Kymmenen vuotta punkrokkia soittanut No Shame julkaisi tammikuussa uuden pitkäsoittonsa White Of Hope Turning Black ja valmistautuu Suomen keikkakiertueelle. Keväällä bändi kiertää Saksassa, jossa tulevat tuhlatuksi kotimaan keikkalavoilta tienatut soittoliksat.
Salo on 25 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Turkuun on matkaa 52 kilometriä ja Helsinkiin 114. Parhaiten Salo tunnetaan jättimäisistä Nokian kännykkätehtaista ja -varastoista sekä pikkukaupunkia 1990-luvun loppupuolella vaivanneesta huumeongelmasta. Sauli Niinistö on Salon suuri poika, mutta musiikkilehtiä lukeneille Salo on kuitenkin ennen kaikkea tuttu punk-bändi No Shamen kotikaupunkina.
Kolme entistä salolaista, No Shamen laulaja Sampsa Sarparanta, basisti Pekka Virtanen ja allekirjoittanut istuutuivat Ravintola Ilvekseen saman pöydän ääreen käydäkseen vuoropuhelua musiikista, politiikasta ja tietysti Salosta.
No Shamen kohdalla muistetaan yleensä joka välissä mainita, että bändi on Salosta kotoisin.
Virtanen: Salolaisuushan on sitä, että sä voit lähteä Salosta mut Salo ei koskaan susta. Mutta jos munkin nuoruutta ajattelee jostain kymmenen vuoden takaa, joka sekin kuulostaa ihan hirveen pitkältä ajalta, niin Salossa meininki on ihan selvästi muuttunut. Ennen nuoret hengas kaupungilla, mutta ei siellä nyt viikonloppuiltaisinkaan enää kauheasti ketään näy missään.
Sarparanta: Niin ja sitten jos ajattelee sitä baariin pääsevää ikäluokkaa, niin mun mielestä on ihan selvästi nähtävissä, että väkivaltaisuus ja paha olo siellä on entisestäänkin lisääntynyt.
Lehden ilmestyessä ei ole enää kovin pitkä aika eduskuntavaaleihin. Onko vaalihulabaloo aiheuttanut teissä mitään ihmeempää mietintää? Tuleeko äänestettyä?
Sarparanta: On ihan selvää, että kyllä mä ainakin äänestän. Kun äänestyspäivänä menee äänestyspaikalle siihen koppiin, niin siinä on jotakin nihkeellä tavalla siistiä. Ja olenhan mä seurannut näitä valtakunnan limanuljaska numero ykköstä ja kakkosta eli Vanhasta ja Niinistöä miten ne on pistäneet mainoskampanjat käyntiin. Täytyy sanoa, että varsinkin Niinistön mainostoimisto on pirullisen nerokas. Olihan se Työväen presidentti -kampanja jo tosi härski, ja nyt tulee tää tunteisiin vetoava niitti arkkuun, jossa se lähtee Thaimaahan etsimään tsunamipelastajiaan. Tulee varmaan telkkarista juuri silloin kun äänestys alkaa.
Virtanen: Äänestän, mutta tarkempi tieto siitä jää vaalisalaisuudeksi. Jos on oikein kova darra niin voi jäädä äänestämättä ja meen vaan pitsalle ja oluelle. Toisaalta jos on huono happi niin on ihan mukava mennä sinne koppiin paikkaamaan pahinta morkkista. Että tulipahan ainakin äänestettyä jos ei muuta.
Voiko musiikin tekemisellä vaikuttaa yhteiskuntaan?
Sarparanta: Ainakin tietyt artistit on vaikuttaneet mun maailmankuvaan aika paljon ja tavallaan auttaneetkin musiikillaan joissakin elämänvaiheissa käsittelemään asioita. Tiedän ihan faktana, että meidänkin yleisössä on paljon syrjäytyneitä, on alkoholisoituneita ja huumeidenkäyttäjiä ja masentuneita ihmisiä, niin kuin suomalaisessa yhteiskunnassa yleensäkin. Just heiltä on tullut tosi paljon palautetta, että vaikka muuten on ihan paskaa niin edes meidän keikan ajan pystyy heittämään kaikki murheet pois mielestään.
Punkkiin on The Clashista lähtien liitetty yhteiskunnallisuus. Onko teistä sen skenen edustajina koskaan tuntunut siltä, että sellaiset vaatimukset voisivat olla taakka musiikin tekemiseen?
Sarparanta: Jos nyt ihan ajatellaan just Clashia ja vaikka alkuaikojen Pelle Miljoonaa, niin punkin alkuaikojen ideahan oli nimenomaan se, että jokainen saa tehdä ihan mitä haluaa. Ja nyt se on kääntynyt tietyllä tavalla ihan päinvastaiseksi. Eli punkbändi saa tehdä ainoastaan punkbändille sopivia asioita, muuten on myynyt itsensä tai on paska ja epäuskottava.
Virtanen: On olemassa punkmusiikkia ja punk-ajattelutapa. Ja mä olen enemmän elämäntapapunkkari. Mulle punk tarkoittaa sitä, että on vapaa tekemään juuri sitä mitä haluaa. Kyllähän No Shame menee musiikillisesti punkmusiikin kategoriaan, mutta kyllä musta tuntuu, että meillä on ihan vapaat kädet musiikin tekemiseen.
Sarparanta: No Shame on aina tehnyt rakkauslaulujakin ja tekee jatkossakin. Ihmissuhdepolitiikka voi olla paljon merkityksellisempää kuin joku puoluepolitiikka. Jos huvittaa tehdä vaikka diskoa niin sitten tehdään diskoa. Se on todellista punkmeininkiä.
No Shame: White Of Hope Turning Black. Fullsteam Records 2007. No Shame tekee tammi–helmikuun aikana 16 keikan levynjulkaisukiertueen.
Jukka Vuorio
