Intian realistisissa fiktioissa ja dokumenteissa käsitellään yhteiskunnallista todellisuutta. Ohjaajat nostavat esille kastiin & sukupuoleen liittyviä aiheita, uskontokiistoja & terrorismia.

Intialaisohjaaja Anurag Kashyapin elokuva Black Friday esitettiin ensimmäistä kertaa Locarnon kansainvälisillä elokuvajuhlilla vuonna 2004. Intiassa elokuva ilmestyi vasta 2007, sillä tositapahtumaan perustuvan tapauksen jälkitutkinta sai vasta tuolloin päätöksensä.

Black Friday kertoo maaliskuun 12. päivänä vuonna 1993 Bombayssa eli nykyisessä Mumbaissa tapahtuneista Intian historian tuhoisimmista pommi-iskuista. Kolmetoista autopommia sijoitettiin eri puolille kaupungin suosittuja käyntikohteita, joten myös henkilövahinkojen määrä nousi suureksi. Päivän aikana menehtyi yli 250 siviiliä ja 1 400 loukkaantui. Pommituksen syyksi todettiin joulukuussa 1992 ja tammikuussa 1993 äärihindujen tekemät hyökkäykset muslimeja ja Mumbain Babri Masjid -moskeijaa vastaan.

Mumbain marraskuun 2008 terroriaaltoa panttivankidraamoineen on verrattu vuoden 1993 tapahtumiin. Tällä kertaa eri kohteissa räjäytettyjen pommien lisäksi aseistetut terroristit tappoivat brutaalisti paikallisia ja ulkomaalaisia hotelleissa ja suosituissa oleskelupaikoissa Colaban kaupunginosassa.

Tositapahtumat päätyvät usein käsikirjoitusten materiaaliksi. Hindujen ja muslimien kahakoista on tehty lukuisia elokuvia Intiassa. Kashyapin elokuva kertoi fiktion muodossa mutta dokumentin keinoin ja tosiasioihin perustuen siitä, kuinka pommituksia lähdettiin selvittämään, tukimuksiin liittyvästä taustatyöstä ja ihmisten kuulusteluista.

Realistisia elokuvia tehdään Intiassa lähinnä ”Intian uudessa aallossa”, jonka tärkein kausi ajoittui 1970-luvulle. Lajityypin ensimmäinen ohjaaja Satyajit Ray aloitti tuotantonsa jo 1950-luvulla. Muita uuden aallon tunnetuimpia ohjaajia ovat Ritwik Ghatak, Mrinal Sen, Mani Kaul, Kumar Shahani, Adoor Gopalakrishnan, Shyam Benegal ja Goutam Ghose, joka työskentelee tänä päivänä Kalkutassa.

Elokuvaohjaamisen lisäksi Ghose on yhteiskunnallinen aktiivi: viimeksi hän nousi barrikadeille viime vuonna Nandigram-tapauksen takia. Valtiota syytettiin siitä, että se oli ottanut väkivalloin maanviljelijöiltä maata pois ja jättänyt samalla tuhansia ihmisiä ilman kotia ja elinkeinoa. Tapaus on yhä kesken. Ghosen ohella mielenosoituksessa oli mukana muitakin taiteilijoita ja kirjailijoita.

”Se oli spontaani protesti. Hallituksen nykyisin harjoittama politiikka, väkivalta ja tappaminen, on likaista. Poliitikot saattavat puhua kauniisti, mutta he ajavat käytännössä hyvin pienen joukon etuja. Taiteilijoiden täytyy kantaa kortensa kekoon ja vastustaa kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta.”

Realistinen suuntaus tuli alkujaan Intiaan 1940–1950-luvuilla elokuvakerhojen kautta. Kerhoissa esitettiin eurooppalaista elokuvaa. Erityisesti Italian neorealismi inspiroi Rayta ja hänen jäljissään Ghosea, jolle on myönnetty ainoana intialaisena Vittoria de Sica -palkinto Italiassa vuonna 1997.

Intialainen dokumentti nousi samaan aikaan Intian uuden aallon kanssa. Sotien aikana Intiassa tehtiin lähinnä propagandaelokuvia valtion tarkoituksiin. Sittemmin ihmisille haluttiin tarjota sivistäviä, yhteiskuntaa ja maan kehitystä edistäviä ohjelmia.

