Panjanen kylässä Mosambikissa siedetään vanhaa vihollista.
Pieni kylä on verkkainen ja rauhallinen, ainakin pimeällä. Vähäisen keskustan läpäisevää hiekkatietä pitkin kulkee silloin tällöin autoja ja pyöriä, mutta muuten elonmerkit ovat harvassa.
Monet taloista ovat huonossa kunnossa, joidenkin seinissä näkyy luodinreikiä. Erään rakennuksen luokse on kuitenkin kokoontunut kourallinen ihmisiä. Paikka osoittautuu jonkinlaiseksi baarin ja kaupan välimuodoksi ilman sähkövaloja tämän huomaa vasta sisään tullessa.
Baaria pitää keski-ikäinen rouva, joka on tavalliseen tyylin saanut seuraa kylän varttuneemmasta miesväestä, joiden tapoihin kuuluu vaihtaa kuulumisa auringon laskiessa ja kuumuuden hellittäessä. Tunnelma on rento ja ystävällinen, ja ulkomaiset vieraat istutetaan talon ainokaisiin tuoleihin, jotka on asetettu kuistille.
Paikan vakiovieraat ovat kiinnostuneita siitä, mitä kylään aamulla saapuneet ulkomaalaiset tekevät täällä Mosambikin syrjäseudulla, lähellä Etelä-Afrikan rajaa sijaitsevassa Panjanessa, Gazan maakunnassa, joka jäi pahasti maassa riehuneen sisällissodan jalkoihin yli vuosikymmen sitten.
Mosambikin herruudesta taistelivat noin 20 vuoden ajan sosialistinen Frelimo-puolue ja oikeistolainen Renamo-liike. Frelimo taisteli jo Mosambikin itsenäisyydestä portugalilaisia siirtomaaisäntiä vastaan ja asettui valtion johtoon eurooppalaisten peräännyttyä.
Renamo puolestaan irtaantui Frelimosta ja nousi naapurimaiden Etelä-Afrikan ja Rhodesian rasististen vähemmistöhallitusten tuella taistelemaan näennäisesti demokratian ja kapitalisimin nimissä maan uutta sosialistista mahtia vastaan.
Aatteet olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän nimellisiä, sillä tyypillinen sisällissodan taistelija ei heikon koulutustaustansa takia ymmärtänyt sodan virallisesta osuudesta paljoakaan.
Osapuolet terrorisoivat vihollisalueiksi katsomiansa kyliä ja kaupunkeja, mikä aiheutti valtavaa inhimillistä hätää ja ahdinkoa. Frelimon kannatusaluetta oleva Panjane joutui kokemaan tämän kohtalon.
Muistot sodasta elävät yhä sen kokeneiden ihmisten mielissä. Mutta elämä jatkuu.
Eräs baarissa istuskelevista miehistä esittelee jaloissaan olevia Renamon taistelijoiden aiheuttamia ampumahaavoja. Toinen esittäytyy kylän johtajaksi ja Frelimon paikalliseksi edustajaksi. Kolmas vanhemman polven mies puolestaan kertoo olevansa kauppias Hamidi Tigia, jonka entinen, raunioitunut liikehuoneisto sijaitsee kadun toisella puolella. Se on kolkon näköinen.
“Sisällissodan aikana renamolaisilla oli tapana kulkea Panjanen läpi ryöväten ja tuhoten. Muiden muassa minun piti lopettaa tuolloin kauppani. Talossa on vieläkin luodinjälkiä. Kolme työntekijääni murhattiin, ja heidän päänsä asetettiin riviin muurille”, hän kertoo.
Monet lähtivät kylästä pakolaisiksi Etelä-Afrikkaan. Lisäksi alueen yhteiskunnallinen infrastruktuuri, kuten tiet, sairastuvat, kaupat, koulut ja muut laitokset, ovat yhä huonossa kunnossa. Vastarintaliike Renamo piti niitä hallituspuolue Frelimon symboleina ja kohdisti siksi niihin iskujaan. Jäljet ovat edelleen nähtävissä.
Miten Panjanen asukkaat pystyvät elämään menneisyyden haamujen kanssa? Lähellä sijainneen Renamon leirin ympäristössä asuu edelleen henkilöitä, jotka terrorisoivat kylää vuosien ajan.
Vanhat viholliset ovat nykyisiä naapureita. Kummatkin osapuolet ovat asettuneet aloilleen ja aloittaneet uuden elämän. Tigia kuvailee suhteita renamolaisiin rauhanomaisiksi ja ystävällisiksi: “Heitä kulkee tästä ohi joka päivä, ja he ovat asiakkaitani. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Ongelmia ei ole ollut.”
Jotta yhteiselo voisi onnistua, on pystyttävä antamaan anteeksi historian kauhut. Panjanen frelimolaiset ja lähikylän renamolaiset ovat ymmärtäneet jotain, mikä on jäänyt tuntemattomaksi monissa nykyajan kriisipesäkkeissä.
Toni Eerola on työskennellyt Mosambikissa geologina. Tuukka Mäkitie tutkii Mosambikin poliittista lähihistoriaa.
Tuukka Mäkitie & Toni Eerola
