Riku Korhonen on jo ehditty julistaa vuoden aikalaiskirjoittajaksi, tämän vuoden parhaaksi kolmikymppisen miehen sielunmaiseman piirtäjäksi.

Riku Korhonen on jo ehditty julistaa vuoden aikalaiskirjoittajaksi, tämän vuoden parhaaksi kolmikymppisen miehen sielunmaiseman piirtäjäksi. Päähenkilö Niklas ei ole varsin sympaattinen, päinvastoin. Niklas kokeilee outoja huumeita, tyrkyttää niitä muille, dokaa älyttömästi ja sössöttää kännissä, pettää puolisoaan ja uhittelee uusnatseille ystävänsä nimissä. Niin kai kunnon provosoivan, itseään etsivän nuoren miehen tulee tehdä, kun tämä kerta on hieno aikalaiskuvaus.

Niklakselle ei käy huonosti, mutta ystävä vammautuu uusnatsin kostosta työkyvyttömäksi. Korhosen teos on synkkä ja paikoin hyvin vastenmielinen.

Kirjan epäonnisin hahmo on löyhkäävä perhosentoukka, jonka peräpäähän yksi kirjan hahmoista tunkee naulan. Samalla tavalla kirjan ihmisten elämä on täynnä kipua, jonka tunkeutumista omaan elämään he eivät voi välttää. He ovat tahdottomia, haisevia ja jollakin tavalla paskamaisen lopun kokevia.

Korhonen on saanut huonon kirjallisuuden palkinnon vuonna 2000. Lääkäriromaanissa polveileva harlekiiniromaanien tyylin omaksunut novelli ansaitsisi sen myös.

Korhonen on taitava kirjoittaja. Kylmä kyynisyys on kuitenkin masentavaa ja tylsää luettavaa.

Taneli Nordberg arvosteli jo Voimaan 8/2008 ansiokkaasti Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -romaanin. Siihen minulla ei ole muuta lisättävää kuin että Härkösen teoksesta on nyt sitten tekeillä elokuva ja näytelmä. Sitä kirjan käsikirjoitusmainen luonne antoi odottaakin. Nyt ehdotan, että joku elokuvamoguli lähestyisi myös Härkösen kihlattua, Korhosta ja muuntaisi hänen kirjansa valkokankaalle vähän toisenlaiseksi Turku-elokuvaksi, Levottomat toiseen potenssiin.

Riku Korhonen: Lääkäriromaani. Sammakko 2008. 445 s.

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos. Otava 2008. 250 s.

Taneli Nordbergin arvio Panokoneesta pihtaajaksi Voimassa 8/2008.

Hannele Huhtala