut yhteisön antamaa legitimiteettiä toimia vastuullisena. Tämä on puolestaan johtanut yhteisöissä sisäisiin konflikteihin, kun etenkin perinteiset ikään perustuvat valtarakenteet ovat olleet uhattuina.4 

Monen paikallisen mielestä Shell onkin täysin illegitiimi toimija alueella, vaikka se avustaa yhteisöjä projektein. Shellin rakentamia kaivoja kutsutaan usein paikallisten keskuudessa ”Shell-kaivoiksi”, joita ei viitsitä käyttää. Onhan väärin, että yhtiö tuhoaa ensin kaikki alueen vesistöt ja tulee sitten rakentamaan tilalle jokusen kaivon.5 

Shell on sisäistänyt saamaansa kritiikkiä ja yrittänyt vuoden 2006 jälkeen siirtyä holistisempaan lähestymistapaan. Yrityksen edustaja Leanne Geale sanoi hiljattain kansalaisjärjestöille pitämässään puheessa, että lähestymistapa on tuottanut hyviä tuloksia. Shellin kotisivuilla kuitenkin todetaan, että projektit ovat takkuilleet, muun muassa koska ”Nigerian hallitus ei ole tukenut projekteja tarpeeksi ja koska yhteisöt ovat häirinneet öljyoperaatioita”.6

Ongelmia ei ole ollut vain ulkoisissa tekijöissä, vaan myös Shellin omat työntekijät ovat ilmaisseet epäuskonsa hankkeisiin. Jotkut ovat jopa sanoneet, etteivät yhteisön jäsenet kuitenkaan tiedä mikä on heille parasta, tai että yhteiskuntavastuu on täyttä ajanhukkaa.7 Monet uskovat myös Shellin käyttäneen vuosien varrella lähes yhtä paljon rahaa korruptioon kuin yhteiskuntavastuuohjelmiin. 

Koska lahjonta on alueella hyvin yleistä, on myös Shell omaksunut sen toimintatavakseen. Etenkin niin sanotut pienet käteismaksut, ”cash-payments”, ovat olleet yhtiölle arkipäivää. Käteismaksuja on maksettu muun muassa nuorille jengiläisille, jotta he suojelisivat yhtiön öljynporausalueita. Rahalla jengit ovat ostaneet lisää aseita ja militarisoineet aluetta entisestään. Yhtiö on viime vuosina yrittänyt päästä toimintatavasta eroon järjestämällä henkilökunnalleen korruption vastaisia koulutuspäiviä.8 

Kaikesta tästä huolimatta, monet kehitysjärjestöt uskovat yritysten yhteiskuntavastuun olevan yksi aikakautemme lupaavimmista kehityslähteistä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kehitysjärjestö USAID ja Maailmanpankki näkevät yhteiskuntavastuun potentiaalisena kestävän kehityksen luojana.9 Marraskuussa 2003 USAID allekirjoitti kumppanuussopimuksen Shellin kanssa jokisuiston kehittämiseksi. Samana vuonna myös esimerkiksi Shell ja Africare-järjestö sopivat yhteisprojektista alueen terveyssektorin kehittämiseksi.10 

Toisaalta näissä sopimuksissa on myös hyvät puolensa, koska monet kehitystoimijat tietävät varmasti paremmin, millaisia projekteja paikallistasolla kannattaa käynnistää. Yhtiöiden vastuuvelvollisuus on ensisijaista aikamme talouspoliittisessa järjestelmässä. Silti on syytä kyseenalaistaa voitontavoittelun logiikan mukaan toimivan öljy-yrityksen mahdollisuudet kehittää kehitysmaiden marginalisoituneimpia alueita. 

Shellin ja muiden öljy-yhtiöiden todellisia tarkoitusperiä voi myös epäillä: väkivalta jokisuistolla pitää öljyn hintaa normaalia korkeammalla. Niin kauan kuin Shell onnistuu suojelemaan oman öljyntuotantonsa edes joten kuten, ei sillä välttämättä ole halua pitkällä tähtäimellä ratkaista alueen ongelmia tai auttaa sitä ”kehittymään”. Lisäksi öljyn korvaamaton merkitys nykykapitalismin polttoaineena asettaa aina muiden kuin teollisuusmaiden intressit toissijaisiksi. 

