Maan ja veden välissä
Sinna Virtanen
Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 16.5. asti
Kirjailija Marja-Liisa Vartio (1924–1966) kuoli traagisen ennenaikaisesti väärän lääkityksen aiheuttamiin seurauksiin. Hän ehti kirjoittaa yhteensä kymmenkunta romaania ja runokokoelmaa. Postuumisti häneltä julkaistiin pääteoksena pidettävä Hänen olivat linnut (1967) ja kolme nidettä päiväkirjoja.
Sinna Virtasen kirjoittama ja ohjaama näytelmä Maan ja veden välissä viittaa suoraan Vartion samannimiseen novellikokoelmaan (1955). Esityksen prologissa näyttelijä Heidi Herala saattelee yleisöä omana itsenään ihailemansa Vartion (Aurora Manninen) taiteen ja henkilön äärelle.
Näytelmän ensimmäisessä näytöksessä nähdään näyttämöä katsomosta erottavan harsokankaan läpi otteita tuleva kirjailijan elämän alkuvaiheista. Käy ilmi esimerkiksi, miten hän osoittaa jo nuoruuden käänteissä intohimoa ja omanarvontuntoa, mutta samalla myös äkkipikaisuutta ja muita vähemmän jaloja luonteenpiirteitä.
Toinen näytös taas on kuin näytelmä näytelmässä. Siinä kuvataan yhtä kosteaa 1950-luvun kulttuuriväen illanviettoa Vartion ja hänen silloisen miehensä taidekauppias Valter Vartion kotona. Asetelmassa kärjistyvät avioliiton ongelmat ja Vartion turhautuminen taiteellisen uransa katveeseen, mutta yhtä lailla tässä ajassa tutut taiteilijuuteen, menestymiseen ja sukupuolirooleihin liittyvät jännitteet.
Esityksen finaali taas on surrealistinen synteesi Vartion sanataiteesta, taiteen ja sen tekijän välisestä suhteesta sekä nykyajan ihmisten menneisiin taiteilijoihin kohdistuvista ihailun katseista.
Virtanen on vahvan omaääninen teatterintekijä, joka operoi vähintään yhtä paljon esityksen muodon kuin tekstin kautta. Esimerkiksi viime syyskaudella Espoon teatterissa nähdyssä Arakhnessa vanha kreikkalainen myytti ja pelkistetty näyttömäasetelma toimivat kuin tarkentavina peileinä tämän ajan mikro- ja makrotason yhteiskunnallisille jännitteille. Vastaavaa metaforista valtatutkielmaa edustaa myös hänen yhdessä Jussi Sorjasen kanssa tekemä liki sanaton Versailles (2022), joka palaa Viiruksen ohjelmistoon maaliskuussa.
Maan ja veden välillä -teoksen vahvuus on jälleen kunnianhimoisessa näyttämökielessä ja esityksen monitasoisesti yli aikojen ulottuvassa katseessa. Arvokasta itsessään on myös teoksen tarjoama inhimillistetty muotokuva tärkeästä taiteilijasta.
Kokonaisuuden tasolla hieman kitkaa aiheuttaa se, että näytteleminen ei pysy koko ajan muodon mukana. Perinteisen draamateatterin ehdoilla kulkeva toinen näytös kulkee hyvin uomissaan, mutta nuoruusjakson kuvaelmamaisuus horjahtelee hetkittäin teennäisyyden puolelle ja lopussa Herala päätyy jo hiukan yliesittämään itseään Vartiota palvovana fanina.
Vartion ja Heralan kohtaamisessa kiteytyy esityksen yksi avainajatus: vaikka voisimme tavata aikaa sitten kuolleita meille merkityksellisä taiteilijoita, ehkä yhteistä kieltä ja ymmärrystä heidän kanssaan ei löytyiskään. Kohtaamme taiteen aina tietyssä ajassa ja paikassa ja sellaisten tulkintakerrosten läpi, joiden takaista maailmaa voi saada näkyviin lähinnä taiteen kautta.
Esitykset Lahden kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 16.5. asti. Sinna Virtasen haastattelu löytyy täältä.
