YleinenKirjoittanut Iida Simes

Voima 20 vuotta: Kevätkylvöjen aika on koittanut! Vaikeinta on odottaminen.

Kun aurinko alkaa paistaa, istutuksista nauttii pihalla ja parvekkeella. Ensin iloitaan itujen ihailemisesta, myöhemmin koittaa paras hetki, kun saa syödä ne.

Lukuaika: 2 minuuttia

Voima 20 vuotta: Kevätkylvöjen aika on koittanut! Vaikeinta on odottaminen.

Voima 20 vuotta sittenVoima 20 vuotta sitten

Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.

Devonikaudella noin 359–412 miljoonaa vuotta sitten syntyivät ensimmäiset siemenkasvit. Se oli merkki siitä, että elämä oli siirtymässä meristä maan pinnalle. Eliöiden nousu merestä oli hyvä juttu, sillä olisi rankkaa yrittää viljellä kasveja haiden keskellä. Haitkin kehittyivät devonikaudella.

Kun 359 002 000 vuotta myöhemmin oli ilmestyvä Voima 4/2000, maan pinnan kasvit ja siemenet saivat lehdessä osakseen rakkautta ja kunnioitusta, kun Salla Tuomivaara kirjoitti Yrteistä voimaa -otsikon alla kotipuutarhurin kevätkylvöistä. 

Tuomivaaran juttu ilmestyi toukokuisessa Voimassa. Hän kirjoitti, miten “rairuohon aikaan” eli pääsiäisenä talvi väistyy ja viljelmä luo uskoa kesään. Tätä kirjoitusta lainataan helmikuisessa Voimassa siksi, että Voiman puutarharyhmä totesi jo olevan korkea aika kylvää kesän viljelmät.

Tuomivaara perusteli yrttien kasvatusta hienosti. Hän haistoi jutussaan myös 23 vuotta myöhemmin alkavan maailmanpoliittisen kriisin. Voima onkin nostanut omavaraisuuden astetta ryhtymällä kasvattamaan yrttien ja tomaattien lisäksi viinirypäleitä.  

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

“Nykyajan uusavuttomalle tai muutoin viljelymahdollisuuksista vieroitetulle ihmiselle on erittäin terapeuttista viljellä jotain vihreää, vaikka jotain hyvin pientäkin. Yrttipurkkien huoltaminen ikkunalaudalla tai parvekkeen kaiteella ei saa vielä viljelijää vakuuttuneeksi siitä, että hänen kättensä työ elättäisi perheen kriisiolosuhteissa, mutta ainakin se kertoo siitä, että ruuan kasvattamisen ihmeellistä taitoa on kerrostaloasujankin hyppysissä muutaman oksan verran, Tuomivaara kirjoitti.” 

Voiman basilikaviljelystä vuonna 2023.

“Yrttien kasvatuksen vaikein vaihe alkaa mielestäni heti kylvämisen jälkeen: odottaminen. Malttamattomana käyn joka aamu kurkistamassa, josko mullassa häämöttäisi jotain pientä ja vihreää. Kun salaatinlehdet sitten alkavat kasvaa, en millään malttaisi odottaa niiden varttumista edes paahtoleivän peittäviksi, vaan käyn parvekkeella napsimassa pienenpieniä mutta sitäkin herkullisempia lehtiä suuhuni.”

Malttamattomat voivat aloittaa ostamalla yrttiruukun ruokakaupasta ja istuttaa siitä yrtin myöhemmin multaan. Jos ei istutus onnistu, alle kaksi euroa maksava ruukku ei ole iso sijoitus, vaikka on se paljon kalliimpi kuin siemenpussi, josta voi kylvää satoa kymmenien ruukkujen verran. Kauppojen yrtit ovat vesiviljeltyjä, eikä niiden istuttaminen aina onnistu. Aloittelijan kannattaa kokeilla mintulla, ruohosipulilla ja basilikalla, ne ovat yleensä helpoimpia. 

Lopuksi vielä Salla Tuomivaaran suosittelema kevätaamiainen. Se käy myös kevättalveen, mutta jotta tätä voi nauttia ensimmäisten aurinkoisten aamujen koittaessa, siemeniä kannattaa jo kylvää. 

“Tarvikkeet: Aurinkoinen aamu. Oma yrttiviljelmä. Pari tuolia. Aamupalatarvikkeita.”

Tarvikkeet kannetaan ikkunan ääreen tai parvekkeelle, jos sää sallii. “Kootaan oman viljelyn tuotteita aamiaisleivän päälle ja mutustellaan ihastellen ulkona vihertyvää maisemaa.”