Tässäpä on hätkähdyttävä ja surullinen teos. Kiinalaissyntyisen toimittajan Xinranin kirja Kiinan kadotetut tyttäret kertoo kymmenellä esimerkkitarinalla, miten karuja kohtaloita yhden lapsen politiikan ja tyttöjä hyljeksivien perinteiden yhdistelmä on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen.
Tavat, olosuhteet ja säädökset tuottavat kärsimystä tietysti tytöille itselleen – niille orpokotien portaille jätetyille tai jo vastasyntyneinä ”pakahdutetuille” – mutta myös heidän äideilleen. Kirjan tarinat antavatkin äänen nimenomaan viimeksi mainituille.
Kertomuksista käy selväksi, että lapsen hylkäämiseen voi päätyä hyvin erilaisissa tilanteissa. Kaikki äidit eivät suinkaan ole eläneet syrjäisellä, äärimmäisen köyhällä maaseudulla, jossa jo yksi lisäsuu ruokittavaksi voi olla katastrofi ja jossa miniällä on arvoa vain jos hän onnistuu lahjoittamaan miehensä suvulle pojan, perillisen.
Mukana on esimerkiksi tarina nuoresta naisesta, jolle opiskelijaelämän vapaus ja täydellinen seksuaalinen tietämättömyys osoittautuvat kohtalokkaiksi.
Pöyristyttävimmältä kuitenkin tuntui lukea vastuullista työtä adoption ja orpokotien parissa tekevästä naisesta, joka lapsen vihdoin nelikymppisenä saatuaan antoi hänet pois. Ylipitkät työpäivät ja kelvottomat lastenhoitajat vaan olivat hänelle liikaa.
Kirjassa kietoutuvat toisiinsa asiallinen raportointi ja tunteellisesti värittyneet muistelmat. Teksti huokuu empatiaa toisaalta tyttärensä menettäneitä naisia, toisaalta biologisista äideistään erossa eläviä tyttäriä kohtaan.
Xinran tietää myös omasta kokemuksesta, miltä tuntuu erota pienestä lapsesta. Kirjoittaja nimittäin ryhtyi orvoksi jääneen tytön kasvattiäidiksi ja ehti huolehtia lapsesta jonkin aikaa. Lopulta tyttö oli yhden lapsen perhesuunnittelupolitiikan nimissä ja esimiesten painostuksesta pakko luovuttaa orpokotiin. Pahaksi onneksi laitos lakkautettiin juuri silloin kun Xinran oli työmatkalla. Lapset sijoitettiin ilman tunnistetietoja eri orpokoteihin, eikä Xinran enää koskaan löytänyt tyttöään.
Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret. Suomentanut Taina Wallin. Atena 2013. 304 s. Neljä tähteä.
Marjo Jääskä
