Arkihämärän suulas mystikko

Lukuaika: 2 minuuttia

Arkihämärän suulas mystikko

Vimmainen sanatulva piirtää proosasta esiin mytologisen kauneuden.

Bruno Schulzin (1892–1942) henkilöön piirtyy erikoisella tavalla Euroopan lähihistoria. Varakkaaseen juutalaisperheeseen syntynyt kirjailija ei eläessään juuri poistunut synnyinkaupungistaan, nykyisin Ukrainaan kuuluvassa Drohobytšistä. Hän ehti silti asua sekä Itävalta-Unkarissa että itsenäisessä Puolassa ja kokea sekä neuvosto- että natsimiehityksen kauhut. Schulzin elämä päättyi gestapoupseerin luoteihin.

Schulzin kirjailijanura jäi lyhyeksi ja tuotanto määrällisesti vaatimattomaksi. Juutalaisten joukkotuho ja toisen maailmansodan jälkeinen sekava pesänjako pitivät huolen siitä, ettei Schulzin hahmosta kasvanut kirjallisen modernismin marttyyria.

1950-luvun lopulla stalinismin ote alkoi helpottaa puolalaisesta kulttuurielämästä ja Schulz saada osakseen kasvavaa ihailua. Basam Books on tehnyt kulttuuriteon ja julkaissut Schulzin koko tuotannon yhtenä suomennettuna niteenä.

Kanelipuodit ja muita kertomuksia koostuu kahdesta novellikokoelman tapaisesta teoksesta ja neljästä kirjallisuuslehdissä julkaistusta erillisestä kertomuksesta. Tästä huolimatta kokoelmassa on vahva yhtenäisyyden tuntu. Tämän selittää Shulzin omaleimainen, rehevä ja vakaa tyyli.

Schulz on piirtävinään porvarillista tuokiokuvaa hiljaisesta kotikaupungistaan, kun jonkin hallitsevan elementin, esimerkiksi yön pimeyden, kuvaus lähtee yhtäkkiä raiteiltaan ja yltyy holtittomaan surrealismiin.

”Luonnon henki on perimmiltään suuri tarinankertoja. Ei tarvitse kuin virittää ansalanka haavekuvia vilisevän taivaan alle, lyödä maahan tuulessa soiva seiväs, ja jo sen kärjen ympärillä räpyttelee kiinni jääneitä romaaninriekaleita.”

Schulzin maailma paljastuu animistiseksi. Rauhallisinakin hetkinä kaupunki, talot, huonekalut ja seinät hengittävät, tarkkailevat ja jakavat tuomioitaan. Arkinen ja myyttinen sulautuvat yhteen. Tästä symbioosista kertoja etsii maailmanselitystä. Teemat ovat ajan eurooppalaiselle proosalle tuttuja: unet, pimeys, muodonmuutos ja isäsuhde. Freud ja Jung hiipivät kulisseissa.

Erityisesti Schulzin kahdessa tarinakokoelmassa, Kanelipuodit ja Kuolinilmoituksen sanatorio, kertojan isä Jakub on keskeinen hahmo. Hän on kuollut ja kuolee toisinaan uudelleen, mutta elää silti muodossa tai toisessa perheen keskellä. Kertoja Józef tarkkailee sivustalta.

Elävä kuollut isä käy läpi metamorfooseja ja vaihtaa toisinaan uraa, ryhtyy palomieheksi, harrastaa mytologis-surrealistista meteorologiaa, tekee biosähkökokeita Edward-sedän ruumiilla ja tulee puolitahattomasti keitetyksi perheensä illalliseksi.

Tässä outouden turruttavassa tulvassa on oma unenkaltainen logiikkansa. On eri asia, voiko sitä pukea tolkulliseen muotoon, mutta kaikessa kertojan ja tämän isän välisessä on selkeä jännitteensä: kertojan puolelta surua, häpeää, avuttomuutta ja halveksuntaakin. Kummallisissa tempauksissaan isä Jakub on kuin dementoitunut vanhus, jota perhe pyrkii piilottelemaan.

Tämän keskellä nuori Józef on jollain tapaa vastuussa maailmansa jatkuvasta myllertymisestä. Surrealististen jaksojen jankkaavuus tuntuu palautuvan maanisesta luomisvimmasta kärsivän lapsen tai nuoren mieleen. Iästä tosin on turha sanoa mitään tarkkaa, aikakin kun on jatkuvassa hajoamisen ja uudelleen organisoitumisen tilassa.

Schulz manipuloi maailmaansa hienostuneen väkivaltaisesti. On kuin mielikuvien vyörytyksen tehtävänä olisi paljastaa todellisuuden kudelma, jolle tavanomaisuus on tehnyt sokeaksi. Kielen suhteettomasta runsaudesta löytyy avain elämään, maailmaan ja todellisuuteen.

Schulzin tarkka katse löytää villiä kauneutta arjen ankeimmistakin tragedioista. Silloin kuvauksen kohteena voi olla vaikka pusikossa paskalla kyykkivä juoppo.

Hienoimmat hetket ovat niitä, kun Schulz viitsii hieman rauhoittua. Esimerkiksi kertoja Józefin Karol-eno on elämän raskauden ja merkityksettömyyden kuva. Hahmon poistuminen näyttämöltä on kirjan kauneimpia rivejä.

Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Suom. Tapani Kärkkäinen. Basam Books 2013. 422 s. Viisi tähteä.

Tapani Möttönen

  • 14.11.2013