Kirjoittanut Hannele Huhtala

Glitteriä valkokankaan täydeltä

Lukuaika: < 1 minuutti

Glitteriä valkokankaan täydeltä

Arvostelussa Steven Antinin elokuva Burleski.

Tämä on Walt Disney -tuotantoa parhaimmillaan: Christina Aguilera on niin söpö ja höpsö, että melkein Bambiksi luulee.

Burleskin toisessa pääosassa on Cher, 64-vuotias popin kunnioitettu diiva, jonka hämmentävin piirre on hänen iättömät kasvonsa. Kaikella kunnioituksella laulajan uraa kohtaan.

Elokuvan tarina on hyvin yksinkertainen: äiditön tyttö (Agulera) on kyllästynyt iowalaisen pikkukaupungin tunnelmaan ja haluaa laulaja-tanssijaksi Los Angelesiin. Hän kohtaa ongelmia, mutta voittaa ne ilman sen suurempia ponnisteluja ja saavuttaa haaveensa.

Burleski on vanhanajan valkoisen amerikkalaisen unelma toteutuneena: kun vaan teet töitä tarpeeksi, pääset huipulle. Vetävästä tarinasta huolimatta Burleski on varsin ulkokultainen sivuroolien kiintiöhomoineen ja kiintiömustineen.

Steven Antin: Burleski. Ensi-ilta 4.2. Kolme tähteä.

Hannele Huhtala