Teknologia ei pelasta
Blogissa Antti Kurko suuntaa katseen tulevaan ja tarkastelee teknologian vaikutuksia meihin niin yksilön, yhteiskunnan kuin koko planeetan tasolla.
Kirjoittaja tekee mediatutkimuksen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa ja on erityisen kiinnostunut mediateknologioiden vaikutuksesta ihmisiin ja ympäristöön.
Yksi tunnetuimmista kreikkalaisen mytologian tarinoista on myytti nuoresta Narkissoksesta, joka rakastui järven pinnasta heijastuvaan peilikuvaansa niin voimakkaasti, ettei edes väsymys tai nälkä saanut häntä irrottamaan katsettaan siitä. Lopulta Narkissos kuihtui pois ja hänen ruumiinsa muuttui valkeaksi kukaksi, narsissiksi. Narkissoksen kohtalona ei ollut kuitenkaan itserakkaus eli narsismi, vaan itsensä eristäminen ympäröivästä maailmasta. Tähän viittaa kreikan sana narkosis, joka tarkoittaa suomeksi turtumista.
Edesmennyt kanadalainen kulttuurifilosofi ja mediatutkija Marshall McLuhan on käyttänyt Narkissos-myyttiä kuvaamaan tilannetta, jossa turrutamme aistimme medialaitteiden äärellä. McLuhanin mukaan mediat, kuten radio, puhelin tai televisio, ovat ihmisen itsensä laajentumia, jotka turruttavat meidät ympäristöstä. Ilmiö on tuttu jokaiselle, joka on esimerkiksi uppoutunut hyvään elokuvaan tai kirjaan niin syvästi, ettei enää huomioi lainkaan ympärillä olevia asioita tai kuule, kun puhutellaan.
McLuhanin tunnetuin sanonta lienee ”väline on viesti” (engl. media is the message), jolla hän tarkoitti sitä, että medioiden viestit eivät itsessään ole kovinkaan merkittäviä verrattuna itse laitteiden vaikutuksiin. McLuhanin ajattelua on kiinnostavaa peilata nykyaikaan, jossa vietämme suuren osan valveillaoloajastamme kaikkialle mukana kannettavien medialaitteiden parissa. Netflixin toimitusjohtaja onkin osuvasti todennut, että heidän pahin kilpailijansa ei ole Amazon, HBO tai Google, vaan uni. ”Ajattelepa sitä, kun katsot ohjelmaa Netflixistä ja jäät koukkuun, pysyt pitkään valveilla. Me kilpailemme unen kanssa”, yhtiön toimitusjohtaja Reed Hastings sanoi.
”Ajattelepa sitä, kun katsot ohjelmaa Netflixistä ja jäät koukkuun, pysyt pitkään valveilla. Me kilpailemme unen kanssa.”
Älypuhelinta voidaan pitää ensimmäisenä laiteena, joka aktiivisesti viestii omasta olemassaolostaan. Laskiessamme puhelimen sivuun se alkaa pian värisemään, pitämään ääniä tai vilkuttamaan valoja saadakseen meidät ottamaan se uudelleen käteemme. Tavoite näyttää kerta toisensa jälkeen onnistuvan, sillä täytämme nykyisin suuren osan luppoajastamme laitteiden parissa. Älypuhelimen näyttö on kuin se heijastus, joka sai Narkissoksen turtumaan ympäröivästä maailmasta.
Teknologia-alalla datan keräämisestä on tullut keskeisimpiä tavotteita. Mitä enemmän vietämme aikaa palvelujen parissa, sitä enemmän meistä kerätään dataa, jota myydään mainostajille. Tässä mielessä vanha sanonta ”aika on rahaa” saa uuden merkityksen.
Addiktiivisuuteen pyrkiminen näkyy muun muassa algoritmien suunnittelussa. Niiden kannalta ei ole olennaista se, pidämmekö meille tarjotusta sisällöstä, vaan mikä tehokkaimmin addiktoi. Tästä syystä löydämme itsemme kerta toisensa jälkeen katsomasta kissavideoita tai doomscrollaamasta iltapäivälehtien kommenttikenttiä. Algoritmeille on ominaista löytää lopulta jokaisen kohdalla ne kaikista koukuttavimmat sisällöt. Mikäli luet tätä kolumnia verkosta niin on hyvin todennäköistä, että lukemaan päätymistäsi on ohjannut algoritmi.
Turtuminen medialaitteiden äärelle ei ole välttämättä paha asia, mutta laitteiden käytön jatkuvasti kasvaessa olisi kuitenkin hyvä, että jokainen pysähtyisi silloin tällöin pohtimaan niiden vaikutuksia oman ajankäytön tai ylipäätänsä digitaalisen kuluttamisen ja sen muodostamien ympäristövaikutusten kannalta. Onko kosketusnäytön välittämä kuva todellakin niin kaunis, että se saa meidät rakastumaan siihen? Entä jätämmekö tekemättä itsellemme mieluisia asioita sen vuoksi, että laitteiden ote on meistä niin vahva?
