ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Jim Jarmushin uudessa elokuvassa aikuiset lapset havahtuvat vanhemmista erkaantumisen lopullisuuteen

Father Mother Sister Brother -elokuvassa merkittävässä osassa on myös ohjaajan ja Anikan sielukas musiikki.

Lukuaika: < 1 minuutti

Jim Jarmushin uudessa elokuvassa aikuiset lapset havahtuvat vanhemmista erkaantumisen lopullisuuteen

Father Mother Sister Brother

JimJarmusch

Elokuvateattereissa 29.4. 

★★★★

Jim Jarmuschin uusimmassa elokuvassa ei etsitä saavuttamatonta onnea matkaamalla rahattomana New Yorkista Floridaan kuten Muukalaisten paratiisissa (1984), paeta vankikarkureiden mukana joen vartta kuten Down by the Law’ssa (1986) tai haahuilla Elviksen jäljillä Memphisissä kuten Mystery Trainissa (1989). Father Mother Sister Brother kertoo kolme tarinaa, joissa aikuiset lapset todistavat lopullista erkaantumista vanhemmistaan ja omankin aikansa vääjäämätöntä kulkua.

Episodeista ensimmäisessä hyvän matkaa keski-ikäistyneet veli (Adam Driver) ja sisko (Mayim Bialik) ajavat autolla jonnekin USA:n takamaille tapaamaan eksenterista isäänsä (Tom Waits). Aitoa kohtaamista sukupolvien välille ei synny myöskään Dubliniin sijoittuvassa teehetkessä, jossa dominoiva kirjailijaäiti (Charlotte Rambling) kohtaa aikuiset tyttärensä Cate Blanchett & Vicky Krieps) vain teeskenneltyjen julkisivujen tasolla. Jaksoista koskettavimmassa sisko (Indya Moore) ja veli (Luka Sabbat) jakavat hetken lento-onnettomuudessa kuolleiden vanhempiensa tyhjässä Pariisin asunnossa ja tunnistavat keskinäisen siteensä ohella tämän elämänvaiheen peruuttamattomuuden.

Jarmusch on merkityksellisen elämässä ajelehtimisen kuvaamisen mestari. Father Mother Sister Brotherissa elämän perusolemusta peilailee myös ohjaajan itsensä yhdessä Anikan kanssa tekemä sielukas musiikki. Näennäisen minimalistisen elokuvan tuotannollinen mittakaava paljastuu viimeistään lopputekstien loputtoman tekijälistan myötä.