Lukuaika: 2 minuuttia

Anarkistit retkellä

CrimethInc. ei päässyt kiertueellaan Venäjälle, mutta Suomeen he tulevat.

Yhdysvaltalaisen anarkistikollektiivin CrimethInc.in ex-työntekijät lähtivät Eurooppaan kaksi kuukautta kestävälle kiertueelle, jonka aikana on tarkoituksena puhua politiikasta.

”Keskustelemme siitä, mitä vaaditaan todellisen sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseksi”, kollektiivin jäsen B summaa sähköpostitse jostain päin Eurooppaa.

Keskustelutilaisuuksissa B lupaa kerrottavan paitsi siitä, mitä CrimethInc. on pitkän, kaksikymmenvuotisen historiansa aikana tehnyt, myös puhujien omista kokemuksista sekä USA:n anarkistiliikkeen vuosien kuluessa kokemista muutoksista.

B kertoo CrimethInc.in pyrkivän jakamaan ideoita ja resursseja erityisesti haasteellisissa oloissa elävien aatetovereiden kanssa. Niinpä he odottivatkin erityisesti kiertueen Venäjän osuutta.

Suunnitelmat tyssäsivät byrokratiaan: viime hetkellä kävi ilmi, ettei Venäjä antanut viisumeita yhdysvaltalaisille radikaaleille.

Suomeen he pääsevät ongelmitta, ja CrimethInc. kiertää neljällä eri paikkakunnalla marraskuun alussa. Kaukainen maamme pääsi kiertuesuunnitelmaan huolimatta siitä, ettei kollektiivin tekstejä ole näillä näkymin ilmestymässä suomenkielisinä kirjoina.

Tyytyväinen B muistuttaa ahkerien lukijoiden kääntävän heidän tekstejään säännöllisesti, ja että niitä julkaistaan muun muassa Takku.net-sivustolla.

”Vaikuttaa siltä, että anarkistit Suomessa käyvät useita samoja keskusteluja kuin me. Aiemmilla vierailuillamme on näyttänyt siltä, että meillä on enemmän yhteisiä mielenkiinnon- ja huolenkohteita suomalaisten kuin muiden pohjoismaalaisten kanssa.”

Houkuttelevasti B lupaa kiertueen keskusteluissa käsiteltävän hypoteeseja siitä, mitä maailmalla on takataskussaan meidän varallemme.

”Tämä on todella tärkeä aikaa anarkisteille pohtia ympärillämme käynnissä olevia muutoksia. Olemme astumassa uudelle aikakaudella, jona viime vuosikymmenien aikana toimineet anarkistisen järjestäytymisen muodot eivät tule enää olemaan tehokkaita.”

Esimerkkinä B mainitsee punkmusiikin, joka aiemmin tarjosi tee-se-itse-asenteellaan kapitalismin vieraannuttamille, vaihtoehtoja kaipaaville ihmisille mahdollisuuksia ottaa ohjat omiin käsiinsä.

”Mutta nyt kapitalistit ovat oppineet tästä, ja kuka tahansa voi ’tehdä sen itse’ Facebookissa tai YouTubessa.”

Toivoa on kuitenkin yhä olemassa.

”Kapitalismin hankkiutuessa eroon yhä useammista ihmisistä yhteiskuntamme marginaaleissa olevat kasvavat yhä nälkäisemmiksi uusille ratkaisuille. Jos voimme keksiä uusia tapoja löytää yhteyden heihin, joilta on viety ääni, voisi anarkismi tarjota tien eteenpäin kaikkien muiden strategioiden jättäessä meidät pulaan.”

Myös CrimethInc.in tulevaisuus tulee olemaan jännittävä.

Viime vuosina kollektiivi on työstänyt erityisesti Rolling Thunder -aikakauslehteään, mutta B kertoo heillä olevien vielä paljon uusia ideoita hihassaan, mutta niistä B suostuu vain vinkkaamaan eikä kertomaan enempää.

”Tuo huonoa onnea puhua liikaa siitä mitä aikoo tehdä – on parempi vain yksinkertaisesti tehdä.”

CrimethInc. Ex-Workers’ Collective kiertue Suomessa 5.–9.11. (Tampere, Jyväskylä, Turku & Helsinki), lisätietoa täältä.

Oona Juutinen

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.