Elokuva-arvioita

Lukuaika: 3 minuuttia

Elokuva-arvioita

Millerin jylhä kontrastiestetiikka taipuu kyllä uskomattoman kauniiksi kuviksi, mitä nyt photoshopatut pyykkilautavatsat ja siveyssyistä kavereille puetut pikkuiset nahkauikkarit tuottavat hiukan tahatonta komiikkaa.

Noitaneiti Kiki

Kaikkien itsenäisyyteen pyrkivien nuorten, ja miksei vanhempienkin on syytä katsoa tämä elokuva. Päähenkilönä esiintyy Kiki-niminen tyttö, jonka noidaksi valmistuminen velvoittaa olemaan vuoden pois kotoa harjoittamassa taitojaan.

Nykyään nuoren itsenäistyminen ei niinkään vaadi taloudellista riippumattomuutta vaan on pikemminkin henkinen prosessi, joka vaatii tutustumista omaan itseensä. Elokuvan aikana Kiki sekä haluaa että pelkää omaa aikuistumistaan. Ensin hänen täytyy selvittää kuka on ja löytää tapansa ilmaista itseään.

Kikin paras ystävä on kissa nimeltä Jiji, joka laukoo hauskasti kaikki epäsopivat kommentit – tähän hyvin kasvatettu Kiki ei rohkene. Animetaiteilijoiden siveltimet ovat loihtineet ihastuttavan keskieurooppalaisen kaupungin kauniine puutarhoineen, ja tarinakin on kaikkine herkkine tyttömäisyyksineen kohdallaan. (AJ)

Hayao Miyazaki: Kikin lähettipalvelu. Elokuvissa nyt. Neljä tähtä.

_______________

Varpusen pyristelyä

Ohhoh, mikä ihmiskohtalo. Kaunis ja mielenkiintoinen kuvaus laululintu Edith Piafin elämästä raastaa sielua. Katsoja saa mahtavan lauluäänen säestyksellä seurata laulajattaren rämpimistä tunteiden suossa. Ohessa kurkistetaan traagiseen lapsuuteen.

Humoristinen ajankuvaus ja näyttelijätär Marion Cotillardin oivaltava roolisuoritus outona lintuna hienoissa piireissä on elokuvassa onnistuneinta. Edithin hahmo on uhmakas ja hieman rujo liikkeissään, aivan toisenlainen kuin millaisina olemme tottuneet legendoja katselemaan.

Penkistäni noustessani mietin kuitenkin, onko traagisuuden paisuttelu aina tarpeellista elämäkertaelokuvissa? Vaativatko katsojat valkokankaaltakin surullisia kuuluisuuksia, jotta omat ongelmat tuntuisivat helpommin käsiteltäviltä?

Muuten toteutukseltaan liikuttava ja mukaansatempaava elokuva olisi vaatinut vähemmän kaavoihin kangistuneen ja mahtipontisen traagisen tunnelman. (AJ)

Olivier Dahan: Pariisin varpunen. Neljä tähteä.

_______________

Enemmän kuin antiikkia

Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Göbbels olisi rakastanut tätä elokuvaa, missä antiikin patsaita muistuttavat sankarisoturit taistelevat ylivoimaista alikansojen vyöryä vastaan uljasryhtisten kotirintamanaistensa tukemana, ja missä alhaisin petturi on vammainen ja vastapuolen päällikkö ilmiselvä homo.

Zack Snyderin tulkinta spartalaisten myyttisestä marttyyritaistelusta Thermopylain solassa on parhaimmillaan yhdistelmä italowesternien ja hevivideoiden koukuttavimmista puolista ja huonoimmillaan synteesi samojen lajityyppien tylsimmistä puolista. Elokuva perustuu Frank Millerin sarjakuvaan. Millerin jylhä kontrastiestetiikka taipuu kyllä uskomattoman kauniiksi kuviksi, mitä nyt photoshopatut pyykkilautavatsat ja siveyssyistä kavereille puetut pikkuiset nahkauikkarit tuottavat hiukan tahatonta komiikkaa.

