Mitä jos kuvassa ei näe kuvitteellisia muistoja & vaihtoehtoisia identiteettejä?
”Brossardin käsitys subjektiivisuudesta on kollektiivista tilaa, jossa vapaiksi integroituneiden naisten sosiaalinen, poliittinen ja intiimi kanssakäyminen toteutuu spiraalimuodostelmassa neljännessä ulottuvuudessa”, Teija Enoranta sanoo teoksessa Naissubjekti ja postmoderni.
Kaiken taiteellisen tekemisen rinnalla kulkee taiteen selittäminen. Katsojalla on valta sanoa, ettei tämä tai tuo teos puhuttele. Silti asiantuntijaselitykset flirttailevat katsojan ylpeyden kanssa.
Katsopas tarkemmin, etkö näekin tässä subjektiivisuuden kollektiivisen tilan? No tietenkin näen, enhän minä mikään persu ole!
Lehdistötiedotteen mukaan Kirsi-Marja Metsähuoneen valokuva- ja lyhytelokuvanäyttely Ghosts of Gesture Helsingin galleria Jangvassa ”käsittelee kuvitteellisia muistoja, identiteetin vaihtoa ja pysähtynyttä liikettä”. Taiteilija on kuvannut projektia usean vuoden ajan Italiassa.
Metsähuone on opiskellut ja asunut Yhdysvalloissa ja valmistunut vuonna 2000 Kuvataideakatemiasta tila-aikataiteen osastolta. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta ansioituneelta mediataiteilijalta, jonka cv:n pituus miellyttää apurahalautakuntia.
Tiedotteen mukaan Metsähuone ”rakentaa liikkuvaa epätodellisuutta todellisuuden toiston keinoin” ja tarkastelee teosten avulla naisena olemisen roolia, eleitä ja ilmeitä. Hän on pukeutunut rooliasuihin, sillä omakuvissa sekoittuu itsetutkiskelu ja fantasia.
”Kun kuvaa itseään toisena, muotokuva toimii edelleen peilin tavoin mutta myös ikkunana toiseen hahmoon, johon voi projisoida sisältään vaihtoehtoisia identiteettejä.”
Entä jos katsoja ei löydä teoksista kuvausten kertomia asioita? Katkos on voinut tapahtua monessa taiteen saumakohdassa. Ehkä katsoja ei ymmärrä taiteen kontekstia. Ehkä valitsija mieltyy kuviin muista kuin taiteilijan tarjoamista syistä. Ehkä taiteilija ei onnistu ilmaisemaan teoksissa sitä, mitä väittää ilmaisevansa.
Mistä katsoja tietää, käykö ”taiteilija dialogia ‘vieraan toisen’ kanssa” onnistuneesti vai ei?
Istumme Tokoinlahden Cafe Pirittassa. Metsähuone tilaa epäröiden päivän kolmannen lattekahvin. Näyttelyn pystyttäminen on verottanut unta, siksi hän tuntee itsensä unissakävelijäksi.
Mistä tässä teossarjassa on kyse?
”Tämän projektin pääosassa ovat valokuvat, mutta siihen kuuluu myös kokeellinen lyhytelokuva. Halusin kuvata Italiassa, koska halusin sijoittaa projektin vuosisadan alkuun. Miljööt vaikuttivat sopivan ideaan. Huomasin heti ensimmäisen kuvauspäivän jälkeen, että se toimii.”
Mikä siinä toimii?
”Halusin kuvata eleitä ja ilmeitä. Minua kiinnostaa myös, miten kuva on lähtenyt liikkeelle. Liikkuva kuva on alun perin still-kuvia. Halusin käsitellä liikettä staattisen valokuvan keinoin.”
Olet kuvissa aina itse?
”Se perustuu osin siihen, että ulkomailla minun on itse pakko suostua kuvauksiin. Eikä tarvitse pitää taukoja tai maksaa mitään. Mutta oli myös tärkeää, että olen itse niissä kuvissa. Siinä on tietty performatiivinen elementti.”
Lehdistötiedotteessa olet nimennyt aika monta selitystä teoksillesi. Kuinka paljon selityksistä on syntynyt jälkikäteen? Kuinka paljon näitä tekstejä yleensä kirjoitetaan jälkikäteen?
”Ymmärrän, että näistä näyttelyiden teksteistä saattaa tulla päälleliimattu olo, vaikka en pidä siitä sanasta. Kehittelen projekteja tosi kauan mielessä, visuaalisessa muodossa.”
”Aika varhaisessa vaiheessa pitää kirjoittaa projektikuvaus. Joskus asiat ovat syvällä. Siinä voi mennä aikaa, että ymmärtää, mitä alitajunta on työstänyt. Ei se ole sitä, että keksin selityksiä jälkeenpäin. Jaksan tehdä tätä vuodesta toiseen, täytyyhän siinä olla jotain erityistä.”
”Futuristivalokuvat ilmaisevat hyvin sitä, mitä ajattelen. Samassa kuvassa näkyy eri ilmeitä ja eleitä. Futuristit halusivat vangita liikkeen.”
Voisitko selittää, miksi liikettä pitää kuvata?
”Mua kiinnostaa se, miten still-kuvasta on tullut liikkuva kuva. Halusin kuvata liikettä yhdessä kuvassa.”
Miksi olet sijoittanut post-modernin identiteetin kuvauksen 1900-luvun alkuun?
”Halusin pohtia identiteetin muutosta. Olen työstänyt paljon sitä, mitä identiteetti tarkoittaa. Teen tätä kuitenkin nykyhetkessä, joten en näe siinä ristiriitaa.”
Mistä naisen identiteetti tuli tähän?
”Se on vahvasti henkilökohtainen, suvun naisiin liittyvä asia. Tarinoita, jotka ovat tapahtuneet tai jääneet tapahtumatta. Se on syvästi henkilökohtainen asia. Musta tuntuu, että olen jo paljastanut liikaa projektin taustoista siinä lehdistötiedotteessa. Olen hyvin yksityinen ihminen.”
Haluat viestiä henkilökohtaista puolta, mutta et puhua siitä julkisesti?
”Taiteilijoiden syyt tehdä taidetta ovat usein henkilökohtaisia. Ei niitä yleensä kerrota niin suoraan. Mutta kyllä mä puhun tässä yhteydessä naisten oikeuksista. Se on yksi pääasia. Kun projekti syntyy, sen takana on useita syitä, ei yhtä kristallinkirkasta ajatusta.”
Olisko parempi, jos ei tarvitsisi kirjoittaa lehdistötiedotteita ja selityksiä apurahahakemuksiin?
”Kauhean usein mun ajatukset on kuitenkin visuaalisia. Mulla on päässä tulkki, joka yrittää selittää niitä sanoin.”
Tämä näyttelyn kutsukortin valokuva, A Woman Making Herself New on hieno. Olenko huono tulkitsija, jos en näe tässä kaikkia noita lehdistötiedotteessa mainittuja asioita?
”Näissä kaikissa kuvissa ei näy kaikki asiat. Eivätkä kaikki ihmiset, joilla on ihan eri tulokulma, näe samoja asioita.”
”Valitettavasti maailma ei toimi niin, että ei tarvitse selittää töidensä taustoja. Olen joskus kirjoittanut hakemukseen, että mä inspiroidun sitten siellä maassa, mihin olen menossa. En vielä tiedä miten. En osaa sanoa, miksi liike on tärkeää. Se kiehtoo mua, se on mulle tärkeää.”
Minea Koskinen