Viitteet 

1 Shellin kumppanikehitysohjelman perustajaa Deirdre Lapinia siteerattu artikkelissa Anna Zalik: ”The Niger Delta: ’Petro Violence’ and ’Partnership Development’” in Review of African Political Economy 101, 2004: 401–424.

2 Randi Fabi: ”EU to boost Nigeria aid, assist in security”, Reuters UK, 27 February 2009. [http://uk.reuters.com/article/idUKLR188989]

3 WAC: Peace and Security in the Niger Delta, Port Harcourt: WAC Global Services, 2003.

4 Etnografinen analyysi paikallisyhteisöjen sopeutumisesta Shellin yhteisökehitysohjelmiin artikkeleissa: Wilson Akpan: ”Between responsibility and rhetoric: some consequences of CSR practice in Nigeria’s oil province”, Development Southern Africa 23(2), 2006: 223–240 ja Wilson Akpan: ”Corporate Citizenship in the Nigerian petroleum industry: a beneficiary perspective” in Development Southern Africa 25(5), 2008: 497–511.

5 Uwafiokun Idemudia & Uwem E. Ite: ”Corporate-Community Relations in Nigeria’s Oil Industry: Challenges and Imperatives”, Corporate Social Responsibility and Environmental Management 13, 2006: 194–206.

6 Shell Companies in Nigeria: Improving Lives in the Niger Delta, May, 2009.

7 Yrityksen työntekijöitä siteerattu Shellin sisäisessä raportissa WAC: Peace and Security in the Niger Delta, Port Harcourt: WAC Global Services, 2003 ja artikkelissa Jedrzej George Frynas: ”The false developmental promise of Corporate Social Responsibility: evidence from multinational oil companies”, International Affairs 81(3), 2005: 581–598.

8 WAC: Peace and Security in the Niger Delta, Port Harcourt: WAC Global Services, 2003, Shell Petroleum Development Company (SPDC): People and Environment: Shell Nigeria Annual Report 2006. Lagos: SPDC, 2006 ja Shell Petroleum Development Company (SPDC): People and the Environment: Shell Nigeria Annual Report 2005. Lagos: SPDC, 2005.

9 Jedrzej George Frynas: ”The false developmental promise of Corporate Social Responsibility: evidence from multinational oil companies”, International Affairs 81(3), 2005: 581–598.

10 Anna Zalik: ”The Niger Delta: ’Petro Violence’ and ’Partnership Development’ in Review of African Political Economy 101, 2004: 401–424.

_______________

Nigerian öljyenklaavi

Nigerin jokisuisto on maa-alaltaan 70 000 km², noin Itävallan kokoinen alue, jonka väkiluku on 31 miljoonaa. Alue on Nigerian valtion öljyenklaavi eli paikka, joka on valtiolle tärkeä vain sen öljyn takia. Öljytulot kattavat noin 65 prosenttia Nigerian valtion tuloista, ja öljysektori huimat 95 prosenttia Nigerian vientitaloudesta. Yleisten arvioiden mukaan yksi prosentti maan väestöstä hallinnoi 85 prosenttia öljytuloista. 

Vuonna 2007 jokisuiston öljyinfrastruktuuriin kuului 606 öljykenttää, 5?284 öljylähdettä, 7?000 kilometriä öljyputkia, kymmenen vientiterminaalia, 275 bensa-asemaa, kymmenen kaasuasemaa, neljä jalostamoa ja massiivinen nesteytetyn maakaasun sektori. 1

1 Michael J. Watts: “Petro-insurgency or criminal syndicate? Conflict & Violence in the Niger Delta”, Review of African Political Economy, 114, 2007: 637–660.

_______________

Alkuperäiskansat vaativat tunnustusta

Nigerin jokisuistoa kansoittavat pienet heimokansat. Joidenkin määritelmien mukaan kansoja on alueella 250, toisten 40. Joka tapauksessa suistolla puhutaan noin 250:tä eri kieltä. Alueen asukkaat ovat perinteisesti kalastajia ja maanviljelijöitä. 

