Mikä Neuvostoliitto oli? Yksi iso byrokrantti vai monta pientä basiliskoa? Oliko neuvostojärjestelmä alusta loppuun jatkumoa, vai oliko siinä poikkeavia vaiheita?
Moshe Lewinin teos ottaa kantaa yhä vellovaan keskusteluun. Lewin on yksi maailman arvostetuimpia Venäjän ja Neuvostoliiton tuntijoita.
Lewinin analyysi on kiintoisa keitos kriittisiä ja löysiä näkökulmia, tuoreita ja kuluneita tulkintoja, osumia ja huteja. Lewin on käyttänyt aiemmin suljettuja venäläisiä arkistolähteitä ja sivuuttanut läntiset. Olisiko hänen pitänyt harrastaa tiukempaa lähdekriitiikkiä? Lewin osoittaa, ettei koko neuvostoaikaa voi stalinisoida. Mutta vähätteleekö hän samalla jälkistalinistisen neuvostohallinnon sortotoimia?
Lewin valottaa väestötilastoja, taloutta, kulttuuria, poliitiikkaa. Neuvostojärjestelmä synnytti myönteistäkin kehitystä, Lewin todistelee. Sosialismin kanssa Neuvostoliitolla ei Lewinin mukaan ollut alkuaikojen jälkeen juuri tekemistä paitsi symbolien tasolla. Neuvostojärjestelmä oli suurimman osan aikaa itsevaltiutta tai byrokratian diktatuuria. Oudosti Lewin ymmärtää harvainvaltaa, koska ”reuna-alueilla” on muka vaikea yhdistää modernisaatiota ja demokratiaa.
Vastaako Lewinin maalaama myönteinen kuva Leninistä tosiasioita vai myyttiä? Lewin esimerkiksi jättää mainitsematta, että Lenin perusti vankileirijärjestelmän. Bolševismi asetetaan vastakkain stalinismin kanssa. Bolševismi oli diktatuuria, mutta haki yhteyttä kansaan, ja keskustelu sallittiin, tosin vain puolueen sisällä.
Stalinismin Lewin esittää käännekohdaksi, joka on melko luonteenomainen diktatuureille. Vuoteen 1928 mennessä Stalin nujersi kilpailijansa ja kuohitsi puolueen. Se sulautettiin osaksi valtiota. Stalinismi oli hillitöntä despotiaa, jonka tuotoksiin kuuluvat pakkokollektivointi, nälänhädät, kaistapäiset terroriaallot, orjatyöleirien järjestelmä Gulag. Lewinin mukaan puhdistukset olivat Stalinin säälittävä yritys rajoittaa byrokratian valtaa, joka oli kehittynyt valtion omaisuuden hallinnoimiseen. Ja Neuvostoliitossa valtio omisti melkein kaiken.
Maailmansota voitettiin – Stalinista huolimatta. ”Isä Aurinkoinen” onnistui melkein ryssimään sodan teloituttamalla marsalkka Tuhatševskin ja puna-armeijan kyvykkäimmät upseerit vuonna 1938. Lewinin tilastoissa Stalinin uhrien lukumäärä on pienempi kuin monessa muussa lähteessä, noin 800 000 niskalaukausta ja 1,6 miljoonaa leireillä maatunutta, isoja lukuja toki nämäkin. Nälkään kuolleita ja terrorisoitujen vähemmistöjen uhreja ei jostain syystä ole laskettu.
Nikita Hruštšovin ”suojasään” aikana Stalinin rikoksia paljastettiin, ilmapiiri koheni hieman muutamiksi vuosiksi, työntekijät saivat oikeuksia, ja Gulagia purettiin, mutta leireistä ei koskaan luovuttu kokonaan. Sorto ei poistunut, vaan muutti muotoaan: toisinajattelijoita painostettiin ja paiskattiin vankilaan tai mielisairaalaan. Protestimellakat tukahdutettiin verisesti.
Lewin pitää neuvostohallinnon saavutuksina maan nykyaikaistamista ja elintason nousua. Tähän päästiin rajun teollistamistamisen ja hallitsemattoman kaupungistumisen avulla. Vasta 1960-luvulla aliravitsemus, heikko hygienia, asunto-ongelmat ja työttömyys alkoivat helpottua. Terveydenhuolto ja koulutus paranivat. Stalinin aikana kasvanut aineellinen eriarvoisuus alkoi tasoittua.
Novyj Mir -kirjallisuuslehti toimi 1960-luvulla kriittisen ajattelun väylänä, jossa oli idullaan myös ajatus sosiaalidemokraattisesta Neuvostoliitosta. Lewinin mukaan varsinkin 1960-luvulla useat tieteenalat kukoistivat, vaikka esimerkiksi neuvostoteknologia ei hyvästä maineesta nauti.
Lewinin mukaan monet Neuvostoliitossa tajusivat 1960-luvulta lähtien, että maan on muututtava selvitäkseen. Neuvostoekonomit olivat tietoisia, ettei suunnitelmatalous toiminut. Ennen Gorbatšovia uudistukset juuttuivat lapsenkenkiinsä, koska stalinistista hyperkeskitettyä hallintomallia ei muutettu.
Entisestään paisunut byrokratia ei halunnut luopua vallastaan. Neuvostoliitosta oli sukeutunut hyvinvointivaltio – harvalukuisille eliiteille. Byrokraatit jakoivat neuvostotalouden läänityksiin ja lapioivat rahaa. Usein valtionyritysten johtajat yksityistivät yrityksensä. Suunnitelmatalouden rakosista tihkui rosvokapitalismi.
Suunnitelmatalouden puutteista johtuvaa tavara-ja palvelupulaa helpottamaan syntyi epävirallinen talous. Iso osa kansalaisista teki varsinaisen työnsä lisäksi sivuhommia, lahjuksia annettiin ja otettiin, vedettiin välistä ja koetettiin selvitä, jollei muuten niin mustan pörssin avulla.
Neuvostojärjestelmä sinnitteli 70 vuotta, mutta muutoksen käynnistyttyä se romahti nopeasti. Venäjällä tehtyä neuvostoajan kriittistä käsittelyä Lewin väittää omituisesti ”tietämättömien touhuksi”. Historitsija on lisäksi pahasti jälkijunassa puhistessaan, että nyky-Venäjällä neuvostoaikaa vain parjataan. Vahva valtio on ollut historian saatossa Venäjän onnettomuus. Tällä hetkellä tuo onnettomuus tuntuu olevan taas valahtamassa venäläisten kintuille.
Moshe Lewin: Neuvostoliiton vuosisata Like 2006. 520 s.
Ville Ropponen