Elokuvaan on myös lisätty kiinnostava poliittinen lisäkerros. Millerin sarjakuvassa spartalainen totalitarismi ei ollut mikään metafora amerikkalaisesta isänmaallisuudesta ja poliittisen vapauden puolustuksesta. Elokuvassa miehekkäät isänmaanystävät uhraavat itsensä kaukomailla samaan aikaan, kun lahjotut poliitikot jarruttavat tätä kaikin puolin moraalisesti oikeutettua sotaa demokratian foorumilla.

Elokuvan hurmeisessa horisontissa siintävätkin Afganistan, Irak ja – tietenkin – se Persia, jonka me tunnemme nimellä Iran. (TR)

Zack Snyder: 300. Ensi-ilta 6.4. Kolme tähteä.

mainos

_______________

Kanonisoitu nuoruus

Nicholas Rayn ohjaama ja James Deanin henkilöimä psykologinen tulkinta sukupolvien ristiriidoista ei ollut vain lähtölaukaus nuoria nuorina kuvaaville elokuville ja ylimaallisiin mittasuhteisiin leviävälle tähtien teinifanitukselle. Se oli myös elokuva, jonka voi hyvällä syyllä väittää olevan koko sen nuorisokulttuuri-käsitteen peruskivi, joka sittemmin on ollut yhteiskunnallisten murrosten mittari ja kaupallinen kultakaivos.

Vuonna 1955 valmistuneen Nuoren kapinallisen asetelma, rakenne ja roolikattaukset löytyvät liki kaikkien tämänkin päivän nuorisoelokuvien sisältä. Rayn ja Deanin yhteistyö on oman alueensa läpikanonisoitu ja pitkäpiimäisyyteen asti analysoitu klassikko. Siitäkin huolimatta se kuuluu pysyvästi kulttuurikapinaa ja sen kaupallista tuotteistamista käsitteleviin yleissivistäviin perusteoksiin – ja on yhä kelpo elokuva. (TR)

Nicholas Ray: Nuori kapinallinen. Elokuva-arkiston Orionissa 13.4. Dvd-saatavilla kirjastoissa ja alan liikkeissä. Viisi tähteä.

_______________

Häät ja hautajaiset tanskalaiseen tapaan

Tanskalainen Susanne Bler on tehnyt hienon elokuvan. Siinä parikymmentä vuotta Intiassa katulasten auttamiseen omistautunut mies palaa vanhaan kotimaahansa neuvotellakseen rikkaan mesenaatin kanssa konkurssikypsän orpokodin pelastavasta lahjoituksesta. Matka osoittautuu mutkikkaaksi. Entisen elämän ohella Mads Mikkelsenin taiten kannatteleman päähenkilön eteen kaatuu häkellyttävän monitasoinen kudelma elämänhallinnan perusristiriidoista.

Globaalipoliittisesti ja luokkanäkökulmasta jännitteisessä kehyksessä käsiteltäväksi tulevat muun muassa itsekkyyden, epäitsekkyyden, ylpeyden, nöyryyden, arvokkuuden, heikkouden, vanhemmuuden, lapsuuden, nuoruuden, ikääntymisen, kuolemanpelon, kuoleman, anteeksiannon, anteeksiantamattomuuden sekä sitoutumisen ja etääntymisen probleemat. Eikä todellakaan millään tusinakattauksella.

Bler ei päästä ketään henkilöistään helpolla, mutta kovimman taakan kantaa katsoja, joka houkutellaan vuoron perään päivittämään omia perusarvojaan kunkin omista puutteistaan käsin kovin lihalliseksi hahmottuvan henkilön kantilta.

Draama kasvaa liki melodramaattisiin mittoihin, mutta tarkka ohjaus pitää asetelman koko ajan dynaamisessa liikkeessä ja jännitteet elävän vereslihaisina. Kaiken ällöromanttisten häät & hautajaiset -leffapuuron keskellä Häiden jälkeen on tärkeä elokuva. Se muistuttaa, että elämän käännekohdissa on sittenkin usein tosi kyseessä ja että se on sama elämä meissä kaikissa. (TR)

Susanne Bler: Häiden jälkeen. Ensi-ilta 20.4. Viisi tähteä.

_______________

Anna Jylhä, Tuomas Rantanen

  • 9.9.2009