Vilnan keskustan ulkopuolella sijaitsevassa boheemissa SODA2123-kulttuurikompleksissa yleisö pakkautuu ahtaasti nähdäkseen kaunasilaisen queeryhteisön The Rainbow Musicalin. Yhdessä sen koskettavimmista kohdista noin parikymppinen naishahmo eläytyy tunteikkaasti hetkeen, kun suuteli ensimmäisen kerran toista tyttöä.
Kulttuuri-ilmiöksi kohonnut esitys ilmentää yhteisöllistä iloa ja ylpeyttä saada esiintyä omana itsenään. Silti sen käsittelemä seksuaalinen ja sukupuolinen moninaisuus on nostattanut vanhoillisessa Liettuassa myös torjuntaa – ja jopa pommiuhkauksia.
Esitys on myös Vilnassa syyskuussa järjestettyjen Sirenos-festivaalien ohjelmistoa. Niiden teemana on uhmakkaasti queer.
”The Rainbow Musical on loistava esimerkki siitä, kuinka yhteisöpohjainen teatteri on alkanut kehittyä Liettuassa”, kertoo Sirenoksen kuraattori, teatteriohjaaja Naubertas Jasinskas.
”Sen on myös sanottu tuovan mieleen 1980- ja 1990-lukujen Berliinin ja muiden Länsi-Euroopan pääkaupunkien queer-performanssitaiteen underground-skenet. Vertailu auttaa meitä ymmärtämään, missä olemme tällä hetkellä ja kuinka paljon meillä on vielä matkaa edessä.”
Reikiä mukavuuskuplaan
Muissa esityksissä queer-teemaa lähestytään hiukan viistommasta kulmasta. Esimerkiksi Uršulė Bartoševičiūtėn simultaanisti kolmelle aikatasolle ohjaamassa Alice Birchin Anatomy of Suicidessa kahden naisen välinen suhde ei ole kantava teema vaan arkinen yksityiskohta sukupolvelta toiselle periytyvässä tragediassa.
Vastaavasti Iwan Wyrypajewin ja Mykola Mishynin Mahamaya Electronic Devicesin retoristen aikalaiskysymyksen virtaan on ujutettu myös sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevia huomioita. Kuraattori Jasinskasin itse ohjaamassa Returnissa katsotaan uudesta kulmasta heteroparisuhteen kaavamaisuutta ja Greta Grinevičiūtėn tanssiteoksessa Dance for a Cigarette and a Best Friend tutkitaan ystävyyttä.
Maineikkaan Oskaras Koršunovasin yhdessä näyttelijä Eglė Jackaitėn kanssa ohjaamassa Saintissa käsitellään ristiin Egyptissä 4. vuosisadalla seksityöhön pakotetun Marian tarinaa ja ajan naisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa. Vaikka esityksessä voi tunnistaa auteur-ohjaajan parkkiintunutta mieskatsetta, teos on saanut kiittävää palautetta nimenomaan tabuun tarttumisesta.
Tihentynyt naiskatse on sen sijaan ydintä Laura Kutkaitėn tremolossa. Siinä osan aikaa alastomina esiintyvät Kutkaitė ja Kristina Morta pitävät anatomian opetussalissa manosfääreille piruilevan luennon naisen seksuaalisuudesta.
Pari vuotta sitten Sirenoksessa palkittiin Kutkaitėn The Silence of the Sirens, jossa pöyhittiin rohkeasti Liettuan teatteri- ja elokuvamaailman vaiettuja Me too -ongelmia. Silloin ohjaaja valitteli Voimalle, että ilmapiirin vapautuminen etenee liian hitaasti: ”Liettuassa feminismi on usein edelleen kirosana. Täällä monet myös väittävät, että ainoa sukupuoli on biologinen ja ettei patriarkaattia ole olemassa.”
Vähemmistön ulossulkemista vastaan manifestoi kuurojen yhteisön Not What We Agreed. Toisesta kulmasta kulttuurisen epämukavuuden alueella mellastaa Agnietė Lisičkinaiten ja valkovenäläisen Igor Shugaleevin tanssiesitys Clap and Slap. Siinä kuvataan itsereflektoivasti sodan kärjistämää liettualaisten kielteistä asennetta yleensä niin venäläisyyttä kuin valkovenäläisyyttä kohtaan.
Lisičkinaite itse kuvaa esityksen idean lähteneen siitä, miten vaikealta hänestä tuntui nousta lavalle valkovenäläisen taiteilijan kanssa. Siitäkin huolimatta, että Shugaleev on toisinajattelijuutensa takia joutunut pakenemaan kotimaastaan.
”Tämä on Liettuassa hyvin herkkä asia, mutta ehkä nyt on aika puhua siitä. Kollektiivisessa mielikuvassa venäläiset ja valkovenäläiset näyttäytyvät vähemmän ihmisinä. Tällaisia jännitteitä on tärkeä käsitellä myös inhimillisellä, arkipäiväisellä tasolla. Nämä asiat lienevät tunnistettavia suomalaisillekin”, pohtii Jasinskas.
Kulttuurikapinan aika
Sirenoksen aloituspäivänä kulttuuriväki osoitti näyttävästi mieltään presidentinpalatsin edessä vastustaakseen nykyisen hallituksen kulttuuripoliittisia linjauksia ja paikallisten perussuomalaisten eli Nemunasin aamunkoitto -puolueen Ignotas Adomavičiusin nimittämistä kulttuuriministeriksi.
Tätä vastarintaa ilmentävä tunnus – liikennemerkki, joka varoittaa mereen kipattavasta kulttuurista – näkyi myös liki kaikkien festivaalin esitysten yhteydessä.
Adomavičius joutui eroamaan jo lokakuun alussa, mutta kamppailu kulttuurin asemasta näyttää jatkuvan yhä. Jasinskasin mukaan mitään vastaavaa ei ole koskaan ennen tapahtunut valtakunnallisella tasolla. ”Tämä on uusi tapa ilmaista kollektiivista ääntä yhteiskunnassamme. On ennenaikaista päätellä sen seurauksia, mutta itse toivon protestin jatkavan kasvuaan.”
Hänen mielestään Liettuan teatterikentällä näkyy myös queer-asenteiden osalta, miten uusi sukupolvi taiteilijoita on noussut esiin uusien arvojen kanssa.
”Valitettavasti niiden laajempaa hyväksyntää jarruttaa se, että patriarkaalinen rakenne elää yhä vahvana Liettuassa. Toivottavasti nykyinen sota-ajan ilmapiiri ja laajempi yhteiskunnallinen polarisoituminen eivät nosta konservatiivisempia teatterintekijöitä takaisin asemiinsa.”
Sirenos-festivaali järjestettiin Vilnassa 23.9.–10.10.2025.
