Erkki Pirtola esittelee taiteilija Matti Waskilammen.
Tapasin Matti Waskilammen ensi kerran Viitasaarella 1982. Osallistuin musiikkijuhlilla amerikkalaisen säveltäjän John Cagen kursseille, missä taide keksittiin uusiksi. Yhtä mullistava kokemus oli vierailu Waskilammen ateljeekodissa.
Matti ”Waskitsa” Waskilampi on anarkisti, humoristi ja zen-filosofi, aivan kuten oli sattumamestari Cage, mutta aivan toisenlaisessa, suomalaisessa väkevyydessä.
Jos Cage halusi taiteen astuvan ulos teoksista ihmisten aisteihin ja takaisin luontoon, komentaa Viitasaaren patriarkka sen takaisin museoon.
Waskilammen ”museotaulut” herättävät kummastusta. Ne ovat täynnä politiikan ja kulttuurin hahmoja piirrettynä sarjakuvamaisesti. Sieltä löytyy myös John Cage säveltämässä Arbeit macht frei -kantaattia Viitasaaren kunnanriihessä.
Waskilampi maalaa uutisia omalla tavallaan: Dalai Lama nauraa kiinalaiselle patohankkeelle samaan aikaan, kun teloitettu taiteilija maalaa Maon vaimolle partaa. Deng Xiaoping hilluu kirjavassa SAVE TIBET -paidassa ja polkaisee Kiinan yhdenpuolueen kapitalismiin.
Tappajan näköinen Putin tarjoaa pontikkaa suomalaiselle sotaveteraanille Viitasaaren hautausmaalla KGB:n miesten vartioidessa. Veteraani on katketa nauruun ja osoittellee pistoolillaan mahtimiestä. Vieressä on vaivaisukko Risto, paikkakunnan kehno talouspäällikkö.
Pilkkataulut on tehty vinoille tikoille. Kukaan asianomainen ei oikein pidä niistä. En minäkään. Minut Waskilampi maalasi Rottakuninkaaksi.
Waskilammen teokset ovat kuin jostain häiriötilasta, jossa järkevät ihmiset tekevät outoa pilakuvanäytelmää.
Mikään ei pidä tarkalleen paikkaansa, eikä millään ole oikein suuntaa. Ne ovat rujoja visioita uutisista.
Välillä ajatus on selvä, kuten kun Jackson Pollock roiskii verellä Amerikan lippua maahan intiaanien ja gangstereiden katsellessa vierestä verilöylyn jälkeen.
Tai kun Medvedev ja Sarkozy katselevat naureskellen Pariisin katumellakkaa, Liskojen yö -oopperaa.
Obamakin on tarttunut aseeseen, kun kolmannen maailman nuori heittää häntä kohden cocacolapullosta tehdyn Molotovin coctailin. Oudossa kuvassa Aki Kaurismäki lentää ilman halki vihreässä solmiossa salkku kädessä jossain aavikkosodassa kuin James Bond.
Waskilampi on kuuluisa pottuilija. Pottuilun takia monet ovet piireihin onkin lyöty hänen edestään kiinni. Waskilampi parodioi joka kuvassaan apinalaumavaltaa, joka on samanlaista niin politiikassa kuin kulttuu-rissakin.
Svenska Kulturfondenin johtaja Berndt Arell on hänen mieliröykytettävänsä. Uusimmassa vinoilussa tämä punaposkinen työmyyrä sahaa Kiasma -sahalla Alpo Jaakolan näköistä Salvador Dalin omankuvan päätä. Elävälle Dalille tulee verihaava otsaan. Surrealismin kuningas joutuu täysin mielivaltaisen woodoon uhriksi.
Taustalla on Alvar Aallon rakennus ja vieressä kävelee keveään kesäasuun pukeutunut tyylikäs herra, jota ei innosta ainakaan taide.
