Arvostelussa Sonja Hellmanin kirja Naiset ilman maata.

Sonja Hellmanin Naiset ilman maata antaa äänen viidelletoista Suomessa asuvalle maahanmuuttajanaiselle. Afganistanista, Somaliasta, Libyasta, Pakistanista, Bosniasta, Irakista ja Marokosta lähtöisin olevat naiset ovat kaikki muslimeja, mutta muuten taustoiltaan hyvin erilaisia.

Osa on korkeakoulutettuja, muutamat käyneet koulua vain vähän. Toiset ovat tulleet Suomeen (järjestetyn) avioliiton vuoksi, toiset taas turvapaikanhakijoina. Naisten kotoutuminen Suomeen on sujunut vaihtelevasti. Monia vaivaa yksinäisyys, ja kulttuurierot rassaavat.

Käytännön elämässävaikeuksia on sekä asunnon että työpaikan löytämisessä. Kielitaidoton ei ole vahvoilla vuokra-asuntokilvassa, eivätkä työnantajat halua palkata huonosti suomea puhuvaa, huivipäistä naista edes siivoamaan.

Jotkut ovat silti onnistuneet ottamaan paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Espoolainen Zubia käynnistelee lounasravintolabisnestään ja suunnittelee perustavansa rahaston Pakistanin köyhien hyväksi.

Korsnäsissa asuva Saudina puolestaan tekee koulutustaan vastaavaa työtä kotikielenopettajana ja tuntee solahtaneensa paikalliseen yhteisöön mukavasti.

Melkein kaikissa tarinoissa nostetaan esiin kielen oppimisen merkitys. On vaikea elää, jos ei saa ajatuksiaan ilmaistua, eikä osaa lukea esimerkiksi lapsen koulusta tuomia kirjeitä.

Myös Kelan ja sosiaalitoimen tukiviidakoissa samoilu tai vaikkapa terveyskeskuksessa asioiminen on hankalaa tulkin varassa, eikä tulkkeja edes ole joka hätään saatavilla.

Kirjoittaja toteaa antaneensa puheenvuoron haastateltavilleen ja häivyttäneen itsensä taustalle. Tällaista vaikutelmaa lukijalle ei syntynyt.

Hellmann kirjoittaa muun muassa osallistumisestaan afgaaninaisten uudenvuodenjuhliin sekä ramadanin päättymistä juhlistavaan illanviettoon.

Lisäksi hän useaan otteeseen kuvailee haastattelutilanteissa syntyneitä kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tunnelmiaan. Tämä kaikki lisää osaltaan kirjan kiinnostavuutta.

Sonja Hellman: Naiset ilman maata. Viisitoista kertomusta. Like 2013. 172 s. Neljä tähteä.

Marjo Jääskä