Voima 20 vuotta sitten
Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.
Pietari Suuri (1672–1725) uudisti Venäjää perusteellisesti. Hän otti innokkaasti mallia läntisestä Euroopasta. Merta ja laivoja rakastava tsaari perusti Nevan rantaan kaupungin, jonka hän nimesi itsensä mukaan Sankt-Peterburgiksi, ”Pyhän Pietarin linnoitukseksi”.
Hallitsijan tärkeimpiä uudistuksia oli kulinarismin mullistaminen: Venäjällä ei vielä 1600-luvulla tunnettu hellaa, ruoat laitettiin uunissa tai nuotiolla. Pietari näki helloja Euroopassa, joten pian laivat toivat helloja Pietariin.
Samalla kansalle opetettiin toisenkin kokkausvälineen käyttö: paistinpannulla oli nopeaa tehdä erityisesti sieniherkkuja, joita venäläiset ovat rakastaneet kautta aikojen.
Venäläisten paras sienialusta, blini, keksittiin paistinpannun myötä.
Paistinpannun esittelemisestä venäläisille oli humahtava 327 vuotta, kun ilmestyi Voima 7/2007. Siinä, kuten monessa Voima-lehdessä, kiitos Voiman kulinaarisesti äärettömän sivistyneiden toimitusten kautta historian, oli juttua sienestysoperaatiosta.
Timo Forss haastatteli elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa tämän innostuksesta matsutake-sieniin. Honkasalo keräsi matsutakeja japanilaisille sieni-intoilijoille.
“Halutuimpia ovat nuoret sienet”, Honkasalo kertoi. “Vanhemmista ja vähemmän priimakuntoisista tehdään matsutake-riisiä ja toukkaisimmat yksilöt kuivatetaan jauhoksi. Kaikki osat hyödynnetään.”
Honkasalo herkesi kaunopuheiseksi. ”Sienten ollessa kyseessä kaikki on mystistä ja kiehtovaa. Sienet käyttäytyvät niin monimutkaisesti, etteivät tiedemiehetkään pysy perässä. Sienten kanssa touhutessa ihminen vapautuu tunteesta, että hän hallitsee tahdollaan tätä maailmaa.”
Myös venäläisten kanssa touhutessa voi luopua yrityksistä etsiä asioiden yksinkertaisia puolia – saati että saisi tunteen maailman hallinnasta.
Arvokas ja harvinainen matsutake on jonkin verran tunnettu Venäjälläkin, mitäpä sientä venäläiset eivät tuntisi. Ja söisi.
Mutta venäläisten sienimaku on täysin erilainen kuin japanilaisten.
Forssin jutussa ”matsutake-keisarinna” Honkasalo kertoi, miten japanilaiset tekevät parhaimmista sienistä keiton. Sieni pilkotaan varovasti lämpimään liemeen eikä keittoa juurikaan käsitellä.
Venäläiset rakastavat yli kaiken hapatettuja suolasieniä: rouskut pestään, pilkotaan, keitellään, hapatetaan, suolataan, pestään taas, suolataan varmuuden vuoksi taas, upotetaan smetanaan, suolataan – koska miksi ei?, paistetaan ja haudutetaan ja lopulta ne lätkitään blineille. Ihanaa!
Japanilaiset nauttivat sienilientä seremoniallisesti. Nuuhkivat ja hörppivät. Lopuksi he syövät sienen palaset puikoilla. Sessio on arvokas, hidas ja hiljainen.
Venäläiset hakevat metsästä pari sienten ”tsaaria”, herkkutattia, ja ukonsientä, ne nimittäin maistuvat matsutakeilta. He istuvat kivellä, juovat vodkaa, itkevät ja laulavat. ”Jumala siunaa meitä”, he karjuvat, ”löysimme sieniä!”
Seuraavana aamuna he syövät voissa paistetut tattinsa pannulta perunan kanssa.
