Helsingissä on kaikkien kunnallisten säästöpaineiden keskellä ryhdytty ajamaan Olympiastadionin kattamista. Aurinkoteknillinen yhdistys ehdottaa, että jos tällaiseen ratkaisuun päädytään, katemateriaalina kannattaisi harkita aurinkopaneeleja.
Sain meiliä Aurinkoteknilliseltä yhdistykseltä. Helsingissä on kaikkien kunnallisten säästöpaineiden keskellä ryhdytty ajamaan Olympiastadionin kattamista. Aurinkoteknillinen yhdistys ehdottaa, että jos tällaiseen ratkaisuun päädytään, katemateriaalina kannattaisi harkita aurinkopaneeleja.
Idea ei ole ihan friikkikamaa. Vaihtoehtoisen energiatuotannon investointeihin saa avustusta kauppa- ja teollisuusministeriöltä. Stadionin katolla tuotettu sähköenergia auttaisi Stadion-säätiötä maksamaan köyhältä kaupungilta pummamaansa lainaa takaisin. Sitä paitsi uudelle Arsenal Stadiumille Lontooseen kuulemma jo suunnitellaan aurinkopaneeleja.
Puoluepolitiikan kentällä luovat ideat juuttuvat usein roolipeliin. Minkäänlaisen ympäristömerkin sisältävää asiaa on vaikea esittää vihreänä. Se tulkitaan samalla lailla kuin porvareiden puhe markkinataloudesta tai vasemmistoryhmien tasa-arvosta: viatonkin pyrkimys muuttuu roolipuheeksi.
Samasta syystä näyttää olevan vaikea saada poliittista otetta hyvinvointivaltion päälle kaatuvaan kriisiin. Kaupunkioikeisto haluaa purkaa palvelurakenteita ideologisessa hurmoksessa silloinkin kun säästöjen sijaan tiedossa on lisälasku. Vasemmisto taas usein vastustaa vakiintuneiden rakenteiden siivoamista silloinkin kun sen vaihtoehtona ovat palvelujen väheneminen tai määräaikaisten työntekijöiden kyykyttäminen tylymmin kuin yksikään yritys kehtaisi tehdä.
Paikalleen juuttunut poliittinen sylipaini kaipaa aktiivista kotiyleisöä. Poliittisen vallan vahvin momentti on siellä, missä politiikan kiistakysymykset määritellään. Todellinen valta ei ehkä asu eduskunnassa eikä kuntaintaloilla, mutta usein se kohtaa niiden käytävillä ja kammareissa. Toisinaan se – ihan totta – myös osoittaa mieltään niiden ulkopuolella.
Tuomas Rantanen
