MATKA Raumalle taittuu yllättävän joutuisasti. Syksyn väreissä hohtavien metsä- ja peltomaisemien jälkeen edessä on idyllinen, alkuviikon hiljainen puukaupunki. 200-vuotiaassa Pinnalan talossa sijaitsee taidemuseo. Esillä on paikkakunnalla syntyneen taiteilijan oma näyttely.

Naisen alaston vartalo vääntelehtii kivisen alttarin päällä kuin kypsentämätön rosvopaisti, kun Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kirjettä luetaan ääneen. Näyttelyn viimeinen työ on mustan laatikon sisällä. Aistit myllertävät. Vulgaaria ja lihaisaa, punaista ja mustaa.

M – The Rituals of a Lonely Bitch tuo videoinstallaatioin eteemme vallan irstautta ja katseen väkivaltaa. Läsnä kaikkialla, arkeen kätkeytyneenä.

Ja se vanheneminen. Ehdinkö tehdä tarpeeksi, kuka minusta välittää ulkokuoren ja mielen hapertuessa, olinko kenellekään merkittävä? Koinko oikeasti rakkautta?

ANNA ERIKSSON yllätti suomalaisen kulttuurikentän esikoiselokuvallaan M vuonna 2018. Venetsian elokuvajuhlien jälkeen palkintoja on pokattu Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Marilyn Monroe toimi peilikuvana, jota vasten taiteilija inspiroitui rakentamaan oman teoksensa. Kertomuksesta on pulpahdellut palasia jo musiikkiuran aikana. Itse kirjoitetuissa teksteissä, varsinkin viimeisillä albumeilla.

Elokuvassa oma alaston vartalo on havaintoväline, jota käytetään säälimättä alitajuntaisten kipupisteiden avaamiseen.

”Alkuun ajattelin, että olisin tehnyt jonkinlaisen audiovisuaalisen teoksen aiheesta, mutta työ venyi odottamatta elokuvaksi”, Eriksson naurahtaa.

Uudet videoteokset jatkavat M-elokuvan teemoja itsenäisenä maailmanaan.

Työmyyrinä ovat olleet luottohenkilöt, aviomies ja kuvaaja Matti Pyykkö sekä graafisesta ilmeestä vastaava taiteilija Pietari Kaakkomäki. Ehdotuksen näyttelystä esitti juuri elokuvan aikoihin nimitetty uusi museointendentti Heta Kaisto, joka halusi ”tuoda Raumalle mukanaan vaaran tunnetta”.

Erikssonille puolen vuosikymmenen intensiivinen matka on ollut inspiroiva ja vapauttava.

”Musiikissa minulta odotetaan aina jotain mistä minut jo tunnistetaan. Elokuvan puolella aloitin teoksella, jonka jälkeen tulossa voi olla aivan mitä vaan!”

YLE Areena vietti naisohjaajien teemakuukautta maaliskuussa ja näytti M-elokuvaa silloin. Muutoin sitä on esitetty festivaaleilla, joissa tekijä on ollut usein itse paikalla.

”On ollut mahtavaa kohdata yleisö. Nautin keskustella elokuvan teemoista ja sen tuomista assosiaatioista.”

Minussa, heteroseksuaalisessa miehessä, M aiheutti vakavaa itsetutkiskelua. Ahdistustakin. Kokemus aktivoitui uudelleen kesällä julkaistun upean M-taidekirjan sivuilta.

Kyseenalaistin muka tasa-arvoisen käytökseni sekä väkivaltaan pohjaavien mallien valumisen lapsilleni. Sotalapset, evakot, kiltit tytöt ja pakolaiset vilistivät mielessäni. Autossa parkkipaikalla ja iltaisin sängyssä.

Feministejä Erikssonin tyyli ei ole välttämättä hivellyt. Kohtauksissa mies on läsnä, usein vahvana. Kuvasto on heteronormatiivinen. Toisaalta keskustelu misogyniasta on ollut aina rönsyilevää.

”En halua olla turvassa nojautumalla johonkin suuntaan, haluan olla vain rehellinen. Monet asiat, joita tuodaan esiin seksuaalisuutena ovat pohjimmiltaan paljon syvemmältä. Kehoni ei merkitse minulle mitään eikä sekään, että olen nainen, vaikka muille se voi merkitäkin.”

Oman kehonsa provokatiivisella käytöllä elokuvantekijä riisuu aseet niiltä, jotka ovat määrittäneet suhteensa häneen seksuaalisten toiveiden tai naisellisuuden vähättelyn kautta.

”En tietoisesti tavoitellut mitään kuvaamasi kaltaista, mutta ehkä näin kävi. Teoksen valmistuttua vapauden tunne oli vahva.”

Hämmentävintä on, miten Eriksson on päättäväisyydellään ottanut uuden ilmaisumuodon haltuunsa. Oma ohjaus, käsikirjoitus, äänisuunnittelu ja päärooli. Tekniikan muutos ja digitaalinen ympäristö on sen osaltaan mahdollistanut.

Omasta näkemyksestään hän ei ole antanut periksi tuumaakaan. Se on vaatinut innostusta ja tahdonvoimaa.

”Istuin kyllä perseelläni uskomattoman määrän tunteja, olen vaan niin itsepäinen. Tarvitsin uutta suurta haastetta. Nyt tuntuu, että olen löytänyt elokuvasta ympäristön, jossa lopultakin pystyn ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla.”

Keskustelemme kiinalaisessa ravintolassa Uudessakaupungissa. Miljöö on luonteva, sillä Eriksson on valmistellut uutta elokuvaansa Hongkongissa. Käsikirjoitus on valmis ja parhaillaan Elokuvasäätiön arvioitavana.

Tulevaisuuteen sijoittuvassa maailmassa teemoina ovat kuolemattomuus, aika ja toivo.

”Päärooli oli jo kirjoitettu valmiiksi, kun M-elokuvasta innostunut Ritva Oksanen riensi puheilleni erikoisnäytöksen jälkeen elokuvateatteri Orionissa”, kertoo Eriksson.

”Tehdään jotain yhdessä, minä olen rohkea ja teen mitä vain”, 80-vuotias näyttelijä oli sanonut.

”Ei voi olla totta, päärooli on odottanut sinua!”, Eriksson kertoi vastanneensa.

Elokuvassa Oksanen esittää 231-vuotiasta biotekniikalla itsensä hengissä pitävää tiedenaista. Sivuroolissa nähdään Björn Weckström.

Kuvauksia on määrä jatkaa marraskuussa Suomessa, mutta epidemiatilanne voi vaikuttaa aikatauluihin.

Erikssonin loppuunmyyty Jos mulla olisi sydän -konsertti Helsingin Savoy-teatterissa siirrettiin vastikään lokakuulta huhtikuulle. Yleisön sijoittaminen poikkeusjärjestelyin olisi ollut liian hankalaa. Kesältä siirtyneet Crusell-viikon konsertit on puolestaan määrä järjestää lokakuussa Uudenkaupungin kirkossa.

Uutta konserttikiertuetta viritellään ensi kesäksi.

Tulevassa varmaa on ainoastaan se, että näemme Anna Erikssonilta jatkossakin jotain omapäistä.

Mitä tarkalleen, sen tietänee Anna yksin.

M – The Rituals of a Lonely Bitch on esillä Rauman Taidemuseossa (Kuninkaankatu 37) 31.1.2021 saakka.