Heinäkuun tarina
Minä nojailen tässä jäätelökioskin kulmalla ja näytän varmaankin aika seksikkäältä. Tiellä seisoskelee komea mies roskiksen vieressä ja katsoo minuun. Yritän näyttää siltä, että odottaisin jotakin. Vilkuilen vähän sivulle. Jotakin paikallista ehkä tai ketä tahansa ystävää. Minulla oli tylsä aamu. Valitsin vaatteita kuumassa vuokrahuoneessa kaksi tuntia ja söin kuivettuneen kroisantin. Toivottavasti en ole lihonut. Täällä etelässä on niin rasvaisia kroisantteja. Komeamies tuijottaa minuun. Minä hymyilen sille ja teeskentelen ujoa. Laitan jalat ristiin ja puren alahuulta. Komeamies tulee kadun yli viereeni, sytyttää tupakan ja nojaa seinään. Se kysyy haluanko minä jäätelön. Kieltäydyn ensin, että en vaikuttaisi liian helpolta. Minä en missään tapauksessa halua olla helppo. Mutta sitten Komeamies ei selvästi enää tiedä mitä sanoisi ja minun täytyy ottaa tarjous vastaan, ettei tilanne olisi liian kiusaantunut. Jäätelökioskin nainen kaapii minulle pähkinäsuklaata ja minä hymyilen sille söpösti, että Komeamies näkisi sen ja ajattelisi, että onpa herttainen tyttö, hymyilee tavallisille työtä tekeville ihmisille. Sitten minä nuolen sitä jäätelöä ja korkokengät kiristävät vähän nilkkoja.
Minä en ole missään tapauksessa täällä etsimässä seuraa. Minulla on ihan tarpeeksi seuraa omassa maassanikin. Valitsin kohteen esitteen perusteella, sykkivä kulttuurikaupunki täynnä nähtävää ja maisteltavaa. Sitä paitsi minä kyllä tiedän nämä etelänmiehet. Täällä elää jokin kumma käsitys siitä, että vaalea nainen olisi helppo saalis. Minä en ole mikään saalis.
Komeamies pyytää minua illalla yökerhoon. Selitän ensin, että minulla on tavallaan kiire, koska haluan nauttia kulttuuritarjonnasta, mutta hän ei ehkä ymmärrä sitä ja kohauttaa harteitaan, niinpä päätän suostua sitten, ettei hän saisi jotenkin omituista kuvaa minusta. Sitä paitsi onhan kuitenkin hienoa tutustua joihinkin paikallisiin ihmisiin. Se on aivan yhtä suuri osa kulttuuria kuin nähtävyydet ja myöhemmin heidän kanssaan voi ruveta vaikka kirjeenvaihtoon jos sellainen kiinnostaa.
Komeamies suutelee minua jäätelökioskin edessä. Hän painaa minut seinää vasten ja pitää ranteistani kiinni. Hävettää vähän, kun tunnen miten jäätelönmyyjä tuijottaa ja ajattelee varmasti, että siinä taas viedään yhtä halpaa blondia. Ajatelkoon. Nämä paikalliset naiset ovat vain kateellisia kun kävelen kadulla vaaleat hiukset hulmuten. Heillä itsellään kasvaa tummaa karvaa joka puolella.
Valitsen vaatteita aika kauan. Vuokrahuoneen isäntä hakkaa vessan ovea. Hän kuvittelee voivansa häiritä yksin majoittuvaa vaaleata naisasiakasta milloin vain huvittaa. Tulee hiki. Täytyy mennä uudelleen suihkuun. Valitsen valkoisen hamepusero-yhdistelmän ja korkokengät. En haluaisi olla turhamainen, mutta maassa on elettävä maan tavalla. Täällä ei vaan voi lähteä verkkahousuissa ulos, kuten omassa maassani saattaisi olla mahdollista. Vuokraisäntä haluaisi kai sanoa jotain inhottavaa, kun astun ulos ovesta, mutta sanat juuttuvat hänen kurkkuunsa, olen niin hemaiseva näky.
Komeamieskin on hirmu komeana. Juomme hieman kuohuviiniä ja tanssimme. Minun omassa maassani miehet harvoin tanssivat ja jos yksikään tanssisi niin sulavasti kuin Komeamies, niin naiset kyllä repisivät hänet kappaleiksi. Täällä se on aivan normaalia. Ja minua kohdellaan aivan kuin kuningatarta. Kaikki miehet haluaisivat tanssia minun kanssani ja tulevat kuiskuttelemaan korvaani asioita. En kyllä ymmärrä ihan kaikkea, mutta sen verran tajuan, että heillä taitaa olla suuret luulot itsestään. Kuvittelevatko he, että minä tuosta vaan lähtisin kenen tahansa etelänmiehen mukaan?
Komeamies haluaa viedä minut mopedillaan rannalle katsomaan auringonnousua. Minä olen sillä tavalla vanhanaikainen, että pidän tämmöisistä perinteisistä hassutuksista, vaikka ne kuulostavatkin vähän kuluneilta. Aurinko on jo korkealla, kun saavumme ja joudun pyyhkimään hikipisaroita ylähuulelta. Toivottavasti Komeamies ei vaan ajattele, että olen ruma tai nuhjuinen näin kirkkaassa auringonvalossa yökerhon tumman hämyn jälkeen. En saa ajatella tuommoisia. Minähän olen sillä tavalla eksoottinen täällä etelässä, ettei minun tarvitsekaan olla klassisesti kaunis.
