Yön siipiväliä voisi kutsua matkakertomukseksi, mutta oikeastaan se on poliittinen muistelma, Euroopan ja Lähi-idän nykyisyydestä kertova moniosainen essee. Liikkeessä oleva teksti etsii ”omaa, ainutkertaista kieltä” aina Lapista Lähi-itään ja Ranskan Calais’n jungleihin, pysyvän epäpysyvään rajanylitysleiriin, jonka poliisi käy säännöllisesti tuhoamassa.
Turkin ja Syyrian rajan tuntumassa matkataan 2010-luvun puolivälissä, jolloin alueen kurdiväestöllä on toisella puolellaan voimistuva Isis ja toisella diktatuuria kohti ryskyvä Turkin hallinto. Paikkojen muistoista muodostuu säleikkö, jossa henkilökohtaisen, varsin kuumeisen kokemuksen kautta hahmottuvat nyky-Euroopan keskeisimmät konfliktit: ne, jotka käydään sen rajoilla.
Levollisempana kiinnekohtana on Lappi, josta käsin muistoja kirjoitetaan – kirjoittamisen motiiveja ja merkityksellisyyttä jatkuvasti kyseenalaistaen. Vaikka ”kynällä unelmoinnin” vaikeutta käsitelläänkin rehellisesti, se myös asetetaan mittasuhteisiin. Vastarinta kasvaa epätoivoisissakin olosuhteissa, mistä kurdien naisvetoinen vapausliike toimii esimerkkinä.
Kamppailuista suomeksi lukeminen tuntuu erityisen arvokkaalta, kun kertomus välittää syvempää ymmärrystä alueiden politiikasta – erityisesti Turkin hallinnon toimista kurdialueilla – kuin monikaan eurooppalainen uutismedia. Kertoja kuvaa yrittävänsä tunnistaa kokemuksistaan kohtia, joissa ”historiallisista tapahtumista ja yhdessä eletyistä hetkistä tulee välttämättä osa omaa polkua ja kerrontaa”.
Yön siipivälissä totuudet ovat kerrostuneita, kuten aina moninaisten intressien hallitsemilla kriisialueilla, joilla on hyvä olettaa vastaantulijoiden suojelevan itseään muutamilla elämää helpottavilla valheilla. Tästä syntyy myös etsitty ainutkertainen kieli. Calais’n kylmissä öissä ahtaudutaan telttoihin, joissa kirjaimellisesti puhutaan lämpimikseen. ”Ali imitoi levyä, joka jää päälle, eikä kukaan tiennyt, oliko se tahallista vai puhevika vai yhdistelmä molempia niin että viasta oli tehty komedianumero, hämäys tai itselle nauramisen keino.”
Faktanvyörytyksen tai eksotisoinnin sijaan Yön siipiväli on täynnä avoimia kysymyksiä ja jokapäiväistä absurdismia. Teokseen voi helposti kuvitella vaihtoehtoisen, ulkokohtaisemman kerrontatavan – ja lukijana voi olla vain iloinen siitä, että sen sijaan on valittu vuodenaikojen ja kaupunkien jatkuvaa rajatilaa paremmin tukeva subjektiivinen kieli.
Ansa Kaalama: Yön siipiväli
Tuuma-kustannus 2022
220 sivua
