Julius Kuusisaari
Olen Julle ja olen vihdoinkin oppinut hyväksymään itseni semmoisena kuin olen. Olen raskaansarjan addikti, lapsenkengissä oleva runoseppä, sopivan kokoinen dorka, jonkintasoinen koirankepinheittäjä, juureton ikivaeltaja, rännikujan valtakunnasta karkotettu kuokkavieras. Rapu pippaloiden pelastuslaudan hätätorvensoittaja. Asun stadissa, kannatan HIFK:ta ja olen myös toivoton romantikko.
Mietin joskus reinkarnaation teoreettisia mahdollisuuksia, niitä on lukuisia. Jos voisin syntyä eläimenä kun vanha olemukseni tuntuu turhalta, mitä vaihtoehtoja toivoisin? Jääkarhut ovat mahtavia, kauniita ja aika ylivoimaisia, mutta heidän nykyinen elinympäristönsä on turhan haastava. Jääkarhu olisi hyvä vaihtoehto jos kellot voisi siirtää vaihteeksi vaikka 2000 vuotta taaksepäin.
Mietin joskus missä viimeinen fyysinen lepopaikkani sijaitsee, ehkä levottomien sielujen saattokodissa. Onko edes mahdollista saattaa sieluja viimeiselle matkalle?
Onko Ihminen ainoa sielun omaava olento? Minun mielestäni vastaus molempiin kysymyksiin on EI.
Sielu on näkymätön ja vapaa, se ei seuraa mitään filosofisia väitteitä. Se valitse vapaasti kantajansa, ei ole väliä onko kantaja puu tai aavikko tai autokauppiaiden johtaja. Sielu osaa kyllä valitettavan usein jättää kantajansa oman onnensa nojaan. Jotkut uskovat että sen voi myydä, pitää paikkansa.
Mietin joskus montako lausetta oman näkemyksen kertominen vaatii. Se on aiheesta kiinni, joskus täytyy ihan kylmästi tyytyä tosiasioihin. Näkökulman objektiivisuus on hyvä pitää kirkkaana, eivätkä tarkennuksetole leikin asia. Kuvan piirtäminen/kirjoittaminen/jne on vaikeaa, mutta ei ole haaste luokaltaan ylitsepääsemätön.
Mietin usein milloin sanaleikki syntyy. Pullopostit sullotaan kompostiin. Kun etanat etenevät, smetanat skenettävät.
Jalkapöytäkäytävät vievät kaiken, korvatulpparenkaat kieltävät maineen.
Mietin eilen kuinka paljon sanaleikkiä ehdin leikkiä yksin. Päätän pääni puolesta. Sitä on vaikeaa halkaista väärässä seurassa. Sieluni on joskus ostettu, rahalla ja muilla herkuilla. Intohimoa tiettyihin olentoihin on turha mainostaa, en harrasta mainontaa, en kerää suruseteleitä, en kierrätä muiden kuin luonnon puolesta.
Olen sekaisin teistä, meikäläistä saa veistää.
Mietin aamulla, kun kahvit olivat tiputanssimassa, että marras on maukas varras. Lumipallot eivät ole vieläkään tikutettuna. Kauas kantavat sateet syntyvät kun sieluni nestepussi ei enää vuoda.
Omakehu-hanke kerää tarinoita yhteiskunnan laidoilla eläviltä miehiltä, etupäässä Uudenmaan alueella. Niitä työstetään ammattilaisten avulla julkaistaviksi. Runouden ja räpin lisäksi luvassa on myös spoken wordia, proosaa ja esseistiikkaa.
Voit lukea lisää Omakehu-julkaisusarjasta ja tekijästä täältä!
Kaikki julkaisut osoitteessa voima.fi/omakehu