Komeamies haluaa hyväillä minua joka puolelta ja vaikka se tuntuu yllättävän hyvältä minun on työnnettävä hänen kätensä pois, koska ensinnäkään minä en ole mikään semmoinen nainen, joka lämpenee, kun vähän hivellään ja ennen kaikkea minä en ole tullut tänne millekään seksilomalle etsimään miesseuraa, vaikka vaalea nainen olenkin. Sanon sen Komeallemiehelle suoraan ja selvästi, mutta hän vain nauraa.
Vuokraisäntä makaa parveketuolissaan ja hymyilee minulle likaista hymyään, kun tulen keskipäivän aikaan kotiin. Hän aavistaa varmasti mitä olen tehnyt, koska hamepusero-yhdistelmä on aivan rypistynyt ja toisesta kengästä on katkennut korko. Istun vuokrahuoneeni sängylle ja ajattelen Komeaamiestä. Jotenkin minulle jäi likainen olo. Hän vaikutti niin luotettavalta ollakseen täkäläinen. En tiedä mitä tekisin. Taas yksi kuuma päivä edessä ja kaikkialla jotenkin hiljaista. Kulttuurinähtävyydet eivät kiinnosta, enkä viitsi enää mennä jäätelökioskin eteenkään pyörimään. Se myyjä vielä luulisi, että olen joku paikallinen prostituoitu joka on vaalentanut hiuksensa. Sehän on heidän keskuudessaan aika yleistä. Menen alakerran leipomoon ostamaan kroisantin. Syön sen jo portailla. En ollut huomannut, että minulla on kauhea nälkä. Ostan vielä viisi lisää, kunnes tulee paha olo. Sitten juoksen vuokrahuoneeseeni ja oksennan lavuaariin. Ällottävää, mutta onneksi kenenkään ei tarvitse tietää. Pesen hampaat kolme kertaa ja syön pastillin. Saatoin juoda liikaa kuohuviinia yökerhossa. Kuulen miten vuokraisäntä hiipii huoneeni oven takana.
Jäätelökioski seisoo hiljaisena kuumalla kadulla ja lokit nokkivat roskista. Minulle on tullut jotakin inhottavaa rupea alahuuleen. Meikkaan. Tulee liikaa huulipunaa. Minulla ei ole tarvetta erottua joukosta, kun muutenkin olen täällä tavallaan nähtävyys. Pesen kasvot ja meikkaan uudelleen. Saan ruven miltei piilotettua.
Miksi en antanut Komeallemiehelle puhelinnumeroani? Ei minulla kuitenkaan niin paljoa ole täällä tuttuja, että olisi varaa ruveta nirsoilemaan. Tai osoitetta? Mutta se nyt olisikin ollut liian aikaista. Annan sen vasta sitten, kun eroamme, sydämenmuotoiselle paperille kirjoitettuna, huulten kuvin. Tai ei sittenkään. Se olisi liian imelää. Ehkäpä menemmekin syömään johonkin romanttiseen pastaravintolaan ja kirjoitan sen rypistyneeseen lautasliinaan, jossa on tomaattitahra. Ei saa olla liian suunnitelmallinen. Täytyy elää hetkessä. Istun vielä sängyn reunalle. Sitten lähden katsomaan jos Komeamies sattuisi olemaan vaikka yökerholla.
On vielä aika hiljaista. Istuudun pöytään ja tilaan kuohuviiniä. Minä osaan kyllä nauttia elämästä itseksenikin. Omassa maassani nainen kasvatetaan sillä tavalla itsenäisemmäksi kuin täällä etelässä, ettei tarvitse olla riippuvainen miehen menoista. Aikaa kuluu. Jotkin inhottavat kikolot sihisevät minulle viereisestä pöydästä. Tavallaan olisi kiva jos törmäisin Komeaanmieheen, ettei tarvitsisi olla kaiken maailman primitiivisten blondihaukkojen tirkisteltävänä. Tilaan vielä toisen pullon. Sitten näen Komeanmiehen. Hän seisoskelee isossa porukassa ja selittää jotain suureen ääneen. Kaikki nauravat. Vilkutan hänelle, mutta hän ei vastaa. Ehka hän ei tunnista minua näin hämärässä valossa. Minä menen reippaasti juttelemaan ja samalla voin esittäytyä hänen ystävilleen.
Komeamies on jotenkin poissaoleva. Hän ei puhu paljoakaan ja minä yritän pitää keskustelua yllä. Melkein jo hämmennyn, mutta sitten tuosta vain eräs Komeanmiehen ystävistä pyytää minut allasjuhliin. Ne järjestetään yökerhon omistajan kotona. Mietin mitä tämmöiseen kuuluu vastata. Näytän empivältä. Mielestäni on tyylikkäämpää suostua vasta sitten, kun minulta on kysytty useampia kertoja ja olen varmistunut siitä, että he todella haluavat minut mukaan. Nautin paikallisten naisten kateellisista katseista, jotka mittailevat hiuksiani ja vartaloani, kun nousen viipyilevästi miesten autoon.
