Teollinen eläintuotanto on nykymaailmaan kuuluva ilmiö. Samalla meidän on vaikea kohdata se, kuinka kohtelemme muita lajeja. Aiheesta kirjoittaminenkin herättää usein paheksuntaa. Taiteelle annetaan kuitenkin erivapauksia, joten toisinaan taiteen kautta voi sanoa sen, minkä sanomista pidetään muuten epäkohteliaana.
Englantilaisen Nick Parkin vaha-animaatioiden ehkä kuuluisimmat hahmot ovat Wallace-ihminen ja Gromit-koira. Heidän rinnallaan seikkailee monenlajisia eläimiä, joilla on omaa toimijuutta.
Tammikuussa Netflix julkaisi Parkin viimeisimmän elokuvan Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä. Animaatiossa näytetään, kuinka mestarivarkaalle – joka on pingviini – langetetaan elinkautinen vankeus. Hän päätyy kärsimään rangaistustaan eläintarhaan, jossa ei tosiaan tehdä lajien säilyttämiseen tähtäävää työtä. Vapauden menetys sen sijaan tulee perinteisen vankila- ja vankilapakokuvauksen kautta selväksi. Ja juuri vapautensahan eläintarhan asukkaat menettävät, vaikka tätä harvemmin ääneen sanotaan.
Vuonna 2000 ensi-iltansa saaneen Kananlennon Park ohjasi yhdessä Peter Lordin kanssa. Se lainaa muotonsa sotaelokuvilta, joissa paetaan keskitysleiriltä.
Kananlennon keskeiset toimijat ovat kanoja. He elelevät vankileirissä, josta isäntä käy heidän muniaan hakemassa. Pian toimeentulo-ongelmien kanssa painiva isäntä päättää rakentaa vankileirin viereiseen rakennukseen huipputeknisen tuotantolaitoksen, jonka tarkoituksena on prosessoida tarinan sankarit piirakoiksi. Laitos tuo mieleen Atrian viime vuonna Nurmossa avaaman megatehtaan, jossa prosessoidaan neljä kanaa sekunnissa.
Yhtäläisyydet ihmisten toisille ihmisille tekemiin systemaattisiin kauheuksiin ovat ilmeiset, vaikka sen ääneen sanomista pidetäänkin asiattomana. Elokuvan yleisö myös epäilemättä samaistuu kanoihin, vaikka monet heistä ovatkin omassa elämässään isännän asiakkaita. Itsereflektio on vaikea laji.
Myös mainokset saavat osansa piikeistä. Tuoreessa Wallace ja Gromit -elokuvassa vankilan muuriin on maalattu suuri ja sympaattinen kuva vangitusta pingviinistä. Pingviinin iloinen olemus mainostaa eläintarhaa potentiaalisille vierailijoille.
Kananlennon jatko-osassa Nugettipainajaisessa (2023) puolestaan nuori ja naiivi kana erehtyy uskomaan kanatehtaan mainosta. Hän kuvittelee kuvassa näkemänsä iloisten kanojen kansoittaman FunLandin olevan oikeasti ihana paikka.
Park ja Lord ovat kertoneet, ettei heidän tarkoituksenaan ole ollut tehdä erityisesti eläinoikeuksista puhuvia elokuvia. Nämä teemat ovat vain nousseet pintaan elokuvia tehdessä. Teoksia voisi siis kuvailla vahingossa eläinoikeusteemaisiksi.