Muulle maailmalle tunnetuin on ogoniheimo, jonka kampanja sai kansainvälistä huomiota 1990-luvulla. Ogoniheimon mobilisoi kirjailija-aktivisti Ken Saro-Wiwa, joka perusti Ogonien eloonjäämisliikkeen (MOSOP) vuonna 1990. Saro-Wiwa oli kouluttautunut, varakas kosmopoliitti, joka matkusti ympäri maailman kertomassa ogoniheimon tarinaa. Saro-Wiwa hirtettiin vuonna 1995 Nigerian valtion käskystä. Shellin epäillään osallistuneen teloituksen järjestämiseen. 

MOSOPin kansainvälistä menestystä seurasi laajempi poliittinen herääminen, ja 1990-luvun aikana monet alueen heimot järjestäytyivät. Muun muassa itsekiri-, urhobo ja ijaw-heimoilla on tänä päivänä omia liikkeitä. Heimot vaativat Nigerian valtiolta ja öljy-yhtiöiltä poliittista ja taloudellista valtaa ja tunnustusta. Nigerian poliittiseen eliittiin kuuluu lähinnä vain maan enemmistöheimolaisia, hausa-, igbo- ja yoruba-kansoista.

_______________

Öljy tuhoaa ympäristön

Nigerin jokisuistolla on yksi maailman monipuolisimmista biodiversiteeteistä. Alueella on mangrovepuustoa, makeanveden soita ja sademetsää. YK:n kehitysjärjestö UNDP:n mukaan 60 prosenttia asukkaista on riippuvaisia ympäröivästä luonnosta elinkeinonsa hankkimiseksi. 1

Öljyntuotanto on kuitenkin aiheuttanut ympäristölle äärimmäistä tuhoa öljyvuodoin ja kaasusoihdutuksin. Soihdutuksen takia monet ihmiset elävät ympärivuorokautisessa ”päivänvalossa”. Öljyvuodot ovat puolestaan saastuttaneet vesistöjä ja viljelymaita. Alueella kärsitään myös tulvista, eroosiosta ja ylikalastuksesta öljyntuotannon takia. 2

1 United Nations Development Programme (UNDP), Niger Delta Human Development Report, 2006: 74.
2 Amnesty International: Nigeria: Petroleum, Pollution and Poverty in the Niger Delta, London: Amnesty International Publications, 2009. 

_______________

Haloo, kuuleeko Shell?

Mitä tapahtuu, kun Shelliltä yrittää kysellä tilanteesta Nigerin jokisuistolla? Paljon ja ei juuri mitään.

Shell on ilmeisen vastentahtoinen kommentoimaan alueen tilannetta. Halusin alun perin haastatella Shellin hallituksen puheenjohtajaa ja ilmastonmuutosta vastaan kampanjoivaa Jorma Ollilaa, mutta sain vastaukseksi ettei hän suostu kommentoimaan ”yhtiön operationaalisia kysymyksiä”. 

Onneksi yrityksen globaaleista mediasuhteista vastaava henkilö oli kuitenkin yhteistyöhaluinen ja lupasi järjestää haastattelun Shellin nigerialaisen edustajan kanssa. Odotin haastattelua mielenkiinnolla, koska kyseinen henkilö oli kuulemma itse kotoisin jokisuiston alueelta. Innostusta ei kuitenkaan kestänyt kuin hetki, kunnes Shelliltä tuli taas tieto haastattelun peruuntumisesta. Onneksi yhteyshenkilöni oli kuitenkin löytänyt tilalle nimettömänä pysyttelevän edustajan. Minun piti vain luvata, ettei haastattelun materiaalia siteerata ilman yhtiön lupaa ja että haastattelu on periaatteessa pelkkä ”off the record” -taustabriiffi. 

Keskustelusta tulikin mielenkiintoinen lähes tunnin kestänyt konferenssipuhelu, mutta kun sitaatteja lopulta hyväksyttiin, hävisi nimetön edustaja kuvioista kokonaan, sitaatteja muutettiin Saro-Wiwan käyttämän termin mukaisesti ”shellspeakiksi” ja vastaajaksi muuttui yhtiön tiedottaja Adam Newton. 

