Lukuaika: 2 minuuttia

Ämpärillinen skeidaa

Helsingin vankila joutuu terveystarkastajien syyniin. Vankilan johdon mukaan kaikki on reilassa.

Viime toukokuussa erään Helsingin vankilassa tuomiotaan suorittavan vangin mitta täyttyi. Hän päätti kirjelmöidä vankilan heikoista asumisoloista Helsingin ympäristökeskukselle, joka vastaa koko kaupungin terveydensuojelusta.

Vanki vaati ympäristökeskukselta tarkastuskäyntiä vankilaan. Hänen kritiikkinsä kohdistui Helsingin vankilan suureen vankimäärään ja tilanahtauteen sekä paljusellien käyttöön. Paljusellit ovat vessattomia sellejä, joissa vanki tekee tarpeensa ämpäriin.

Helsingin ympäristökeskus otti asian käsiteltäväksi vasta kun vanki valitti asiasta Etelä-Suomen aluehallintoviranomaiselle.
Helsingin ympäristökeskuksen toimistopäällikön Päivi Korkeakosken mukaan ympäristökeskukselle oli epäselvää, kenelle vankilan tarkastaminen kuuluu.

”Pyysimme asiasta lausuntoa Valviralta sekä sosiaali- ja terveysministeriöltä.”

Ympäristökeskuksen näkemys oli aluksi se, että vastuu kuuluu Rikosseuraamusvirastolle (RISE). Sitten selvisi, että STM on lähiaikoina antamassa asiassa ohjeistuksen, jonka mukaan ympäristökeskuksella olisikin asiassa toimivaltaa. Ympäristökeskuksen edustajat ovat jo käyneet tapaamassa Helsingin vankilan johtoa, mutta varsinaista tarkastusta ei ole vielä tehty.

Helsingin vankilan johtajan Eeva Säisän mukaan tilanne on hallinnassa, eikä vankila ole tällä hetkellä yliasutettu.

Jos STM antaa tarkastukselle siunauksensa, ympäristökeskus voi virheiden korjaamiseksi viime kädessä käyttää hallinnollisia pakkokeinoja. Niihin kuuluu muun muassa uhkasakko, jonka suuruudesta päättää ympäristölautakunta.

Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta siitä, miten vankilat huolehtivat tilojensa terveystarkastuksista.

Lain mukaan vankiloilla on velvollisuus pitää huolta siitä, että asumistilat ovat asianmukaisessa kunnossa. Vankiloiden valvonnasta vastaa puolestaan Rikosseuraamusvirasto. RISE on ohjeistanut vankiloita pyytämään kerran vuodessa kunnallisen terveysvalvontaviranomaisen mukaan tarkastuskäynnille.

RISEn tarkastuspäällikkö Riitta-Leena Salovaara myöntää, että kukaan ei valvo sitä, noudattavatko vankilat tätä ohjeistusta. RISE ei pidä kirjaa tarkastuksista.

Ympäristökeskuksen Päivi Korkeakosken mukaan esimerkiksi Helsingin vankilasta ei ole koskaan tullut kutsua tarkastuskäynnille.

Helsingin vankilan johtajana vuodesta 2011 lähtien työskennellyt Eeva Säisä myöntää, ettei hänen aikanaan tilojen terveystarkastuksiin ole pyydetty viranomaisapua kaupungilta.

”Meillä on omaa valvontakoneistoa siinä määrin, ettemme ole tarvinneet ulkopuolista apua”, Säisä sanoo.
Valvontakoneistolla Säisä viittaa RISEn sisäiseen tarkastukseen. RISEn sisäinen tarkastus on puolestaan luottanut vankiloiden omaan valvontaan.

_______________

Paljusellit ikuisuusongelmana

Kävin marraskuussa tutustumassa yhteen Helsingin vankilan paljuselleistä. Niitä on edelleen käytössä Helsingin vankilassa ja Hämeenlinnan vankilassa yhteensä 180.

Paljusellillä tarkoitetaan selliä, jossa ei ole omaa vessaa. Vanki joutuu yöaikaan virtsaamaan ja ulostamaan ämpäriin, jonka hän aamulla tyhjentää. Toinen vaihtoehto on palkata niin paljon henkilöstöä, että työntekijät voivat päästää vangit vessaan myös yöaikaan.

Vangin tekemän valituksen mukaan kaikilla Helsingin vankilan vangeilla ei ole mahdollisuutta käydä öisin vessassa, joten heidän on pakko laittaa palju laulamaan. Helsingin vankilasta vakuutetaan, että kaikki pääsevät yölläkin vessaan.

Euroopan kidutuksen vastainen komissio CPT on antanut Helsingin vankilalle huomautuksia paljuselleistä yli 20 vuoden ajan. Viimeksi komissio huomautti asiasta edellisellä tarkastuskäynnillään vuonna 2009.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

RISEn tarkastuspäällikkö Riitta-Leena Salovaara vetoaa siihen, että vaikka sivistyneet valtiot pyrkivätkin noudattamaan CPT:n ohjeistuksia, komissio ei ole päättävä viranomainen.

”Komission ohjeistukset eivät ole lainvoimaisia määräyksiä, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset”, Salovaara sanoo.

Salovaaran mukaan paljusellien korjaaminen nykypäivän standardeja vastaavalle tasolle on mukana vankilan korjaussuunnitelmissa.

Helsingin vankilan johtaja Eeva Säisä lupaa, että paljuselleistä päästään eroon vuoden 2015 loppuun mennessä, jos remontit valmistuvat ajallaan.

Jari Hanska

Jari Hanska