Tämän hetken intialaiset dokumenttiohjaajat tarttuvat yleisimmin kastisyrjintään, vähemmistöaiheisiin, naisen asemaan ja terrorismiin.

Vuonna 1948 valtio perusti dokumenttielokuvien tuottamista varten Films Divisionin, jonka leivissä ohjaaja Joshy Joseph on työskennellyt kymmenen vuoden ajan Kalkutassa. Valtion instituutio määrittää kehykset dokumenteille, mutta sisältö on Josephin mukaan suhteellisen vapaa.

Joseph nousi tunnetuksi vuonna 2005, kun Länsi-Bengalin hallituksen pääministeri julisti esityskieltoon hänen dokumenttinsa One Day from a Hangman’s Life. Dokumentti kertoo raiskaustapauksesta, jonka tekijälle määrättiin kuolemantuomio. Dokumentissa seurataan hirttotuomion toimeenpanijan, Nata Mullickin, päivää ennen rangaistuksen suorittamista.

”Teloittaja tekee vain normaalia työtä. Hänen täytyy turvata perheensä peruselanto ja saada rahaa voidakseen ostaa pojalleen silloin tällöin uuden paidan. Teloittajan työ on pahamaineinen ammatti. Hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että valtio pysyy puhtaana”, Joseph sanoo.

Hän vastustaa kuolemantuomiota, joka on edelleen käytössä Intiassa. Ohjaajan mukaan Intia muuttuu hitaasti. Vain köyhät saavat kuolemantuomioita, koska heillä ei ole varaa maksaa oikeuskuluja.

Sensuuri on ollut voimissaan Intiassa vuodesta 1918 lähtien. Elokuvien arvioinnissa ei noudateta yhtenäistä tarkkaa säännöstöä, mutta kautta linjan esimerkiksi hallituksen kritisoiminen on ollut kiellettyä. Joseph kertoo, että dokumentaristille Intia on rikas maa:

”Päivittäinen sanomalehti on täynnä aiheita, joista voisi tehdä elokuvan”, hän toteaa.

Aamun lehdestä voi lukea jatkuvasti tapauksista, joissa alempikastisia kohtaan käyttäydytään väkivaltaisesti. Maailman suurimmalla dokumenttifestivaalilla, Amsterdamin IDFA:ssa, palkittu intialaisohjaaja Nishtha Jain kiinnostui oman kotiapulaisensa kautta luokka- ja sukupuolieroista, jotka ovat edelleen räikeitä Intiassa. Ohjaajan dokumentti Lakshmi and Me (2007) kertoo kotiapulaisen ja työnantajan suhteesta.

Lisäksi elokuvassa pohditaan millaista on syntyä naiseksi intialaiseen yhteiskuntaan. Jainin mukaan Intia on sukupuolisen tasa-arvon kannalta runsaasti jäljessä monia muita maita. Naisen elämisen ehdot sanellaan usein jo lapsuudessa.

”Olimme Lakshmin kanssa kaksi nuorta naista, jotka yrittivät saada jalansijaa Mumbaissa. Halusin tehdä dokumentin Lakshmin selviytymisestä eteenpäin ja kuvata sitä, millainen rooli itselläni voisi olla hänen elämässään. Tarkastelin läheltä keskinäistä suhdettamme. Totesin, että side oli lämmin ja ystävällinen, mutta silti sosiaalinen ja taloudellinen ero olivat väistämättä läsnä.”

Jain on harvinaislaatuinen intialaisohjaaja siinä mielessä, että hänellä on yhteyksiä Suomeen. Ylen dokumenttituottajan, Ilkka Vehkalahden, vetämän Steps India -projektin kautta rahoitettiin Jainin elokuvaa. Nyt Jainin dokumentti Lakshmi and Me esitetään Ylen ohjelmistossa ja Helsingissä DocPoint-festivaalilla tammikuussa 2009. Mukana elokuvajuhlilla on muidenkin intialaisten dokumenttiohjaajien tuotantoja.

DocPoint 2009 -dokumenttielokuvafestivaalit Helsingissä 20.–25.1. Pääteemat Intia & Italia. www.docpoint.info

Anna Pesonen kirjoittaa Fifiin intialaisista ohjaajista Bollywoodin ulkopuoliset -sarjaa, joka sisältää myös tämän aukeaman ohjaajista laajemmat artikkelit. Fifi.

Anna Pesonen