Adam Newton, vuonna 2003 Shell myönsi olleensa osa Nigerin jokisuiston konfliktia. Mikä tilanne on tänään?

”Emme ikinä myöntäneet mitään. Tilasimme itsenäisen tutkimuksen ja tämä oli sen päätelmä. Me haluamme rauhaa ja vakautta suiston alueelle ja työskentelemme sen puolesta. Vastaus löytyy kolmesta tekijästä: köyhyys, väkivalta ja korruptio. Meillä on vaan rajallinen mahdollisuus vaikuttaa kokonaistilanteeseen, mutta maksamalla verotuloja Nigerian hallitukselle ja kehittämällä paikallisia yhteisöjä, tuemme Nigerian taloutta ja paikallisyhteisöjä.”

Shell investoi yli 150 miljoonaa dollaria vuodessa yhteisökehitysohjelmiin. Miksi nämä ohjelmat eivät ole ole tuottaneet tulosta?

”Emme hyväksy väitteitä, joiden mukaan yhteisökehitysohjelmamme eivät ole menestyneet – ohjelmat ovat auttaneet tuhansia ihmisiä jokisuistolla ja tekevät niin edelleen. Myönnämme, että on aina parantamisen varaa ja työskentelemmekin monien kansalaisjärjestöjen, valtioiden kehitysinstituutioiden ja multilateraalien, kuten UNDP:n, kanssa parantaaksemme ohjelmiemme tuloksellisuutta.” 

Monet raportit, kuten viimeisin Amnesty Internationalin julkaisema raportti, syyttävät Shelliä korruptiosta. Miksi Shell osallistuu korruptioon? 

”Me emme missään nimessä allekirjoita syytöksiä, joiden mukaan Shell on osallistunut korruptioon Nigeriassa. Käsittelemme kaikki sensuuntaiset syytökset suurella vakavuudella. Liiketoimintamme on poikkeuksetta sitoutunut rehellisyyteen, ja meillä on nollatoleranssi korruption suhteen. Vuodesta 2005 lähtien meillä on ollut henkilökunnallemme ja yrityskumppaneillemme maailmanlaajuinen neuvontapuhelin ja nettisivu, joilla he voivat luottamuksellisesti raportoida huolistaan ja saada neuvoja epäilyihin laki- tai liiketoimintaperiaatteidemme rikkeistä.” 

Miten suiston ympäristötilanne edustaa sitä ympäristöasiantuntijuutta, jolla Shell usein markkinoi itseään?

”Yritämme jatkuvasti vähentää kaasusoihtuja ja olemme tähän mennessä käyttäneet kolme miljardia dollaria soihtujen vähentämiseen 60 prosentilla. Tarvitsemme prosessiin vielä kolme miljardia dollaria lisää, sekä hallituksen osuuden rahoituksesta. Lisäksi tarvitsemme turvapalveluita, jotta prosessi voidaan viedä päätökseen. Sitä paitsi jäljellä olevat 110 kaasusoihtua ovat suurin piirtein Portugalin kokoisella alueella. Lisäksi siivoamme öljyvuotoja riippumatta niiden alkuperästä – 85 prosenttia öljyvuodoista vuonna 2008 johtui rikollisesta toiminnasta.” 

Suojaatteko toimintaanne käyttämällä yksityisiä turvapalveluita?

”Nigerin jokisuiston turvallisuustilanne on haastava ja asettaa suoria uhkia henkilökunnallemme, urakoitsijoillemme sekä yhteisöille, joissa meillä on toimintaa. Neljän viime vuoden aikana 130 henkilökuntamme jäsentä on kidnapattu ja viisi tapettu. Keskustelemme henkilökuntamme ja operaatioidemme turvallisuuskustannuksista yhteistyökumppaneidemme kanssa paikallistasolla. Me emme keskustele näistä kustannuksista yksityiskohtaisesti ilmeisistä syistä.”

_______________

Ken Saro-Wiwan muistopäivä 10.11.

Eva Nilsson