Arvostelussa Mikko Roihan ohjaus Vastarinta.

Teatteri Jurkan näyttämöllä ei ole mitään ylimääräistä. Kolme tuolia ja kolme naista, jotka on puettu mustaan ja vaaleaan. Valoja ja jyrkkiä varjoja, kaikki näyttää beigeltä.

Mikko Roihan ohjaus Vastarinta koostuu Marguerite Durasin kolmesta novellista, jotka sijoittuvat toisen maailmansodan ja keskitysleirien ajan Pariisiin. Maailma on mustavalkoinen, synkkä ja köyhä. Se heijastuu lavalle tarkasti.

Mitä keskitysleiriajan tarinoilla halutaan sanoa tänä päivänä? Tiedotteessa sanotaan, että ”Vastarinta kertoo naisista, jotka eivät vaihda ideologiaansa, vaikka heidän kannattaisi toimia toisin”. Heidän kannattaisi siis olla taistelematta, olla liittymättä vastarintaan, jotta elämä olisi helpompaa?

Tiedotteen lause tuntuu harhaanjohtavalta, sillä ei kai kenenkään olisi kannattanut siirtyä natsien puolelle. Tekstit kuvaavat naista, joka ei antanut periksi, horjui muttei sortunut.

”Oppikaa lukemaan: nämä ovat pyhiä kirjoituksia”, Duras kirjoittaa lukuohjeeksi erään tekstin esipuheessa.

Arkea ne eivät varmasti kuvaakaan, vaan erikoislaatuisia tilanteita, joissa oikein toimiminen määritetään sotaoikeuksissa. Duras kuvaa tarkasti sitä ristiriitaa, jonka poikkeuksellinen raakuus ihmisessä aiheuttaa: epäuskoa, toivoa ja kaipuuta rakkautta kohtaan, mutta myös kykyä kiduttaa ja vehkeillä.

Teatteri Jurkan pelkistetyt lavasteet ja minimaalinen äänimaailma antaa teksteille ja mielikuvitukselle kaiken sen tarvitseman tilan.

Vastarinta, Mikko Roihan ohjaus 3.5. asti Helsingin teatteri Jurkassa. Syksyllä 2014 esitys siirtyy Joensuun kaupunginteatteriin. Neljä tähteä.

Hannele Huhtala