Kirjoittanut Iida Simes

Voima 20 vuotta: Julkinen agentti

Lukuaika: 2 minuuttia

Voima 20 vuotta: Julkinen agentti

Voima 20 vuotta sittenVoima 20 vuotta sitten

Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.

Jännittävällä 860-luvulla Pohjolasta tulleet soturit antoivat itäiselle alueelle nimen Rus. Ehti kulua 1140 vuotta, kun mestan johtajaksi valikoitui Vladimir Putin.

On sattumaa, että juuri tuolloin Rusin eli Venäjän vieressä alkoi ilmestyä Voima-lehti.

Ei ole sattumaa, että ainakin joka toisessa Voiman numerossa on kirjoitettu Putinin edesottamuksista: sotien lietsomisesta milloin Kaukasuksella, milloin missäkin, sekä Venäjän demokratian kiristymisestä ja viime vuosina sen totaalisesta rapautumisesta.

Otsikolla Salainen agentti A. Kirilenko kertoi kaikkien aikain viidennessä Voima-lehdessä vuonna 2000 miten ”presidentti Putinista ei tiedetty silloinkaan mitään, kun hän astui Venäjän tiedustelupalvelun johtoon”.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kyllä Kirilenko vaikutti tietävän kaikenlaista. Hän kirjoitti, miten turvallisuuspalvelu FSB:n everstiluutnantti Putin oli ollut agenttiuransa jälkeen Pietarin kaupunginjohtajan Anatoli Sobtšakin hyvä ystävä. Kaupungin virkamiehenä Putin oppi tekemään bisnestä markkinataloudesta hurmaantuneessa uudessa valtakunnassa.

”Virkamiehenä Putin valvoi valuuttapörssiä, diplomaattiedustustoja, uhkapelibisnestä ja julkisia yhtiöitä. Hän osallistui hotelli Astorian myyntiin ja kaupungin ensimmäisiin ulkomaisiin pankkeihin kuuluvan BNP – Dresdner Bank Rossijan avaamiseen. Putinin investointisuunnitelmista on toteutunut vain yksi, Coca-Cola-tehtaan rakentaminen.”

Venäläinen journalisti ja sotakirjeenvaihtaja Anna Politkovskaja murhattiin kotitalossaan Moskovassa viisitoista vuotta sitten, Putinin syntymäpäivänä 7. lokauuta 2006.

Monesti Suomessa vieraillut Putinin kärkäs arvostelija Politkovskaja kuului Voiman lähipiiriin ja Voimakin julkaisi hänen juttujaan. 

Oliko Putin murhan kätyreitä vai ei, sitä ei tiedetä, mutta on aivan selvää, että hänen luomansa väkivallan ja pelon ilmapiiri on kannustanut Kremliä mielisteleviä tahoja järjestämään moisia murhia. 

Putin pääsi Voiman vastamainokseen vuonna 2006. Casino Fatale sai innoituksensa Casino Royale -nimisestä James Bond -elokuvasta. Kasino Bondin takana oli Putin-versiossa muuttunut Moskovan Pyhän Vasilin katedraaliksi, ja autosta oli tullut tankki. 

Moni vastamainosten fani ei vieläkään pysty katsomaan näyttelijä Daniel Craigin totista naamaa leffajulisteissa näkemättä kuvassa Putinia – jota vertaus ei varmaan häiritsisi. Tunnetusti miehisyyttään korostavana alfauroksena Putin olisi ylpeä, jos hänet rinnastetaan agenttiin, jolla on “lupa tappaa”.

Mutta Putin ei esitä salaisen agentin roolia. Hänen korttinsa ovat esillä. Venäjän vaalit ovat olleet selkeää vehkeilyä, eikä kukaan enää usko Venäjän politiikassa noudatettavan reilun pelin sääntöjä.