Yökerhon omistajan koti on upea uima-altaineen ja nurmikoineen. Sitä paitsi kaikki ovat hirveän huomaavaisia minua kohtaan. He hymyilevät ja antavat poskisuudelmia, aivan toista kuin omassa maassani. Vain Komeamies juttelee hieman sivummalla seinustaa vasten nojailevan tumman naisen kanssa. Sitten he halaavat. Sen ei tietenkään tarvitse tarkoittaa mitään. Täällä etelässä nyt vaan ollaan yleisesti lämpimiä toisia ihmisiä kohtaan.
Samassa yökerhon omistaja haluaa tarjota minulle drinkin. Mietin hetken. Muistan, että minä en ole semmoinen nainen, joka rupeaa roikkumaan jonkun miehen hihassa ja kyselemään tämän menoja. Komeamies saa pitää hauskaa ystäviensä kanssa miten vain haluaa ja minä voin nautiskella juhlista muiden mielenkiintoisten ihmisten seurassa. Sitten illan päätteeksi Komeamies palaa varmasti luokseni. Otan juoman vastaan ja nauran aika kovaa, että Komeamies huomaisi kuinka hauskaa minulla on. Mitä kovemmin minä nauran, sitä enemmän minulle tarjotaan makeita juomia. Näen, että Komeamies katselee minua sivummalta ja päätän näyttää hänelle miten itsenäinen nainen osaa pitää hauskaa. Heitän vaatteet nurmikolle ja kävelen viettelevästi uima-altaaseen aplodien saattelemana. Uin muutaman kierroksen ja huomaan olevani hieman humalassa.
Yökerhon omistaja tulee nostamaan minut vedestä ja haluaa taluttaa minut sisälle vaihtamaan kuivat vaatteet ylle, vaikka ei minua nyt olisi niin liiemmin haitannut jatkaa illan kulkua pyyhe ympärillänikään. Sellainenhan on allasjuhlissa aivan normaalia. Katson Komeaanmieheen ja näen miten tämä puistelee päätään. Mieleeni juolahtaa kamala ajatus. Toivottavasti en ole käyttäytynyt hänen mielestään jotenkin typerästi.
Sisällä talossa yökerhon omistaja ehdottelee likaisia ja haluaa kosketella minua. Selitän hänelle, että minä en ole mitenkään tyrkyllä, sitä paitsi haluan olla uskollinen Komeallemiehelle. Rimpuilen irti hänen otteestaan. Juoksen takaisin altaalle etsimään Komeaamiestä, mutta häntä ei näy enää missään. Kyselen kaikilta minne hän olisi saattanut mennä. Yhtäkkiä minusta tuntuu, että ihmiset katsovat minua jotenkin omituisesti. Sen täytyy johtua vain omalaatuisesta tavastani puhua tätä kieltä. Kompastun aurinkotuoliin ja sitten en muista enää paljoakaan.
Herään kaakelilattialta siihen, että minua kylmää. Oksennusta on lainehtinut oven alitse käytävään ja joku on laittanut vessan maton minun ylleni, mutta silti vapisen kylmästä. Iso koira nuuhkii minua ja kun katson peilistä, näen että minun naamassani on hirveästi kuivettunutta verta. Lisäksi huulessa oleva rupi on levinnyt leukaan asti.
Menen käytävään ja juhlat ovat selvästikin jo loppuneet. Jäljelle on jäänyt vain paljon tyhjiä kuohuviinipulloja. Yökerhon omistaja makaa myöskin lattialla ja yrittää huutaa minulle jotakin, mutta en saa selvää, koska hänen naamansa on lattiaan päin. Minä otan äkkiä vessapaperia ja yritän pyyhkiä tahroja puserosta, mutta se ei ole kovin helppoa, koska kädet tärisevät hirmuisesti. Lisäksi minun hameeni on hävinnyt jonnekin. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jostakin sydämeni onkalosta nousee kamala häpeä. Yritän ajatella, että minä en ole täältä kotoisin, mutta miksi se ei auta?
Lopulta löydän hameeni pihalta, mutta kengät ovat tiessään. Kuumat pikkukivet pistelevät jalkoja, kun kävelen takaisin vuokrahuoneeseeni. Istun sängynlaidalle ja kaikkialla on taas hiljaista. Jäätelökioski seisoo tyhjällä kadulla ja lokit nokkivat roskista. Ajattelen etelää ja Komeaamiestä. Minulla on ikävä häntä. Minähän pidin hänestä enemmän kuin kenestäkään pitkään aikaan. Miksi en voinut sanoa sitä hänelle? Syön kuusi kuivettunutta kroisanttia. Sitten tuuperrun pienen huoneeni nuhjuiselle matolle ja itken hieman. Kun itkua ei enää tule, pakkaan tavarani ja palaan omaan maahani.
Kirjoittaja opiskelee Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa ja ohjaamista.
Saara Turunen
