Alussa oli kaaos. Iina Eskon esikoisteos DJ-Kirjaan tarvittavat varat oli kerätty joukkorahoituskampanjalla, eikä projektissa ollut mukana yhtään kustannusalan ammattilaista, vaikka muuten osaavaa väkeä työryhmässä olikin. Kalliossa sijaitsevan toimiston kulmasohvalla istuva valokuvaaja ja kustantaja Esko kertoo, että teoksen valmistuttua vuonna 2013 hän ajatteli, ettei enää ikinä sotkeudu kustannusalan tyrskyihin.
Toisin kävi. Vuonna 2015 Esko perusti yhden suomalaisen kustannuskentän kummajaisista, joka tunnetaan vielä kymmenen vuotta myöhemminkin nimellä Khaos-publishing. Sen katalogiin mahtuu kaikkea runokirjoista konemusiikkia käsitteleviin tietokirjoihin, yhteiskuntateoriaan ja Tekken-peliä käsittelevään-zineantologiaan.
Khaos erottuu monesta muusta suomalaisesta kustantamosta omalla tinkimättömällä linjallaan. Yhtäältä sen kirjat ovat usein aihepiiriltään alakulttuurisia, mutta toisaalta puhuttelevat laajempaa yleisöä. Yhtäältä ne muistuttavat ulkomuodoltaan ja sisällöltään taidekirjoja, ja toisaalta ovat painoskooltaan paljon suurempia kuin tyypilliset taidekirjat.
Esko kertoo, että valokuvaustausta saa ajattelemaan kirjaa vastaavanlaisena teoksena kuin valokuvaa galleriassa. ”Kannet laittavat kirjat kontekstiin, jolloin koko teosta luetaan aivan eri tavalla”, Esko kertoo kansitaiteiden ja esteettisesti mielekkään taiton merkityksestä.
Myös teosten taktiiliset ominaisuudet on huomioitu. Esimerkiksi Mikael Brunilan, Vilja Saarisen ja Valter Sandellin teos Kuulumme toisillemme – kirjeitä ja kirjoituksia ystävyyden politiikasta (2023) on kirjaimellisesti kevyttä luettavaa. Se on sisällöltään tuhti ja varsin klassisen kovakantisen näköinen teos, mutta painaa kädessä hämmentävän vähän, sillä kansimateriaali on valittu mahdollisimman kevyeksi. Samanlaista filosofiaa on noudatettu Sini Silverin runoteoksessa Haisee kaikkia tuoksuja (2023), joka sujahtaa sopivasti taskuun.
Kustantajan roolissa Esko on pohtinut myös kustannustoimintaan liittyvää vastuuta. Kirjat ovat sosiaalisia esineitä ja jokaisella julkaisulla on aina oma julkaisutilaisuutensa. Kirjoja kommentoidaan ja niitä lainataan. Kirjoilla on eräänlaista, lähes institutionaalista valtaa. Niitä tilataan kirjastoihin ja ne arkistoidaan jolloin ajatukset, jotka kirjoihin on painettu säilyvät instituution kätköissä ja kirjaimellisesti jäävät historian sivuille.
Kustannusala kituuttaa alati kasvavien taloudellisten paineiden alla. Samalla hyllyt täyttyvät tusinapokkareista, influencerkirjoista, urheilijaelämäkerroista ja truecrimestä, jotka saattavat kyllä olla viihdyttävää luettavaa, mutta harvakseltaan sisältävät yhteiskunnallisesti, esteettisesti tai kirjallisesti pieteetillä mietittyä materiaalia.
Khaos-kustannus on löytänyt oman lokeronsa kustantamoiden ekosysteemistä. Kirjat rahoitetaan eri tavoin aina tapauskohtaisesti, välillä apurahoilla, välillä jollain muulla menetelmällä. Kirjailijoiden kanssa tehdään reilut sopimukset, jotta kirjasta tulevat voitot jakautuvat oikeudenmukaisesti kustantajan ja kirjan työryhmän välillä. Esko tekee Khaos-kirjoja sivutoimisesti ja pitää tiukat rajat siinä, mitä ja kuinka paljon hän kustantaa. Neljä kirjaa vuodessa tuntuu määrältä, jolloin teoksiin voi paneutua rauhassa ja tehdä parasta mahdollista jälkeä.
