Tiedepaaveilta on karannut mopo käsistä.

Ekofilosofi Derrick Jensenin mielestä tiede on fundamentalistinen uskonto, yksi lisälinkki ketjussa, jossa kukin vuorollaan toitottaa oikeaa, kyseenalaistamatonta totuuttaan maailmasta.

Suomessa tiedepapeiksi ovat julistautuneet avaruustieteen professori Esko Valtaoja ja kosmologian professori Kari Enqvist.

Heidän tuoreet teoksensa Kaiken käsikirja ja Uskomaton matka uskovien maailmaan saavat toivomaan, että kirjoja ei lue kukaan.

Luomuviljelyä humpuukina ja geeniteknologiaa ihmiskunnan pelastuksena pitävä Valtaoja yllättää aloittamalla kirjansa järkevällä huomiolla: emme voi todistaa olevamme olemassa.

Kirjoittaja sohaisee matkan varrella muitakin ilmiöitä, joiden äärelle olisi kannattanut pysähtyä, mutta Valtaoja valitsee toisin. Ennen kuin lukija ehtii silmää räpsäyttää, ollaan jo kvanttifysiikassa, kännykän toiminnassa, suhteellisuusteoriassa ja GPS-paikannuksessa.

Valtaoja tekee kirjan alkuosassa parhaansa saadakseen lukijan uupumaan. Tiedejargonia valuu silmistä sisään ja korvista ulos.

Etäisyydet, massat ja lämpötilat ovat valtaisia – onhan kysymyksessä ”yritys tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä, pariinsataan sivuun”.

Ehkä se ei tämän kummemmaksi muutu? ANA, FANA, TNA, LNA, 1028, H2NH2CCOOH, 1,00115965218, you know?

Valtaojan käsitys nykyihmisestä välimuotona apinan ja todellisen ihmisen välillä on outo. Yhtä omituinen on väite orjuuden loppumisesta.

Jos Valtaoja tutkisi muutakin kuin tähtiä, hän tietäisi, että orjia ei ole koko orjuuden historian aikana ollut yhtä paljon kuin juuri nyt. Orjuutta on helppo pitää yllä: riittää, kun käy kaupassa.

Kirjan lopussa Valtaoja ei voi olla niputtamatta uskovia ja ”lapsensa hengen vaarantavia” vanhempia, jotka ”juottavat lapsilleen raakamaitoa, kuten tänä kesänä on tapahtunut”.

Taiteesta tieteeseen tapahtuneen loikan analyysi lienee oikea: haasteeksi muotoutui, kuinka ihminen voi hallita maailmaa.

”Mitä teemme kaikella tiedolla? Parempaa maailmaa.”

No uskokoon ken haluaa. Tässä ympärillähän se on, kaikkien nähtävillä. Kurjuuteen ajetuista ihmisistä ja luonnon massamurhasta Valtaoja ei puhu eikä pukahda. Hän uskoo Tieteeseen.

Valtaoja pitää omasta äänestään. On helppo kuvitella, kuinka bileet paranevat, kun paikalle saapuu tähtitieteen ja joviaalien kaskujen mestari.

Siinä missä Valtaoja osaa hiljentää mutkissa ja haluaa hetken stepata pöydällä, Kari Enqvist painaa surutta kaasua. Jos ominaisuuksien taivaassa on jaettu vaatimattomuutta, Enqvist ei ollut jonossa.

Ensimmäinen huomio, jonka lukija Uskomaton matka uskovien maailmaan -teoksesta tekee, on Enqvistin tarve toistaa oman erinomaisuutensa ohella uskonnottomuuttaan.

Jos Enqvistin kotona käy jonakin päivänä murtovarkaita, hokemat uskonnottomuudesta saavat aloittelevankin vakuutusetsivän varmistumaan siitä, että jotakin hämärää on tapahtunut.

Sivulla 24 CERNiin (Eurooppalaisen ydintutkimuksen neuvosto) ja Hector Rubinsteinin kuminauhalla tuettuihin silmälaseihin ihastunut Enqvist sanoo jotakin oireellista: ”Tutkijayhteisöön ei liitytä vaan kasvetaan. Se tarkoittaa sen tapojen, arvostusten ja peruseetoksen omaksumista, kaikkea tuota hiljaista tietoa, jota ei voi oppia kirjoista.”

Eikö tämä näkemys ole samalla selitys, miksi korkeakoululaitos ei kykene enää tarjoamaan puhdasta konfliktia, kyseenalaistavaa ajattelua, jonka voisi kuvitella putkahtaneen ulos sivistysyliopistosta.

Enemmän! Kauemmaksi! Tarkemmin! huutavat kuorossa sekä Enqvist että Valtaoja ilman vähääkään ymmärrystä arkisen havainnoinnin ja päättelyn olemuksesta.

Enqvistille tiede on ”arkisen havainnoinnin ja päättelyn huippuunsa hiottu jatke”.

Entäpä jos olisikin niin, että arkinen havainto- ja päättelykyky jo ovat ”huippuunsa hiottuja jatkeita”?

Entäpä jos ihminen saa lopullisen tietonsa maailmasta intuitiivisesti ja dynaamisessa vuorovaikutuksessa elävän luonnon kanssa, ilman uskonnotonta ja meritokraattista hiukkaskiihdytintä, joka ennen pitkää lennättää meidät kaikki suoraa päätä helvettiin (anteeksi uskonnollissävytteinen kielikuva)?

Eikö Kari Enqvist ole tyyppiesimerkki laput silmillä kulkevasta fundamentalistista? Hän typistää moniarvoisen, jatkuvassa liikkeessä olevan, määrittelyä pakenevan todellisuuden kaksiarvoisen logiikan pakkopaitaan, ymmärtämättä vahingon suuruusluokkaa.

Tunkiessaan ajatteluaan ja havaintojaan uskonnottomuuden haulikonpiippuun Enqvist ei näe sekasotkua, joka syntyy, kun osa tavarasta leviää jalkojen juureen.

 
Enqvist ja Valtaoja ovat uskossaan vahvoja pelureita: lisäksi he ovat valinneet oikean puolen.

Tulevien sukupolvien laatimassa menetetyn todellisuudentajun jälkikirjoituksessa mainitaan Jorma Ollilan, Sixten Korkmanin, Björn Wahlroosin, Jari Sarasvuon, Matti Apusen ja monen muun luontotuhoa ruokkineen kasvutalousprofeetan ohella Enqvist ja Valtaoja.

Ympäristöliikkeen olisi jo aika herätä. Ympäristökeskustelua viedään kuin märkää rättiä ra-
tionaalisen ajattelun ehdoilla. Jos tiedepapisto saa valita vauhdin, se painaa sumeilematta kaasun pohjaan.

Olen lukenut elämäni aikana tuhansia kirjoja. En muista, että lukukokemus olisi ollut koskaan niin vaikea kuin se oli Enqvistin kohdalla. Katsoin fundamentalismia silmiin. Oli pakko jättää kirja kesken.

Kirjoittaja on Elonkehän päätoimittaja.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja. Ursa 2012. 222 s. 
Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan. WSOY 2012. 230 s.

Jouko Kämäräinen