Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Enemmän kuin luuranko kaapissa

Lukuaika: < 1 minuutti

Enemmän kuin luuranko kaapissa

Marina Zenowichin dokumentti kerii elokuvaohjaaja Roman Polanskin pitkää uraa ja ristiriitaista persoonaa auki. Arvostelussa elokuva Roman Polanski: Wanted and Desired.

Marina Zenowichin dokumentti kerii elokuvaohjaaja Roman Polanskin pitkää uraa ja ristiriitaista persoonaa auki. Kulminaatiopisteenä ovat vuoden 1977 tapahtumat Jack Nicholsonin Los Angelesin -huvilalla. Syytetään, että tuolloin Polanski huumasi ja raiskasi valokuvamallinaan olleen 13-vuotiaan tytön.

Aikanaan oikeudenkäynnissä Polanski tunnusti sukupuoliyhteyden. Tutkintavankeuden jälkeen hän pakeni maasta ennen tuomion julistamista.

Yllättäen viime syksynä Polanski pidätettiin Sveitsissä. Elokuvaväki ja kulttuurieliitti reagoivat voimakkaasti Polanskin pidätystä vastaan. Tämä tuntui minusta pöyristyttävältä. Seksin harjoittaminen 13-vuotiaan kanssa oli ja on yhä sekä laitonta että moraalisesti tuomittavaa.

Zenowichin dokumentti syvenee nimenomaan analyysiksi amerikkalaisen oikeusjärjestelmän ongelmista. Sikäläisessä systeemissä puolustus, syyttäjä ja tuomari sopivat, mikä rangaistus annetaan, jos syytetty tunnustaa osan syytteestä. Nyt tuomari näyttää muuttaneen sopimusta omista motiiveistaan johtuen kesken prosessin ja ajaneen tapausta muutenkin laittomin keinoin.

Mutta miten asetelma tulisi lopulta ratkaista? Vaikka prosessin ongelmat otetaan huomioon lieventävinä asianhaaroina, silti yleisen oikeustajun kannalta olisi parasta käsitellä asia vihdoin loppuun oikeudenkäynnissä.

Marina Zenowich: Roman Polanski: Wanted and Desired. Teattereissa nyt. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen