Kirjoittanut Oona Juutinen

Ekoscifinovelleja

Lukuaika: < 1 minuutti

Ekoscifinovelleja

Arvostelussa Saara Henrikssonin ja Erkka Leppäsen toimittama kirja Huomenna tuulet voimistuvat.

Osuuskumma-kustantamon kolmas novelliantologia tarjoaa ympäristökysymyksiä käsittelevää spekulatiivista fiktiota. Aiheet vaihtelevat aina ekoterrorismista siemenpatentteihin sekä ihmisen kyseenalaiseen asemaan ravintoketjun yläpäässä.

Novellien ideat ovat tuoreita, mutta toteutukseltaan tarinat ovat hieman epätasaisia.

Usein novelleista jää mielestäni uupumaan joko ideaa tai toteutuksen tasoa, mutta kokoelman toisen toimittajan, kirjailija Saara Henrikssonin valaita käsittelevä Painovoiman sieppaamat -novellista löytyy molempia. Lisäksi ne sattuvat vielä olemaan kauniissa tasapainossa.

Itselleni täysin tuntematon Jussi Katajala puolestaan oli kokoelman ehdoton yllättäjä Mare Nostrum -novellillaan. Merenelävien nousu aseelliseen vastarintaan maailman vesiä saastuttavia ihmisiä vastaan on ideana todella ovela. En enää koskaan voi katsoa kalmareita pohtimatta, millaisia suunnitelmia ne parhaillaan punovat.

Ympäristökysymyksiä käsittelevälle fiktiolle on ehdottomasti paikkansa ja genren soisi kasvavan suuremmaksi Suomessakin.

Saara Henriksson ja Erkka Leppänen (toim.): Huomenna tuulet voimistuvat. Osuuskumma 2013. 212 s. Kolme tähteä.

Oona Juutinen