Arvostelussa David Wnendtin elokuva
Wetlands – kosteikkoja.

Valkovuoto, kuukautisveri, visva, paska ja hormonit. Saksalaiselokuvan yksinkertainen oivallus on, että naistenkin ruumiintoiminnot tuottavat erilaisia eritteitä. Eikä nuoren naisen kasvukertomus tyydy hienotunteisesti vihjaamaan moisiin toimintoihin, se kuvaannollisesti hieroo eritteet vasten katsojan kasvoja.

Eritteistä huolimatta elokuvaa voisi kuvailla raikkaaksi. Kertojana toimiva päähenkilö, teini-ikäinen Helen (Carla Juri) rikkoo vähintään muutamaa ideaalinaisen ominaisuutta. Hän vähät välittää hygieniasta, skeittaa ympäriinsä risaisissa bändipaidoissa ja harrastaa seksiä tuntemattomien kanssa.

Charlotte Rochen romaaniin pohjaava draamakomedia ei suoruudestaan huolimatta pyri sokkiin, eikä tarjoile tirkistelevää katsausta alapään asioihin. Siinä on kyse itsetuntemuksesta – sekä anatomisesta että psykologisesta.

Elokuvan soundtrack tarjoilee urbaania coolia riehakkaan teiniangstin, tamponinvaihto-operaatioiden ja vihannestestausten taustalle.

David Wnendt:
Wetlands – kosteikkoja.
Ensi-ilta 9.5. Neljä tähteä.

Kaisu Tervonen