Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan globaalit valtasuhteet heijastuvat vahvasti paleontologiseen tutkimukseen. Rikkaiden ja ylempää keskituloluokkaa edustavien maiden, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, tutkijat ja instituutiot omistavat 97 prosenttia kerätystä fossiilidatasta. Tästä seuraa, että jotkut tutkitut alueet ovat yliedustettuja, mikä vääristää tutkimustuloksia ja vaikeuttaa totuudellisen kuvan muodostamista menneisyyden biodiversiteetistä.
Fossiilitieto on ainoa todisteemme siitä, miten elämä maapallolla on aikojen saatossa kehittynyt. Fossiilitiedon avulla tehdyt rekonstruktiot luovat tärkeitä näkökulmia siihen, miten biodiversiteetti tulevaisuudessa muuttuu.
Laskuvarjolla globaaliin etelään
”Laskuvarjoindeksi” mittaa eri maiden vaikutusta ilmiöön. Se viittaa neolokonialistiseen tieteeseen ja kuvaa käytäntöä, jossa varakkaiden maiden tutkijat menevät kehittyviin maihin, keräävät tietoa, palaavat kotimaihinsa, analysoivat dataa ja näytteitä ja julkaisevat tulokset osallistamatta tutkimuksen kohdemaan tutkijoita prosessiin.
Suurin osa hyväksikäytetyistä maista sijaitsee globaalissa etelässä. Esimerkiksi neljäsosa marokkolaisesta, tunisialaisesta ja algerialaisesta tutkimuksesta on ollut ranskalaisten tekemää ”laskuvarjotutkimusta”.
Monen tieteenalan ongelma
Kolonialismin jäljet eivät rajoitu pelkästään paleontologiaan. Laskuvarjotiedettä tehdään myös lääketieteen, antropologian, geotieteiden ja etenkin arkeologian piirissä. Esimerkiksi monilta alkuperäiskansoilta varastetut arkeologiset esineet ovat yhä esillä eurooppalaisissa museoissa.
Viime vuonna julkaistussa katsauksessa todettiin, että 78 prosenttia kaikista vuosina 1990–2020 Afrikan ilmastonmuutoksen tutkimiseen suunnatuista apurahoista annettiin pohjoisamerikkalaisille ja eurooppalaisille instituutioille.
The Verge -lehden haastattelemat tutkijat, Nussaïbah Raja-Schoob, Aline Ghilardi ja Madhusudan Katti linjasivat muutaman keinon tieteiden dekolonialisoimikseksi. Heidän mukaansa on tärkeää ymmärtää eurosentrisen historiankirjoituksen vaikutus luonnontieteisiin ja sallia useammille pääsy länsimaisiin instituutioihin keskitettyyn dataan. Dekolonisaatio voisi myös tarkoittaa museoesineiden palauttamista kotimaihinsa.
Kattin mukaan dekolonialisaation kannalta olisi myös tärkeää muuttaa valtavirran käsitystä asiantuntijuudesta, jotta alkuperäiskansojen ja muita tutkimusaluiden edustajia kuunneltaisiin.
