Gornokotkat kuuntelevat

Lukuaika: < 1 minuutti

Gornokotkat kuuntelevat

Taiteilija Tyko Elo on tehnyt lukihäiriöstään oman taiteenlajinsa.

Ei voi olla totta, miten huonoon maalaamiseen kykenee hurmoksessa!”

Tyko Elo on taiteilija, joka on tehnyt lukihäiriöstään oman taiteenlajinsa. Hän on kehittänyt siitä onnistuneen ”tykohäiriön”, vähän kuten Salvador Dali kehitti paranoidis-kriittisen metodinsa näkövammaisuudestaan.

1950-luvun roiskeryhmä Cobran tyylisellä vapaudella Elo on maalannut tyrmäävän hyviä nyrkkeilijöitä ja veistänyt vaahtomuovista karkinvärisiä autoja.

Muistan, että kun olin esittelemässä aikoinaan tuoretta Jeff Koons -kuvaustani Imatran taidekoululaisille, joku yleisöstä esitti kommentteja videostani käsittämättömällä kielellä. Ajattelin, että joku paikallinen ”koons” on paikalla ja niin olikin: Tyko Elo.

Elo esittelikin sitten ateljeensa, joka oli kuin jättilapsen leikkiluola. Railakkailla paksuilla värikerroksilla ruiskittuja maalauksia ja katosta roikkuva suuri silikonimassan ja öljyvärien sekoituksella pursotettu veistos Saatanan made. Niissä ei tuntunut olevan juuri lainkaan mitään opittua, vaan ne olivat art-brutia, raakataidetta.

Puhehäiriöisyys oli purkautunut ällistyttävän estottomaan visuaaliseen iloitteluun.

Tykoistuvat otukset puhuvat myös tykokieltä. Edellisen näyttelyn tv-töllöt Hirmut vailla nimeä puhuivat näin: ”Rujoja muotokuvia! Ensin maailmanpankin tornit, sitten tsunami, Jokela ja Kauhajoki. Ja kaikki pikku rikokset. Eli kun sitä tapahtuu, on sitä töllötettävä koko ajan vaikkei tahtoisi.”

Elon otukset ovat käyneet lävitse öljykatastrofit, ydinsodat ja kasvihuoneilmiöt ja voivat erinomaisen iloisesti! Ne ovat kuin selviytyjämutantteja postkatastrofaaliselta ajalta.

”Kaukana jossain riehui lintupandemia. Sitä pelättiin meillä Suomessa aivan hirmuisesti. Teurastuksesta selvinneet lisääntyivät uretaanista ja silikonista mielivaltaisesti. Gornokotkien imperiumi oli syntynyt! Nyt ne ovat lisääntyneet entistäkin elovoimaisemmiksi ympäri galleria Jangvaa tuottaen helsinkiläisille synkkiä aikoja”, Elo tykottaa.

Tyko Elo, Gornokotkan vastaisku Galleria Jangvassa 10.–28.10. Uudenmaankatu 4–6, Helsinki.

Erkki Pirtola

  • 1.10.2012