Tämä sama muniaan kaiveleva heebo löytyy lähes jokaisesta Waskilammen taulusta Afganistanin kurjistuvilta kujilta Kiinan rahastaville muureille.
Herra on Waskilammen etsintäkuulutettu, vaarallinen irto-otus, joka on syypää maailman eripuraan: yhteiskunnan Ykkösmies, koko maapallon vihollinen nro 1, joka ei piittaa mistään muusta kuin omista voitoistaan.
Waskilampi osaa maalatakin nurinkurisella tavalla.
Kuvat eivät asetu mihinkään tuttuun esteettiseen suuntaukseen, vaikka ovat erittäin tunnistettavia.
Tutustumisemme aikaan hän oli taitava graafikko. Hän on valmistunut Turun piirustuskoulusta, joten häntä ei voi asettaa pelkästään art-brut -osastoon.
Waskilampi näytti tuolloin Viitasaaren ateljeetaan, josta oli tehnyt punttisalin.
Teoksensa hän piirsi keittiön pöydällä ja pressikone oli autotallissa, jonka täytti linjakas pirssi, oikea Paholaisen menopeli.
Waskilampi bodasi ja näytteli muskeleitaan.
”Ei oikea taiteilija tarvitse ateljeeta kuten ei purjevenettäkään. Hänen ei tarvitse olla kuuluisa eikä näkyvä. Taide on hänen henkisen kasvunsa mittari.”
Tuli mieleen Jouko Turkka: uhkaavaa taidetta voimaa puhkuvasta bodystä.
Vuonna 1940 syntynyt Waskilampi on toiminut porvarillisessa ammatissa Viitasaarella kuvaamataidon opettajana. Hän on ollut kunnallisvaltuustossakin, vihreitten edustajana.
Waskilampi on ylpeä siitä, että on voinut tehdä tuotantonsa täysin vapaana kaikista sidoksista taidemaailmaan. Niinpä se onkin saanut rönsyillä täysin hänen ehdoillaan.
Vastavuoroisesti ei taidemaailma ole paljoa hänen töistään piitannut.
Waskilammen moraalisen suolen tyhjennys aiheuttaa vatsanväänteitä katsojassa hiukan samalla tavoin kuin kittiläläisen Kalervo Palsan patamustimmat työt.
Palsahan haaveili nuorena näyttelystä, joka aiheuttaisi kansannousun ja ”vallankummouksen”. Tätä samaa negaatiotekniikkaa käyttää myös Waskilampi toivoen aiheuttavansa katharsiksen ja sitten ”perhosen heilahduksen katsojan aivoissa”.
Waskilammen työt pitäisi esittää animatiivisesti leikeltyinä vauhtivisioina jättiscreeneillä stadionilla Tuska -festareilla, jossa sietämätön maailmanpaatos rytisee vasten Siionin virttä.
Vaihtoehtoisesti tällaista kerronnallista poikkeustaidetta varten pitäisi olla oma museo, pysyvä näyttely, jossa joka kuvan ohessa olisi Waskilammen ääni selostamassa teosta perusteellisesti.
Hänen äksyilevän oikukas selostustyylinsä on yhtä absurdi kuin hänen teoksensa, ja joka kerta erilainen. Vaatii ylitaiteellisia ponnistuksia päästä Waskikärryille, mutta villi meno palkitsee!
Taidehistoria rutisee: eräässä hienossa työssä suurisilmäinen Pablo Picasso maalaa Altamiran luolassa ilmaan ympyröitä vieressään Willendorffin venus.
Ympyrät laajenevat taivaalle ufoksi, jota taidekriitikko sihtailee haulikolla.
Matti Waskilammen maalauksia Galleria G:ssä, Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki. Auki 13.2. asti.
Katso video haastattelusta Fifistä (tulossa).
Lisää kuvia Waskilammen kotisivuilla www.waskilampi.com/maalauksia.htm.
Erkki Pirtola
